Siurua

Siurua on kylä Pudasjärven luoteiskulmassa, rajoittuen pohjoisosiltaan Ranuan kuntaan, lännessä Iin ja Oulun kuntiin, idässä Kokkokylään ja Pärjänsuohon sekä etelässä Aittojärven ja Kipinän kyliin. Kylä sijaitsee Yli-Iin Tannilaan ja siitä edespäin Iin Olhavaan vievän seututie 855:n varrella. Pudasjärven keskustaan Kurenalle on matkaa noin kolmekymmentä kilometriä.

Kylän ominaispiirteenä on sen asutuksen keskittyminen Siuruanjoen varteen ja sen suoalueitten suuri määrä.[1] Niinpä kylän pohjoisosassa onkin yksi Suomen suurimpia soidensuojelualueita, Litokaira.[1] Siuruan korkein kohta lienee Puolakkavaara, joka kohoaa suolakeuksien keskeltä merkittävästi ympäristöään korkeammalle. Vaara oli jääkauden jälkeen saari makeavetisessä Litorina-meressä, josta on muistona noin viiden hehtaarin ”rantakivikot”.[2]

Perinteisesti Siurua on jaettu neljään osa-alueeseen: Ala-Siuruaan, Siuruaan, Yli-Siuruaan ja Kokkokylään. Näiden lisäksi on myös pieniä kyläkeskittymiä. Jaottelu perustuu osaltaan vanhaan koulupiirijakoon, jolloin kullakin alueella on saattanut olla useitakin omia kouluja.

Tunnettuihin siurualaisiin kuuluu Yli-Siurualla asuva taiteilija Kari Tykkyläinen.

Aiheesta muualla

siuruankylä.fi

Lähteet

  1. a b Pudasjärven kaupungin alue Pudasjärven kaupunki. Viitattu 19.7.2010. |
  2. Pudasjärvi – Järjen äärellä – Siurua jarjenaarella.fi. Viitattu 1.12.2021.
Kylät ja alueet

Aittojärvi: Aittojärvi
Hetekylä: Hetekylä – Keinäsperä
Hirvaskoski: ErvastiHirvaskoski – Kurki – Poijula
Iinattijärvi: Iinattijärvi
Jaurakkajärvi: Jaurakkajärvi
Kipinä: Kipinä – KollajaPanumaTaipaleenharju
Kurenala: Kurenalus (keskustaajama)
Pintamo: Pintamo
Pudasjärvi: Jaalanka – JonkuPudasjärven kirkonkyläRuottisenharjuSiivikko
Puhos: Puhos
Pärjänsuo: LivoPärjänsuoRytinkiYli-Livo
Sarakylä: KipinäsuoRuuhensuo – Sarajärvi
Siurua: Ala-Siurua – Siurua
Syötekylä: Syötekylä

Järviä, jokia ja muita vesistöjä

Aittojärvi – IijokiJaaskamonkoskiJaurakaisjärvi – Jaurakkajärvi– Jongunjärvi – Mikanlampi – Ontamojärvi – Pudasjärvi – Sorvarinjärvi – Sotkajärvi

Nähtävyyksiä

Pudasjärven kirkkoSarakylän kappeliSyötteen kansallispuisto

Muuta Pudasjärveen liittyvää

HirsikampusHirvisuoIijokiseutuIso-SyöteJyrkkäkoskiKesäpilkin MM-kisatNiemitalon JuustolaPudasjärven lentokenttäLitokairaOlvassuoVirkistysuimala PuikkariPudasjärven ufotSyöteUmpihankihiihdon MM-kisat

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.