Porvoon valtiopäivät

Keisari Aleksanteri I Porvoon tuomiokirkossa valtiopäivien avajaisissa annettuaan hallitsijanvakuutuksensa (Emanuel Thelningin maalaus Porvoon valtiopäivien avajaiset, 1812).
Aleksanteri I:n pronssinen muotokuvapatsas Porvoon tuomiokirkossa.

Porvoon valtiopäivät tai maapäivät tai herrainpäivät (ruots. Borgå lantdag, ven. Боргоский сейм) olivat Porvoossa Venäjän keisari Aleksanteri I:n määräyksestä maaliskuussa 1809 järjestetty[1] Suomen säätyjen edustajien kokoontuminen. Suomen sota oli tuolloin vielä käynnissä,[2] mutta Venäjän osalta voitettuselvennä. Suomalaiset historiantutkijat ovat esittäneet erilaisia tulkintoja siitä, oliko Porvoossa kyseessä Suomen historian ensimmäiset säätyvaltiopäivät vai perinteiset maapäivät, joiden kautta Ruotsin kahdeksan itäistä maakuntaa siirrettiin Venäjän keisarin vallan alle. Myöhemmin 1800-luvulla syntyneen suomalaisen perustuslaillisen tulkinnan mukaan Porvoon valtiopäivillä perustettiin Suomen valtio. Historiantutkija Henrika Tandefelt esittää, että kyseessä ei voinut olla valtiopäivät (riksdag), sillä mitään valtiota ei vielä ollut.

Valtiopäivien valmistelu

Suomen väliaikainen kenraalikuvernööri Göran Magnus Sprengtporten laati suunnitelman Suomen hallinnosta, jonka keisari vahvisti 1. joulukuuta 1808. Suomen säätyjen lähetystö kävi jo syksyllä vannomassa uskollisuuttaan keisari Aleksanteri I:lle Pietarissa. Sille kerrottiin, että keisari aikoi kutsua valtiopäivät koolle. Sprengtporten sai tehtäväkseen valtiopäivien valmistelut.[3] Suomen säädyt saivat 1. helmikuuta 1809 kutsun kokoontua valtiopäiville Porvooseen.[4]

Valtiopäivien paikan valintaan vaikutti se, että Suomen sota oli käynnissä ja Turku ja Hämeenlinna sijaitsivat kaukana Venäjän rajalta. Helsingissä oli ollut paha tulipalo edellisvuonna, eikä siellä ollut sopivia tiloja valtiopäiville, kuin ei myöskään Loviisassa. Niinpä valtiopäivät kutsuttiin Porvooseen, jonka tuomiokirkossa pidettiin avajaiset. Valtiopäivien valtiosalina käytettiin Porvoon kymnaasin eli lukion lukusalia. Pappissääty työskenteli myös kymnaasissa. Aatelis- ja porvarissääty kokoontuivat raatihuoneessa ja talonpoikaissääty laamanni Anders Fabian Orraeuksen talossa.[5][6]

Valtiopäivien tapahtumat

Keisari määräsi säädyt kokoontumaan maaliskuussa 1809 Porvooseen Ruotsin valtiopäiväjärjestyksen mukaan. Säädyt vannoivat uskollisuuttaan keisarille, joka puolestaan vakuutti pitävänsä voimassa perustuslailliset oikeudet ja liitti ”Suomen kansakuntien joukkoon”.[7] Vala ja vakuutus muodostivat jo keskiajalta periytyvän herruussopimuksen ja oikeustraditionlähde?.

