Romanian ja Moldovan yhdistämisliike

Chișinău, 2014

Liike Romanian ja Moldovan yhdistämiseksi sai alkunsa molemmissa maissa vuonna 1989 tapahtuneen vallankumouksen ja Neuvostoliiton Glasnost-politiikan seurauksena. Liikkeen kannattajia kutsutaan Romaniassa unionisteiksi ja Moldovassa moldovenisteiksi.lähde? Yhdistämisliikkeen tavoitteet poikkeavat romanialaisen Partidul România Mare -puoleen ajamasta politiikasta romanialaisten asuttamien alueiden liittämiseksi Romaniaan siinä, että jälkimmäisenä mainittu vaatii Romanian ja Moldovan nykyisten rajojen ulkopuolelle jäävien romanialaisten asuttamien alueiden palauttamista osaksi Romaniaa. Unionistit sen sijaan pyrkivät rauhanomaisesti yhdistämään Romanian ja Moldovan alueet.

Moldovassa yhdistymisen on katsottu olevan potentiaalinen nopea reitti EU-jäsenyyteen ja sen mukana tuleviin etuihin.[1]

Taustaa

Romanian ja Moldovan väliset kulttuurilliset ja historialliset yhtymäkohdat voidaan jäljittää aina 1500-luvulle saakka, ja molemmat ovat olleet osa Osmanien valtakuntaa. Merkittävä osa nykyisen Moldovan alueesta kuuluu Bessarabiaan, joka liitettiin Venäjän vallankumouksen jälkeen osaksi Romanian kuningaskuntaa vuonna 1918. Vuonna 1940 Neuvostoliitto kuitenkin esitti uhkavaatimuksen Romanialle, ja miehitti Bessarabian perustaen Moldovan sosialistisen neuvostotasavallan 2. elokuuta 1940.[2]

Neuvstomiehityksen jäljiltä Moldovan SNT:n asukkaille luotiin näiden aiemmasta romanialaisesta identiteetistä poikkeava moldovalainen identiteetti. Samoin kävi myös kielelle, ja Moldovassa puhuttavasta romanian kielestä käytettiin aina vuoteen 2023 asti virallista nimitystä moldavian kieli.[3]

Nykyään

Vuonna 2021 yhdistyminen sai Moldovassa mittaushistorian suurimman kannatuksen: 43,9 % maan asukkaista kannatti yhdistymistä Romanian kanssa.[4]

Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022 Romania on lisännyt yhteistyötä Moldovan kanssa entisestään.[3]

Yhdistymisen tukijoita

Puolueita ja yhdistyksiä

Henkilöitä

  • Traian Băsescu (Romanian presidentti 2004–2014)[7]
  • Daniel (Romanian ortodoksisen kirkon patriarkka 2007–)[8]
  • prinsessa Margareta (Romanian kuningasperheen pää 2017–)[9]
  • Klaus Iohannis (Romanian presidentti 2014–)[10]
  • Maia Sandu (Moldovan presidentti 2020–)[11]
  • Eugenio Coșeriu (moldovalainen kielitieteilijä)[12]
  • Ilie Ilașcu (moldovalaislähtöinen romanialainen poliitikko)[13]

Lähteet

  1. Moldovans March For Unification With Romania Radio Free Europe/Radio Liberty. 28.3.2016. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  2. Assessing a Possible Moldova-Romania Unification Geopolitical Monitor. 6.1.2022. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  3. a b Moldova and Romania: A Long and Complicated Relationship Origins: Current Events in Historical Perspective. 27.7.2023. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  4. Moldova: record-breaking support for reunification with Romania Ośrodek Studiów Wschodnich. 19.4.2021. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  5. AUR vrea unirea României cu Republica Moldova: este unica soluţie pentru asigurarea securităţii populaţiei Mediafax.ro. Viitattu 19.2.2024. (romaniaksi)
  6. Prospects for the centre-left government in Romania Ośrodek Studiów Wschodnich. 11.1.2017. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  7. Traian Băsescu, despre unirea României cu Republica Moldova: Există o „cale naturală”, în baza acordurilor de la Helsinki din 1975 Mediafax.ro. Viitattu 19.2.2024. (romaniaksi)
  8. Ionescu-Heroiu, Raluca: Patriarhul Daniel susţine Unirea cu Basarabia. “Act de dreptate istorică şi demnitate patriotică” Capital. 27.3.2018. Viitattu 19.2.2024. Romanian
  9. Principesa Margareta, anunţ surprinzător despre unirea României cu Basarabia Obiectiv.info. Viitattu 19.2.2024. (romaniaksi)
  10. Klaus Iohannis, despre Unirea României cu Republica Moldova Deschide.md. 20.3.2019. Viitattu 19.2.2024. (romaniaksi)
  11. Nastase, Alex: Maia Sandu, pro unirea Republicii Moldova cu România! Igor Dodon, jurăminte Rusiei Fanatik.ro. 2.11.2020. Viitattu 19.2.2024. (romaniaksi)
  12. Unitatea limbii române Academia Româna. 27.3.2003. Viitattu 19.2.2024. (romaniaksi)
  13. Moldoveanul condamnat la moarte pentru că a susţinut unirea Republicii Moldova cu România. Ilie Ilaşcu a scăpat după nouă ani petrecuţi după gratii Adevărul. 9.12.2017. Viitattu 19.2.2024. (romaniaksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Romanian ja Moldovan yhdistämisliike Wikimedia Commonsissa
Irredentismi maittain

Azawagh · Suur-Alankomaat · Suur-Albania (Kosovo) · Suur-Armenia (Länsi-Armenia, Samtskhe-Džavakheti, ) · Suur-Bulgaria · Saint Christopher-Nevis-Anguilla · Suur-Espanja · Guayana Esequiba · Irlannin unionismi · Suur-Israel · Isot-Antillit · Suur-Italia (Korsika, Dalmatia, Istria, Malta, Nizza, Savoiji) · Suur-Japani · Suur-Kolumbia ·Suur-Katalonia · Suur-Kreikka (Kypros) · Suur-Kroatia (Hertseg-Bosnia) · Itä-Afrikan liittovaltio · Suur-Makedonia · Suur-Marokko · Suur-Määri ·Ossetia (Etelä-Ossetia ja Pohjois-Ossetia-Alania) Suur-Norja · Suur-Persia · Suur-Portugali · Suur-Puola · Suur-Romania (Moldova) · Suur-Saksa · Suur-Serbia (Serbitasavalta & Kosovo) · Suur-Skandinavia · Suur-Slovenia · Suur-Somalia · Suur-Suomi · Suur-Syyria (Hatay)· Suur-Unkari · Suur-Venäjä (Krim) · Gilbert- ja Ellicesaaret