Robert Wise

Robert Wise vuonna 1990.

Robert Earl Wise (10. syyskuuta 1914 Winchester, Indiana – 14. syyskuuta 2005 Los Angeles, Kalifornia)[1] oli Oscar-palkittu yhdysvaltalainen elokuvatuottaja ja -ohjaaja.

Wise syntyi Winchesterissä, Indianassa ja aloitti elokuvauransa RKO-elokuvayhtiössä musiikki- ja äänileikkaajana. Hän siirtyi pian elokuvien leikkaajaksi ja oli jo 27-vuotiaana Oscar-ehdokkaana parhaasta leikkauksesta vuoden 1941 elokuvassa Citizen Kane. Wise oli myös Citizen Kanen tuotantoryhmän pitkäikäisin ja lopulta vuonna 2005 ainoa elossa oleva jäsen. Robert Wisen ensimmäinen elokuvaohjaus oli Kissaihmisten kirous vuonna 1944. Vuonna 1947 hän ohjasi Lawrence Tierneyn tähdittämän film noir -klassikon Syntynyt tappamaan ja kaksi vuotta myöhemmin nyrkkeilyelokuvan Viimeinen isku.

Robert Wise osoittautui päteväksi ohjaajaksi, jonka kyvyt sopivat monentyyppisten elokuvien tekemiseen. 1950-luvulla hän osoitti taitonsa niin tieteiselokuvissa (Uhkavaatimus Maalle) kuin melodraamassa (Vilja kypsyy), puhumattakaan Susan Haywardin Oscar-menestyksestä elokuvassa Antakaa minun elää!, josta Wise sai itsekin parhaan ohjaajan ehdokkuuden.

Vuonna 1961 Robert Wise vihdoin voitti Jerome Robbinsin kanssa ohjaaja-Oscarin elokuvasta West Side Story, jonka hän myös tuotti. Vuonna 1965 The Sound of Music toi hänelle toisen Oscarin ohjauksesta. Vuoden 1966 elokuva Tykkivene Jangtse-joella tuotti huikeat kahdeksan Oscar-ehdokkuutta ja myös kahdeksan Golden Globe -ehdokkuutta. Palkintoja tuli kuitenkin ainoastaan yksi. Richard Attenborough sai Golden Globen parhaasta miessivuosasta.

Wise palasi 1970-luvulla myös tieteisfiktioon (Andromeda uhkaa, Star Trek: Avaruusmatka), dokumentaariseen draamaan (Hindenburg) ja kauhuun (Henkimaailman kahleissa). Vuoden 1989 Rooftops oli hänen viimeinen teatterilevitykseen päässyt elokuvansa.

Wiselle myönnettiin Yhdysvaltain elokuvainstituutin elämäntyöpalkinto vuonna 1998.

Viimeisinä vuosinaan Wise oli aktiivinen elokuviensa DVD-julkaisujen tuotannossa ja markkinoi eri tilaisuuksissa elokuviaan. Esimerkiksi Star Trek: Avaruusmatka -elokuvan erikoistehosteet korjattiin ohjaajan toivomaan muotoon.

Robert Wise oli aikoinaan sekä ohjaajajärjestö Directors Guild of American että Oscar-palkinnostaan tunnetun Yhdysvaltain elokuva-akatemian (Academy of Motion Picture Arts and Sciences) presidentti.

Syyskuussa 2005 Wise sai sydänkohtauksen kotonaan. Hänet vietiin Kalifornian yliopiston sairaalaan, jossa hän kuoli 14. syyskuuta, neljä päivää 91-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Robert Wisella on oma tähti Hollywood Walk of Famellä osoitteessa 6338 Hollywood Blvd.