Aleksanteri I antoi hallitsijanvakuutuksensa 29. maaliskuuta 1809. Suomi sai pitää Ruotsin vallan aikaiset lakinsa, uskontonsa ja erioikeutensa,[7] eikä sitä liitetty suoraan Venäjään, vaan siitä muodostettiin autonominen suuriruhtinaskunta, jonka suuriruhtinas Venäjän keisari oli. Suomen perustuslaeiksi jäivät Kustaa III:n aikainen lainsäädäntö, joissa hallitsijalla on suuret valtaoikeudet. Nyt Suomelle luotiin kuitenkin oma erillishallinto.[8]

Valtiopäivät vahvistivat keisarin esitykset Suomen hallinnosta. Suomen sotalaitos pysyi entisellään, rahaksi tuli venäläinen hopearupla, Suomesta kerätyt verotulot käytettäisiin ”maan parhaaksi”. Säädyt asettivat ehdokkaansa ensimmäiseen hallituskonseljiin.[7] Konseljin nimeksi muutettiin myöhemmin Suomen senaatti.[8]

Säädyt tekivät myös omia esityksiä ja anomuksia, jotka koskivat esimerkiksi sodan aiheuttamien vahinkojen korjaamista, hallinnon tehostamista, ruotsin kielen asemaa, pappispulan ratkaisemista, koululaitoksen kehittämistä ja lääkintätoimen parantamista.[9]

Valtiopäiviä käytiin heinäkuuhun asti, jolloin keisari palasi päättämään ne. Seuraavan kerran valtiopäivät kokoontuivat vasta Aleksanteri II:n kutsuttua Suomen säädyt Helsingin valtiopäiville vuonna 1863. Pitkää valtiopäivien välistä aikaa nimitetään nimillä ”valtioyö” ja ”virkavaltaisuuden aika”. Suomen suuriruhtinaskunnan juoksevat asiat hoidettiin virkamiesten voimin senaatin johdolla.[10]

Keisarin vakuutus

Lähteet:[11][12][13][14][15][16][17]

Painettu suomenkielinen versio keisari Aleksanteri I:n antamasta vakuutuksesta.

»Me Alexander I... Suuri Ruhtinas Suomen maasa... : Wakutus-Kirja... Annettu Borgåsa sinä 15/27 päiwänä Maaliskuusa 1809.»

(ME ALEXANDER I., Jumalan Armosta, Kejsari ja Itsewaldias yli koko Ryssänmaan. Suuri Ruhtinas Suomen maasa Teemme tiettäwäxi: Että sitte kuin ME Sen Korkeimman edeskatsomisesta olem-

ma ottanet Suuren Ruhtinan maan Suomen hallituxemme ala, olemma ME tämän kautta tahtoneet wahvistaa ja kiinittää Maasa olevan Christillisen Opin ja perustus- lait niin myös niitä wapauxia ja oikeuxia, kuin kukin Sääty nimitetysä Suuresa Ruh- tinan maasa erinomattain, ja kaikki sen Asuwaiset yhteisesti, niin ylhäiset kuin alhaiset tähän saakka Constitutionin eli säättämisen jälkeen owat nautinneet: Lupaamme myös pitää kaikkia niitä etuja ja asetuxia wahwana ja järkähtämättämänä heidän täydellisä woimasansa. Suuremmaxi wisseydexi olemma ME tämän Wakutus-Kirjan MEIDÄN omalla kädellämme ala kirjoittaneet. Annettu Borgåsa sinä 15/27* päiwänä Maalis- Kuusa 1809.

Pääkirja on korkiammasti omalla kädellä alakirjoitetu

ALEXANDER.)

Osallistujat

Valtiopäiville osallistui eri säädyistä edustajia seuraavasti:[18]

Suomalaisen aatelin 205 suvusta 130 jäi pois kustannusten tai varovaisuuden takia. 60 aateliston edustajaa ei osallistunut avajaisiin, mutta tuli myöhemmin paikalle. Porvariston edustajista suurin osa oli kauppiaita.[19]

Seuraelämä

Avajaispäivän iltana järjestettiin suurelliset tanssiaiset, joihin keisari saapui kuuden hevosen vetämillä vaunuilla juhlavalaistun kaupungin läpi. Tanssiaisiin osallistui myös maaherran 18-vuotias tytär Ulrika Möllersvärd, joka herätti 32-vuotiaan keisarin huomion. Kohtaamisesta tehtiin pilkkalauluja.[20] Mika Waltari on kuvannut Möllersvärdin ja Aleksanteri I:n oletettua suhdetta romaanissaan Tanssi yli hautojen, josta tehtiin elokuva vuonna 1950.[21]

