Risto Hemmi

Risto Hemmi (s. 1956 Kuopio) on suomalainen musiikkiteollisuuden vaikuttaja[1], Suomen suurimman äänitysstudion Finnvox Studiot Oy:n entinen pikäaikainen toimitusjohtaja ja yksi Finnvoxin nykyisistä omistajista. Hemmi aloitti uransa Finnvox Studioilla vuonna 1979[2], ja on sittemmin työskennellyt siellä äänittäjänä, miksaajana, studiopäällikkönä ja vuodesta 1993 lähtien toimitusjohtajana. Finnvoxin kaikki yhdeksän studiota ovat Hemmin suunnittelemia.[3]

Hemmin ensimmäinen merkittävää kaupallista suosiota herättänyt työ oli Pelle Miljoona Oy:n Moottoritie on kuuma -albumi (1980)[4]. Hemmi on äänittänyt ja miksannut yli 500 albumia[5], joista useat kymmenet ovat myyneet kultaa tai platinaa. Muun studiotyön lisäksi Hemmi on uransa aikana äänittänyt ja miksannut musiikin noin kolmeenkymmeneen elokuvaan, muun muassa Jalmari Helanderin ohjaamaan ja Samuel L. Jacksonin tähdittämään vuoden 2014 Big Game -elokuvaan.[6]

Hemmi syntyi Kuopiossa ja vietti lapsuutensa Rovaniemellä ja Kemissä. Lukioaikoinaan Kemissä Hemmi soitti kitaraa Fuggin Great -nimisessä yhtyeessä, joka toimi lämmittelybändinä mm. Hurriganes -yhtyeelle ja Rauli Badding Somerjoelle.[7] Hemmi valmistui diplomi-insinööriksi Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta, ja vuodesta 2013 lähtien hän on työnsä ohella opettanut musiikkiteknologian maisterivaiheen kursseja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa[8].

Tunnustuksia

  • Vuonna 2013 Hemmille myönnettiin Musiikki & Media -tapahtumassa palkinto elämäntyöstään suomalaiselle musiikkiteollisuudelle.[9]
  • Vuonna 2015 Hemmi sai musiikintekijöiden etujärjestö Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n Prix Elvis -palkinnon merkittävästä panoksestaan suomalaiselle musiikkialalle.[10]

Lähteet

  1. Hannamari Ahonen: Teollisuusalueella sijaitsevaa Suomen ”Abbey Roadia” johtava Risto Hemmi on suomalaisen musiikin merkittävimpiä taustavaikuttajia – Hänen kädenjälkensä kuuluu, kun avaat radion Satakunnan Kansa. 11.1.2020. Viitattu 10.9.2023.
  2. Ilkka Mattila HS: Finnvox on iskelmän, suomirockin ja metallin koti Helsingin Sanomat. 10.11.2015. Viitattu 10.9.2023.
  3. Studiopäällikkö Risto Hemmi Finnvox. Arkistoitu 16.8.2016. Viitattu 29.11.2019.
  4. Uusitorppa Harri: Vuosi 1980 oli Pellen miljoonavoitto Helsingin Sanomat. 1.10.2007. Viitattu 10.9.2023.
  5. Risto Hemmi Discogs. Viitattu 10.9.2023. (englanniksi)
  6. http://www.imdb.com/name/nm1627092/
  7. http://yle.fi/uutiset/rock-kipina_loytyi_70-luvun_kemista__ja_vei_risto_hemmin_finnvoxin_studioguruksi/8586890
  8. Risto Hemmi Taideyliopisto. 30.8.2023. Viitattu 10.9.2023.
  9. http://yle.fi/ylex/uutiset/yle_voittoisa_industry_awards_gaalassa__katso_kaikki_palkitut/3-7581698
  10. http://www.elvisry.fi/ajankohtaista/musiikintekijoiden-prix-elvis-kunniamaininta-risto-hemmille-finnvox-studioilta (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

  • Risto Hemmi on äänittänyt suomalaisen kevyen musiikin merkkipaalut
  • 50 vuoden kokemus vie Finnvox-studiot tulevaisuuteen


Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Elonet