Rudolf Clausius

Rudolf Clausius
Henkilötiedot
Syntynyt2. tammikuuta 1822
Kuollut24. elokuuta 1888 (66 vuotta)
Koulutus ja ura
Tutkinnot Berliinin yliopisto
Hallen yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Johann Salomo Christoph Schweigger
Tutkimusalue termodynamiikka
Tunnetut työt termodynamiikan toinen pääsääntö
entropia
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Rudolf Julius Emanuel Clausius (synt. Rudolf Gottlieb; 2. tammikuuta 1822 Köslin, Pommeri, nykyinen Luoteis-Puola – 24. elokuuta 1888 Bonn, Saksa)[1] oli saksalainen fyysikko. Hän muotoili termodynamiikan toisen pääsäännön[1], jota Sadi Carnot oli jo kehitellyt, ja keksi käsitteen entropia.

Hän esitti myös kineettisen kaasuteorian samanaikaisesti August Kröningin ja William Thomsonin eli lordi Kelvinin kanssa. Clausiusta pidetään yhtenä termodynamiikan eli lämpöopin perustajista.

Clausius aloitti opintonsa Berliinin yliopistossa epävarmana pääaineen valinnasta. Hän päätyi suorittamaan tutkinnon matematiikasta ja fysiikasta, ja toimi lukion opettajana samalla kuin jatkoi opintojaan. Hän väitteli Hallen yliopistossa vuonna 1848.[1]

Clausius–Clapeyronin yhtälö on nimetty Clausiuksen ja Benoît Paul Émile Clapeyronin mukaan.

Lähteet

  1. a b c J J O'Connor and E F Robertson MacTutor. Viitattu 25.2.2017.
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rudolf Clausius.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Japani
  • Tšekki
  • Australia
  • Kreikka
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
  • Leopoldina
  • MathSciNet
  • Mathematics Genealogy Project
  • zbMATH
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Trove
Muut
  • Historical Dictionary of Switzerland
  • SNAC
  • IdRef
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.