Myöhempiä tulkintoja

R. W. Ekmanin historiamaalaus Porvoon valtiopäivien avajaiset (1858).

Suomalaiset tulkitsivat keisarin hallitsijanvakuutuksen ja säätyjen uskollisuudenvalan kaksipuoliseksi valtioteoksi, jonkinlaiseksi valtiosopimukseksi, jota kumpikaan osapuoli, Suomen kansa ja keisari, ei voinut yksipuolisesti sanoa irti. Venäläisetkään eivät kiistäneet Suomen valtiollista statusta ennen 1800-luvun loppua. Heidän tulkintansa lähti siitä, ettei keisari ollut voinut luvata suomalaisille sellaista asemaa, joka olisi ollut vastoin hänen itsevaltiuttaan.[22]

Paljon on kiistelty siitä, miksi Suomelle annettiin Porvoossa autonominen asema. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset tekijät olivat selvästi taustalla Suomen aseman muuttuessa. Suomi valloitettiin, jotta siitä tulisi Venäjän etuvartio ja Pietarin läntinen suoja-alue.[22] Autonomian avulla suomalaiset saataisiin varmimmin suosiollisiksi uudelle hallitsijalle.[8] Venäjän kehittymättömästä hallinnosta myös puuttuivat hallintorakenteet, joihin Suomen vastaavat elimet olisi voitu yhdistää.[22]

Professori Osmo Jussilan mukaan on selvää, että keisarin hallitsijanvakuutuksen ja säätyjen uskollisuudenvalan avulla ei perustettu mitään valtiota. Vala ja sitä seurannut vakuutus yhdessä muodostivat niin sanotun ”herruussopimuksen”, joka oli vanha, jo keskiajalta peräisin oleva hallitsijanvaihtoihin liittyvä traditio, eikä moderni valtiosopimus, jollaiseksi myöhemmät suomalaiset oikeustaistelijat sen tulkitsivat. Siinä hallitsija ja säädyt sitoutuivat ylläpitämään olemassa olevaa oikeusstatusta. Tämän statuksen perusteita tarkoittivat keisarin vakuutuksen kiistellyt sanat ”perustuslait” ja ”konstitutioiden mukaiset oikeudet”.[23] Jussila on myös huomauttanut, että ranskankielisessä Porvoon valtiopäivien julistuksessa todettiin, että ”tästä lähtien Suomi on sijoitettu kansakuntien joukkoon” (désormais la Finlande est placée au rang des nations). Jostain syystä ilmaisu käännettiin suomalaisissa historiallisissa teoksissa sanoilla ”koroitettu kansakuntien joukkoon”.[24][25]

Porvoon 1809 säätyjen kokous on ollut kiistakysymys aina 1800-luvun lopulta lähtien sekä politiikassa että historiatieteessä. Esimerkiksi Leo Mechelinin mukaan Suomen ja Venäjän yhteys oli vain suvereenien valtioiden personaaliunioni, mutta useat muut suomalaiset ja etenkin venäläiset tutkijat ovat katsoneet Suomen erityisaseman perustuneen keisarin tahtoon ja olleen kumottavissa.[26]

Nimitys ”valtiopäivät” on vakiintunut, mutta nykyisin monet historiantutkijat puhuvat ”maapäivistä”, joka on suora käännös ruotsinkielisestä nimestä ”Borgå lantdag”.[27] On myös huomautettu, ettei ruotsinkielistä parlamenttia tavallisesti tarkoittavaa sanaa ”riksdag”, valtiopäivät tai valtakunnanpäivät, voitu käyttää, koska ei ollut valtakuntaakaan.[28]

Valtiopäivät taiteessa ja merkkipäiväteoksissa

Emil Wikströmin veistos Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät 1809 (1903) Säätytalon päätykolmiossa.

