Siviilihallinto

Siviilihallinto tarkoittaa sotilashallinnon, joskus myös kirkollishallinnon vastakohtaa.[1] Näkökulmasta ja asiayhteydestä riippuen siviilihallinnolla voidaan tarkoittaa eri asioita.[2] Hallinnollisesti katsoen siviilihallinto tarkoittaa sitä osaa julkisen hallinnon järjestämisestä, joka ei kuulu sotilashallinnolle tai kirkollishallinnolle.[3] Siviilihallinnon voi ajatella koostuvan siviilivirkamiehistä, jotka vastaavat kansalaisia koskevien asioiden hoitamisesta, mutta poikkeustilanteissa kuten miehityksen aikana siviilihallinnon järjestämisestä voi vastata myös miehittävän osapuolen sotilasviranomainen tai sotilashallinto.[4]

Kansainvälinen lainsäädäntö

Haagin kansainvälisessä konferenssissa vuonna 1907 allekirjoitetussa yleissopimuksessa sovittiin sodankäynnin lakeja ja tapoja koskevasta ohjesäännöstä. Suomi liittyi sopimukseen 9. kesäkuuta 1922.[5] Ohjesäännön 43. artikla kuuluu seuraavasti:

»Kun laillisen vallan valtaoikeus on tosiasiallisesti siirtynyt valtaajan käsiin, on tämän ryhdyttävä kaikkiin käytettävissään oleviin toimenpiteisiin palauttaakseen ja turvatakseen, mikäli mahdollista, yleisen järjestyksen ja julkisen elämän, noudattamalla, ellei siihen ole ehdotonta estettä, siinä maassa voimassa olevia lakeja.»
(Liite Haagin yleissopimukseen 1907. [5])

Kansainvälisen lainsäädännön näkökulmasta artikla 43 tarkoittaa siviilihallinnon järjestämistä miehityksen aikana. Sopimuksen mukaan siviiliväestön turvaamiseksi miehittäjän tulisi pyrkiä järjestämään miehittämälleen alueelle siviilihallinto miehityksen kohteena olevan valtion lainsäädännön mukaisesti mahdollisimman pian.[6]

Artiklan epämääräisyys on osoittautunut ajoittain ongelmalliseksi. Käytännössä joissakin tapauksissa miehittäjät ovat käyttäneet artiklan mahdollistamaa "esteisyyttä" hyväkseen ja jättäneet noudattamatta paikallista lainsäädäntöä ottaen käyttöön oman lainsäädäntönsä tai jättäneet paikallisen siviiliväestön olojen turvaamisen käytännössä huomiotta.[6]

Lähteet

  • Valtiosopimukset: Haagin toisessa rauhankonferenssissa tehtyjä ja siellä 18 päivänä lokakuuta 1907 allekirjoitettuja kansainvälisiä sopimuksia. Finlex. Viitattu 24.9.2017
  • Sassoli, Marco: Legislation and Maintenance of Public Order and Civil Life by Occupying Powers The European Journal of International Law Vol. 16 no.4. 2005. Viitattu 24.9.2017
  • Nicolaas, Joeri & Michielsen, Maria Elisabeth: The 'nazification' and 'denazification' of the Courts in Belgium, Luxembourg and the Netherlands: The Belgian, Luxembourg and Netherlands Courts and Their Reactions to Occupation Measures and Measures from Their Governments Returning from Exile. Universitaire Pers Maastricht, 2004. ISBN 9052784361.

Viitteet

  1. Pieni tietosanakirja, Otava, Helsinki 1952
  2. Huom. Esimerkiksi englanninkielisillä termeillä civil government, civil authority ja civil administration voidaan kullakin tarkoittaa asiayhteydestä riippuen siviilihallintoa.
  3. Tietosanakirja: Siviilihallinto
  4. Nicolaas & Michielsen 2004, s. 9
  5. a b Finlex.
  6. a b Sassoli 2005.