Porin lääni

Tämä artikkeli käsittelee vuosien 1641–1646 lääniä. 1900-luvulla perustettavaksi suunnitellusta Porin läänistä kertoo artikkeli Satakunnan lääni.

Porin lääni (ruots. Björneborgs län) oli olemassa vuodet 1641–1646 (1647) ja esiintyy tiettyä aluetta tarkoittavana käsitteenä myöhemminkin 1600- ja 1700-luvuilla[1].

Turun maaherrakunta koettiin verohallinnon kannalta liian laajaksi alueeksi, sillä siihen kuuluivat Varsinais-Suomen lisäksi Ahvenanmaa ja Satakunta. Siksi perustettiin uusi maaherrakunta, johon kuuluivat Ala-Satakunnan, Ylä-Satakunnan ja Vehmaan kihlakunnat. Maaherran asuinpaikan piti olla Porin kaupungissa ja uuden läänin talousarviokin oli vuonna 1641 jo olemassa. Läänin maaherraksi aiottu Turun maaherrana 1637–1642 toiminut Melker von Falkenberg oleskeli Porissa, mutta kieltäytyi maaherran tehtävistä, koska ei osannut maan kieltä eikä halunnut joutua eroon vertaisistaan.

Porin läänille ei koskaan nimitetty omaa maaherraa, mutta lääni toimi omana hallintoyksikkönään ja piti omia tilejään. Alue siirrettiin uudelleen osaksi Turun lääniä, jonka nimeksi kuitenkin vaihdettiin Turun ja Porin lääni.

Lähteet

  • Eero Matinolli: Varsinais-Suomen historia VI, 3. Lääninhallinto. Turku 1976 ISBN 951-9054-02-2, sivut 9 ja 75.
  • Jyrki Rautala: Turun ja Porin lääninhallitus 350 vuotta. Turku 1985 ISBN 951-46-8642-X.
  • J. W. Ruuth: Porin kaupungin historia II. Pori 1958, sivu 305.

Viitteet

  1. Tilikirjojen nimissä käytetään 1641–1646 Björneborgs Lähn ja 1647– Åbo och Björneborgs Lähn.