Taiteessa

Postimerkit

Porvoon valtiopäivien 150-vuotispostimerkki vuodelta 1959.

Muistomitali ja kolikot

Galleria

Porvoon valtiopäivien juhla- ja kokouspaikat

Katso myös

Lähteet

Kirjallisuutta

  • Jussila, Osmo (2004): Suomen Suuriruhtinaskunta 1809–1917. ISBN 951-0-29500-0.
  • Jutikkala, Eino – Pirinen, Kauko (2002): Suomen historia. ISBN 951-0-27217-5.
  • Klinge, Matti (1997): Keisarin Suomi. ISBN 951-50-0682-1.
  • Pernaa, Ville & Niemi, Mari K. (toim.): ”Taistelu autonomiasta”, Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia, s. 45–94. Timo Soikkasen artikkeli aiheesta. Edita, 2005. ISBN 951-37-4283-0.
  • Tandefelt, Henrika: Porvoo 1809: juhlamenoja ja tanssiaisia. suomennos Jussi T. Lappalainen. SKS, 2009. ISBN 978-952-222-077-6.
  • Zetterberg, Seppo (2003): Suomen sota. Teoksessa Zetterberg, S. (toim.), Suomen historian pikkujättiläinen, s. 361–372. ISBN 951-0-27365-1.

