Rupimanteri

Rupimanteri
Koiras
Koiras
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Erittäin uhanalainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Sammakkoeläimet Amphibia
Lahko: Pyrstösammakot Caudata
Heimo: Vesiliskot Salamandridae
Suku: Triturus
Laji: cristatus
Kaksiosainen nimi

Triturus cristatus
(Laurenti, 1768)

Synonyymit
  • Turanomolge mensbieri[1]
Rupimanterin levinneisyys
Rupimanterin levinneisyys
Katso myös

  Rupimanteri Wikispeciesissä
  Rupimanteri Commonsissa

Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Rupimanteri, aiemmin rupilisko[3], (Triturus cristatus) kuuluu pyrstösammakoiden lahkoon ja salamanterien heimoon. Rupimanteri on rauhoitettu ja suojeltava laji koko Suomessa, uhanalaisluokituksessa se on erittäin uhanalainen.[4] Maailmanlaajuisessa luokituksessa laji on elinvoimainen.[1] Maankäyttöön liittyvät muutokset rupimanterien elinseudulla muodostavat suurimman uhkan lajille Suomessa.[4]

Koko ja ulkonäkö

Rupimanteri voi kasvaa jopa 17 sentin pituiseksi, kun taas vesilisko jää 10 sentin pituiseksi.[4] Rupimanterin iho on kyhmyinen, selkä musta tai tummanruskea. Rupimanterin vatsa on keltainen tai oranssi. Selässä ja vatsassa on tummia täpliä. Naaraat ovat kookkaampia kuin koiraat.[4] Koiraalla on kutuaikana selästä pyrstöön ulottuva kaksiosainen harja. Rupimanterin iho erittää limaa, joka suojaa sitä sen liikkuessa maalla. Iho erittää myös lievästi myrkyllistä ainetta, jolla rupimanteri pyrkii suojautumaan saalistajilta.

  • rupimanterin vatsa
    rupimanterin vatsa
  • Kutuasuisella rupimanterikoiraalla on kaksiosainen selkäharja
    Kutuasuisella rupimanterikoiraalla on kaksiosainen selkäharja

Levinneisyys

Suomessa rupimanteria esiintyy Itä-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Rupimanteria esiintyy suuressa osassa Eurooppaa[4]. Se on yleinen Ruotsin ja Norjan eteläosissa, Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Britteinsaarilla.

Rupimanteri tarvitsee lisääntymiseen pieniä kalattomia lampia.[4]

Elintavat

Rupimanteri viettää suurimman osan vuodesta maalla. Keväällä yksilöt saapuvat lisääntymislampeen lisääntymiskumppania etsimään. Naaraat munivat hedelmöittyneet munat yksitellen vesikasvien lehtien alapinnalle. Täysikasvuinen naaras voi tuottaa jopa 300 munaa. Munat ovat vaaleita, noin kahden millimetrin kokoisia. Muniminen tapahtuu touko-kesäkuussa ja toukat kuoriutuvat parin viikon kuluessa veden lämpötilasta riippuen. Toukka elää vedessä ja pääsee muodonvaihdokseen loppuun yleensä elokuussa. Muodonvaihdoksessa muun muassa kidukset häviävät, iho paksuuntuu ja keuhkot kehittyvät. Rupimanterit tulevat sukukypsiksi 3–5-vuotiaina ja voivat elää jopa 20-vuotiaaksi. Talvet laji viettää horroksessa suojaisissa onkaloissa, juurakoissa tai esimerkiksi maassa olevien lahopuiden alla.[4] Rupimanteri on hämäräaktiivinen.

  • rupimanterin muna
    rupimanterin muna
  • melkein kuoriutunut muna
    melkein kuoriutunut muna
  • äskettäin kuoriutunut toukka
    äskettäin kuoriutunut toukka
  • toukka ennen muodonmuutosta
    toukka ennen muodonmuutosta
  • nuori rupimanteri
    nuori rupimanteri

Ravinto

Rupimanteri on lihansyöjä. Ravinnokseen se käyttää selkärangattomia eläimiä, matoja, toukkia ja etanoita. Sillä on terävät hampaat saaliinsa pitelemiseen.

Erityistä

Luonnontieteellinen keskusmuseo kartoittaa rupimanterin levinneisyyttä Suomessa. Havaintoja rupimanterista voi ilmoittaa keskusmuseolle Internetissä Hatikka-luontohavaintopäiväkirjan kautta.

Rupimanteri on Joensuun kaupungin nimikkoeläin.[5]

Lähteet

  1. ↑ a b c Jan Willem Arntzen, Sergius Kuzmin, Robert Jehle, Trevor Beebee, David Tarkhnishvili, Vladimir Ishchenko, Natalia Ananjeva, Nikolai Orlov, Boris Tuniyev, Mathieu Denoël, Per Nyström, Brandon Anthony, Benedikt Schmidt, Agnieszka Ogrodowczyk: Triturus cristatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 7.8.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 559. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.7.2021).
  3. ↑ Rupimanteri — Triturus cristatus (Laurenti, 1768) Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 1.9.2016.
  4. ↑ a b c d e f g Ville Vuorio: SY34/2009 Suomen uhanalaisia lajeja: Rupilisko (Triturus cristatus). Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, Marraskuu 2009. ISBN 978-952-11-3562-0 (PDF), ISBN 978-952-11-3561-3 (nid.).. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.5.2012).
  5. ↑ http://www.joensuu.fi/rupilisko

Aiheesta muualla

  • Suomen ympäristöministeriö: SY34/2009 Suomen uhanalaisia lajeja: Rupilisko (Triturus cristatus), Ville Vuorio, 2009
  • Sammakkolampi.fi - rupimanteri (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Rupilisko innostui esittelemään kutukomeutensa juuri kun kamera aiottiin sulkea, Yle.fi, uutiset 26.6.2021
Taksonitunnisteet
Triturus cristatus
Triton cristatus