Roland TB-303

Roland TB-303

Roland TB-303 Bass Line, suomalaiselta lempinimeltään tuttavallisesti kolkki, on Rolandin vuosien 1982 ja 1984 välillä valmistama syntetisaattori, jolla on ollut huomattava vaikutus elektronisen musiikin kehityksessä.

TB-303 (lyhennetty "Transistor Bass – 303") oli suunniteltu yksin harjoittelevien muusikoiden apuvälineeksi korvaamaan bassokitara. Se oli osa Rolandin syntetisaattori- ja rumpukonesarjaa, jossa esimerkiksi rumpukone TR-606 oli suunniteltu korvaamaan rummut. Vaikka TB-303 oli käytössä muutamien suosittujenkin pop-artistien, kuten Madonnan kappaleissa, se epäonnistui alkuperäisessä tarkoituksessaan ja vain noin 10 000 kappaletta valmistettiin. Laite oli hyvin monimutkainen ja vaikea ohjelmoida soittamaan juuri halutunlaista ääntä, ja soittimen mukana tulleesta ohjekirjasta ei alkujaan edes ollut saatavilla kuin alkuperäinen japaninkielinen versio.

1980-luvun loppupuoliskolla chicagolaiset DJ:t tutustuivat laitteeseen ja rakastuivat sen tuottamiin ääniin. Ääntä sai helposti muunneltua ja vääristettyä, mutta ennen kaikkea se poikkesi huomattavasti mistään aikaisemmasta. Niinpä muun muassa Phuturen Acid Trax -kappaleen myötä syntyi tyylilaji acid house. Vaikka TB-303 on pääasiallinen soitin acid housessa, on sillä ollut huomattava merkitys muissakin elektronisen musiikin genreissä, kuten goa- ja psytrancessa.

Nykyään TB-303:t ovat hyvin haluttuja ja pienen valmistusmäärän vuoksi niiden arvo on noussut huomattavasti. Rajallisuudesta johtuen monet tietokonepohjaiset emulaattorisovellukset ovatkin nousseet suureen suosioon alkuperäisen soittimen korvaajana.

Ääninäyte
ReBirth RB-338 -ohjelmistosyntetisaattorilla tuotettua acid-tyylistä TB-303-ääntä

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Tunnettuja TB-303:aa hyödyntäneitä artisteja

  • Phuture
  • 808 State
  • Acid Kings
  • A Guy Called Gerald
  • Hardfloor
  • Richie Hawtin
  • Kai Tracid
  • Josh Wink
  • Armin van Buuren
  • Fatboy Slim

Katso myös

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Roland TB-303 Wikimedia Commonsissa
  • Vintage Synthin sivu Roland TB-303:sta (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.