Viitteet

  1. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 9. Otava, 2004.
  2. Jussila 2004, Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Zetterberg 2003, Eduskunnan kirjasto Historiallisia dokumentteja (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Veli-Matti Syrjö: Sprengtporten, Georg Magnus (1740–1819) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 8.11.2015.
  4. Valtiopäivien tapahtumia Porvoon kaupunki. Arkistoitu 31.12.2015. Viitattu 9.11.2015.
  5. Porvoon valtiopäivärakennukset 200 vuotta sitten ja nykyään Porvoon kaupunki. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 9.11.2015.
  6. Talot kertovat: | Kirkonmäellä oli suuri kiviveistämö, kivenlohkareet tuotiin mäelle kiertotietä hevosella Uusimaa. 7.10.2019. Viitattu 2.5.2024.
  7. a b c Forsman J ja muut (toim.): ”Porvoon valtiopäivät”, Pieni Tietosanakirja, s. 907. Otava, 1925–1928. Runeberg.org (viitattu 8.11.2015).
  8. a b c Kuinka Suomi korotettiin kansakuntien joukkoon… Internetix. Otavan opisto. Viitattu 21.11.2015.
  9. Valtiopäiväesitykset 1809 Kansakuntaa rakentamaan. Arkistoitu 25.12.2014. Viitattu 21.11.2015.
  10. Valtioyö päättyy Nuorten Eduskunta. Arkistoitu 25.11.2015. Viitattu 8.11.2015.
  11. Keisari Aleksanteri I:n hallitsijanvakuutus 27.3.1809 www.histdoc.net. Viitattu 3.5.2024.
  12. Punainen Turku: REVOLUTION: Valtiollinen Suomi REVOLUTION. tiistai 28. maaliskuuta 2017. Viitattu 3.5.2024.
  13. 29.3.1909 Suomalainen Kansa no 72, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.5.2024.
  14. 28.3.1909 Uusi Suometar no 72, s. 6 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.5.2024.
  15. 29.3.1909 Uusimaa no 36, s. 2 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.5.2024.
  16. 1890 Matkasuuntia Suomessa no 4, s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.5.2024.
  17. maaliskuuta 1899 Kyläkirjaston Kuvalehti no 3, s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.5.2024.
  18. Porvoon valtiopäiväin jäsenet. Uusi Suometar, 28.3.1909, no. 72, s. 7. Viitattu 1.1.2021.
  19. Säätyjen jäsenet Merkkivuosi 1809. Arkistoitu 22.11.2015. Viitattu 9.11.2015.
  20. Valtiopäivätanssiaiset Porvoon kaupunki. Arkistoitu 3.12.2015. Viitattu 10.11.2015.
  21. Tanssi yli hautojen Elonet. Viitattu 10.11.2015
  22. a b c Toivo Nygård: Suomalaisuuden historian kiinnekohtia Suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria tavoittamassa. 1999. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 21.11.2015.
  23. Miten käsitys Suomen valtiosta (”Suomen valtioidea”) kehittyi ja mikä oli sen vaikutus Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän suhteisiin vuodesta 1809 Helmikuun manifestiin? Poliittisen historian valintakoe – arvosteluperusteet. 2013. Viitattu 21.11.2015.
  24. Osmo Jussila: Suomen historian suuret myytit, 2007.lähde tarkemmin?
  25. Zetterberg et al., Suomen historian pikkujättiläinen, 2003.lähde tarkemmin?
  26. Jussila 2004
  27. Porvoon valtiopäivät Porvoon kaupunki. Arkistoitu 4.12.2015. Viitattu 13.7.2015.
  28. Tieto-Finlandia: Henrika Tandefeltin Porvoo 1809 vei voiton Suomen Kuvalehti. 2009. Viitattu 21.11.2015.
  29. joulukuuta 1899 Kyläkirjaston Kuvalehti no 12, s. 11 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 15.1.2024.
  30. joulukuuta 1903 Kyläkirjaston Kuvalehti no 12, s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 15.1.2024.
  31. 28.3.1909 Helsingin Sanomat no 72, s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 15.1.2024.
  32. Uusissa postimerkeissä esitellään Suomen historiaa, luontoa ja lapsia Yle Uutiset. 22.1.2009. Viitattu 15.4.2024.
  33. Hannes Markkula: Porvoon valtiopäivistä julkaistaan näyttävä postimerkkiarkki Ilta-Sanomat. 22.12.2008. Viitattu 15.4.2024.
  34. Uusi Suomi: Suomelle uusi 2 euron erikoisraha – katso kuva Uusi Suomi. 4.8.2009. Viitattu 3.5.2024.
  35. Suomi 2009 2 € Suomen autonomia 200v UNC www.eurokolikot.com. Viitattu 3.5.2024.
  36. Porvoon tuomiokirkko lyödään kahden euron kolikkoon Yle Uutiset. 5.8.2009. Viitattu 3.5.2024.
  37. Suomi Suomi, Suomi Suomi, Suomi Suomi: Introduction. Suomen Antropologi: Journal of the Finnish Anthropological Society, 20.9.2019, 44. vsk, nro 1, s. 3–8. doi:10.30676/jfas.v44i1.84181. ISSN 1799-8972. Artikkelin verkkoversio.
  38. Keisarin valtaistuin - Digitaalinen kokoelma Suomen kansallismuseo. 30.12.2020. Viitattu 2.5.2024.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Porvoon valtiopäivät Wikimedia Commonsissa
Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Julistus Suomen entisen uskonnon ja perustuslakien vahvistamisesta
  • Tietoa Porvoon valtiopäiviin liittyvästä lähdekokoelmasta arkistolaitoksessa
  • Porvoon valtiopäivät 25.3.–19.7.1809, Eduskunnan kirjaston sivut [vanhentunut linkki]
  • Demokratian polku 2 – Porvoon valtiopäivät 1809 (Arkistoitu – Internet Archive) Nuorten eduskunta
  • Porvoon valtiopäivärakennukset 200 vuotta sitten ja nykyään Porvoon kaupunki.
  • Autonomian jäljillä, Yle Areena
  • Ylen Elävä arkisto: Porvoon valtiopäivät 1809
  • Merkkivuosi 1809 (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Finna-palvelussa olevia kuvia
  • n
  • k
  • m
1 = Ylimääräiset valtiopäivät
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Uppslagsverket Finland