Oscar-palkinnot ja -ehdokkuudet

Filmografia

1930-luku

  • Silkkihattu (1935, äänitehosteleikkaaja, nimettömänä)
  • Ilmiantaja (1935, äänitehosteleikkaaja, nimettömänä)
  • Continental – hupainen avioero (1934, äänitehosteleikkaaja, nimettömänä)
  • Naisen orja (1934, apprentice sound effects editor, nimettömänä)
  • Tanssin kuningaspari (1939, apulaisleikkaaja, nimettömänä)
  • Poikamiesäiti (1939, leikkaaja)
  • Nainen kaiken takana (1939, leikkaaja)
  • Notre Damen kellonsoittaja (1939, leikkaaja)

1940-luku

  • Lempivaimoni (1940, leikkaaja)
  • Tanssi, tyttö, tanssi (1940, leikkaaja)
  • Citizen Kane (1941, leikkaaja)
  • Piru ja Daniel Webster (1941, leikkaaja)
  • Mahtavat Ambersonit (1942, leikkaaja)
  • Seven Days' Leave (1942, leikkaaja)
  • Bombardier (1943, leikkaaja)
  • The Fallen Sparrow (1943, leikkaaja)
  • The Iron Major (1943, leikkaaja)
  • Kapina Arabiassa (1944, apulaisohjaaja, nimettömänä)
  • Neiti Fifi (1944, ohjaaja)
  • Kissaihmisten kirous (1944, ohjaaja)
  • Ruumiinsieppaajat (1945, ohjaaja)
  • Game of Death (1945, ohjaaja)
  • Criminal Court (1946, ohjaaja)
  • Syntynyt tappamaan (1947, ohjaaja)
  • Verinen kuu (1948, ohjaaja)
  • Mystery in Mexico (1948, ohjaaja)
  • Viimeinen isku (1949, ohjaaja)

1950-luku

  • Kolme salaisuutta (1950, ohjaaja)
  • Punanahkojen kosto (1950, ohjaaja)
  • Uhkavaatimus Maalle (1951, ohjaaja)
  • Minä pelkään häntä (1951, ohjaaja)
  • Something for the Birds (1952, ohjaaja)
  • Vaarallinen kaupunki (1952, ohjaaja)
  • Etelämeren paratiisi (1953, tuottaja)
  • Vilja kypsyy (1953, ohjaaja)
  • Läpi keltaisen helvetin (1953, ohjaaja)
  • Erämaan rotat (1953, ohjaaja)
  • Arpa on heitetty (1954, ohjaaja)
  • Kadun kuningas (1956, ohjaaja)
  • Kunnianteko pahalle miehelle (1956, ohjaaja)
  • Troijan Helena (1956, ohjaaja)
  • Kunnes he palaavat (1957, ohjaaja)
  • Tänä iltana kenties... (1957, ohjaaja)
  • Aja ääneti, aja syvällä (1958, ohjaaja)
  • Antakaa minun elää! (1958, ohjaaja)
  • He pakenivat huomispäivää (1959, ohjaaja)

1960-luku

  • West Side Story (1961, ohjaaja, tuottaja)
  • Kaksi kiikkulaudalla (1962, ohjaaja)
  • Yö kauhujen talossa (1963, ohjaaja, tuottaja)
  • The Sound of Music (1965, ohjaaja, tuottaja)
  • Tykkivene Jangtse-joella (1966, ohjaaja, tuottaja)
  • Star! (1968, ohjaaja)

1970-luku

  • Lapsentekijä (1970, tuotantojohtaja)
  • Andromeda uhkaa (1971, ohjaaja, tuottaja)
  • Kaksi ihmistä (1973, ohjaaja, tuottaja)
  • Hindenburg (1975, ohjaaja)
  • Henkimaailman kahleissa (1977, ohjaaja)
  • Star Trek: Avaruusmatka (1979, ohjaaja)

1980-luku

  • Wisdom – Kapinallinen (1986, tuotantojohtaja)
  • Rooftops – Kattojen kasvatit (1989, ohjaaja)

1990-luku

  • Stupidot (1996, näyttelijä, "Stanleyn naapuri")

2000-luku

  • A Storm in Summer, tv-elokuva (2000, ohjaaja)

Lähteet

  1. Alanen, Antti: Elokuvantekijät, s. 741–742. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-20533-3.

Aiheesta muualla

  • Robert Wisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
  • Robert Wise Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Classic Movies (1939–1969): Robert Wise (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Jordan, Joe: Robert Wise : The Motion Pictures. Joseph R. Jordan, 2017. ISBN 978-0-692-85447-1.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Chile
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Tšekki
  • Australia
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
  • Portugali
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
  • ULAN
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Trove
  • Elonet
Muut
  • SNAC
  • IdRef