Rip Torn

Rip Torn
Rip Torn vuonna 2015.
Rip Torn vuonna 2015.
Henkilötiedot
Koko nimi Elmore Rual Torn, Jr.
Syntynyt6. helmikuuta 1931
Temple, Texas, Yhdysvallat
Kuollut9. heinäkuuta 2019 (88 vuotta)
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1956–2012, 2016
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Elmore Rual ”Rip” Torn, Jr. (6. helmikuuta 1931 – 9. heinäkuuta 2019[1]) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.[2] Hän voitti Emmy-palkinnon 1996 ja oli ehdolla parhaan miessivuosan Oscarin saajaksi 1983.

Torn on luonut huomattavan uran sekä televisiossa että elokuvissa. Ensiksi mainitusta muuan esimerkki on The Larry Sanders Show (1992–1998), jälkimmäisistä tunnetuimpia ovat Palkkapäivä (1973), Kultaiset hedelmät (1983), Men in Black – miehet mustissa (1997) ja Marie Antoinette (2006).

Tornin pisin avioliitto oli voimassa vuodesta 1963, kunnes puoliso Geraldine Page kuoli 13. kesäkuuta 1987. Myös ensimmäinen ja kolmas puoliso (Ann Wedgeworth ja Amy Wright) ovat näyttelijöitä. Sissy Spacek on Tornin serkku.

29. tammikuuta 2010 aseistettu ja vahvasti päihtynyt Torn murtautui pankkiin Salisburyssa. [3]

Lähteet

  1. Rip Torn, Artie the Producer on 'The Larry Sanders Show,' Dies at 88
  2. Rip Torn Biography (1931-) filmreference.com. Viitattu 15.7.2011. (englanniksi)
  3. Näyttelijä yritti aitoa pankkiryöstöä elisa.net. Viitattu 31.1.2010.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rip Torn Wikimedia Commonsissa
  • Rip Torn Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
    • 2
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Alankomaat
  • Puola
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Elonet
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.