Satu Haapanen
Satu Haapanen | |
---|---|
Haapanen vuonna 2011 | |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 3. maaliskuuta 1969 (ikä 55) Västanfors, Ruotsi |
Poliitikko | |
Puolue | Vihreä liitto |
Asema | kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu |
Vaalipiiri | Oulun vaalipiiri |
Kotipaikka | Oulu |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivu | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OK |
Satu Maria Kristiina Haapanen (s. 3. maaliskuuta 1969 Västanfors, Ruotsi)[1] on suomalainen poliitikko ja opettaja. Hän on ollut vihreiden kansanedustaja Oulun vaalipiiristä vuosina 2011–2015 ja Oulun kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 2000–2004 ja 2008–2021.
Koulutus ja työura
Haapanen kirjoitti ylioppilaaksi Kemin lukiosta vuonna 1988.[1] Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 1993. Gradunsa hän teki Kyproksesta, missä hän on myös opiskellut ja asunut kaksi vuotta.[2]
Luokanopettajan töitä Haapanen on tehnyt Kemissä, Oulussa ja Kempeleessä sekä Eurooppa-koulussa Luxemburgissa.[1] Lisäksi hän on ollut opettajakouluttajana Oulun yliopistossa.[1][3]
Politiikassa
Kunnallispolitiikka
Haapanen valittiin Oulun kaupunginvaltuustoon vuoden 2000 kunnallisvaaleissa 193 äänellä.[4] Hän toimi vuosina 2000–2004 nuorisoasiainlautakunnan puheenjohtajana ja Oulun seutuvaltuustossa.[1]
Haapanen ei ollut ehdolla kunnallisvaaleissa 2004 työskennellessään Luxemburgissa, mutta palasi kaupunginvaltuustoon kunnallisvaaleissa 2008 saaden 470 ääntä.[5][6] Kauden 2009–2012 Haapanen toimi kaupunginhallituksen varajäsenenä ja vuodet 2009–2011 Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen jäsenenä ja 2011–2012 varajäsenenä. Hän on ollut Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston jäsen vuodesta 2009.[1]
Kunnallisvaaleissa 2012 Haapanen uusi valtuustopaikkansa 749 äänellä.[7]
Oulun seudun Vihreiden Naisten puheenjohtajana Haapanen on toiminut vuosina 2010−2013 ja 2016−2017.[1]
Kansanedustajana
Haapanen valittiin eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa. Hän oli ollut ehdolla myös vuosina 2003 ja 2007, mutta jäi molemmilla kerroilla varasijalle häviten Erkki Pulliaiselle ensin 1 158 äänellä ja sitten 410 äänellä.[8][9] Eduskuntavaaleissa 2011 Haapanen tiputti 25 vuotta kansanedustajana toimineen Pulliaisen eduskunnasta 101 äänen erolla.[10][11][2]
Eduskunnassa Haapanen on maa- ja metsätalousvaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen. Hän on ollut myös sivistysvaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa. Haapanen kuuluu Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskuntaan ja Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukuntaan.[1] Hän on myös Opetushallituksen johtokunnan jäsen kaudella 2011–2015.[12] Haapanen on vihreän eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja.[1][13] Haapanen on ollut eduskuntapuolueiden yhteistyöverkosto Demon puheenjohtaja vuodesta 2014.[14]
Haapanen oli ehdolla europarlamenttivaaleissa 2014[15] ja sai 2 703 ääntä.[16] Hän ilmoitti kesällä 2014 ettei asetu perhesyistä ehdolle kevään 2015 eduskuntavaaleissa.[17]
Näkemyksiä
Politiikassa Haapanen on puolustanut muun muassa eläinten oikeuksia[18][19] ja ihmisoikeuksia[20][21]. Hän on pitänyt esillä myös koulutukseen liittyviä kysymyksiä.[2]
Vaalimenestys
|
|
|
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i Satu Haapanen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ a b c Puurtaja. Vihreä Lanka, 15.10.2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.3.2014.
- ↑ Sadulta kysyttyä Satu Haapasen verkkosivut. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ a b Kotimaa - Kunnallisvaalit 2000 Helsingin Sanomat. Arkistoitu 24.3.2014. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ a b Valitut ehdokkaat Oulu Vaalit. 17.11.2008. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ Laine, Liisa: Yllätyksiä syksyn vaaleihin Oulussa Kaleva. 25.7.2008. Viitattu 25.3.2014.
- ↑ a b Valitut ehdokkaat Oulu Vaalit. 14.6.2013. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ a b Valitut ehdokkaat Oulun vaalipiiri Vaalit. 19.3.2003. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ a b Valitut ehdokkaat Oulun vaalipiiri Vaalit. 21.3.2007. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ a b Valitut ehdokkaat Oulun vaalipiiri Vaalit. 13.5.2011. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ Erkki "Susi" Pulliainen joutuu pakkaamaan tavaransa eduskunnasta Ilta-Sanomat. 17.4.2011. Arkistoitu 25.3.2014. Viitattu 25.3.2014.
- ↑ Satu Haapanen Opetushallituksen johtokuntaan Kaleva. 19.9.2011. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ Mehtonen, Jenni: Eduskuntaryhmät järjestäytyivät uudelle istuntokaudelle Yle Uutiset. 4.2.2013. Viitattu 25.3.2014.
- ↑ Satu Haapasesta DEMOn puheenjohtaja Kaleva. 1.1.2014. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ Vihreiltä nimekäs lista: Kasvi ja Cronberg eurovaaleihin Uusi Suomi. 29.10.2013. Viitattu 29.10.2013.
- ↑ Ehdokkaiden äänet – Koko maa Vaalit. 30.5.2014. Viitattu 4.6.2014.
- ↑ Vihreiden Haapanen jättää seuraavat eduskuntavaalit väliin Kaleva.fi. 27.6.2014. Viitattu 24.2.2015.
- ↑ Turkistarhaus sai tukea valiokunnassa (Internet Archive) Kauppalehti. 11.6.2013. Arkistoitu 15.6.2013. Viitattu 1.4.2014.
- ↑ Pohjanpalo, Olli: Turkisaloite jäi vähälle tuelle. Helsingin Sanomat, 14.6.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.3.2014.
- ↑ Satu Haapanen: Ihmiskaupan uhrit tarvitsevat erityistä suojelua Oulu-lehti. 31.10.. Viitattu 25.3.2014.
- ↑ Kirjallinen kysymys 599/2013 vp: Turvapaikanhakijalasten säilöönoton kieltäminen ja vaihtoehtojen kehittäminen 19.6.2013. Eduskunta. Viitattu 4.5.2014.
Aiheesta muualla
- Satu Haapasen verkkosivut
- Satu Haapanen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
|
|