Pohjois-Atlantin sopimus

Pohjois-Atlantin sopimus (engl. North Atlantic Treaty, ransk. Traité de l’Atlantique Nord) eli niin sanottu Washingtonin sopimus on Washington DC:ssä 4. huhtikuuta 1949 allekirjoitettu^[1][2] Naton peruskirja. Sopimus perustuu Yhdistyneiden kansakuntien (YK) peruskirjan 51 artiklaan oikeudesta yhteiseen puolustautumiseen.^[3]

Pohjois-Atlantin sopimuksen allekirjoittavat ovat vahvistaneet sitoutuvansa YK:n peruskirjan tarkoituksiin ja periaatteisiin. Naton tavoite on taata jäsentensä vapaus ja turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin. Sopimuksessa on yhteensä 14 artiklaa.^[1][2]

Allekirjoittajat

Perustajajäsenet

•  Alankomaat – allekirjoittajat ulkoministeri Dirk Stikker ja suurlähettiläs Eelco van Kleffens
•  Belgia – allekirjoittajat pääministeri ja ulkoministeri Paul-Henri Spaak ja suurlähettiläs Robert Silvercruys
•  Islanti – allekirjoittajat ulkoministeri Bjarni Benediktsson ja suurlähettiläs Thor Thors
•  Italia – allekirjoittajat ulkoministeri Carlo Sforza ja suurlähettiläs Alberto Tarchiani
•  Kanada – allekirjoittajat ulkoministeri Lester B. Pearson ja suurlähettiläs H. H. Wrong
•  Luxemburg – allekirjoittajat ulkoministeri Joseph Bech ja suurlähettiläs Hugues Le Gallais
•  Norja – allekirjoittajat ulkoministeri Halvard Lange ja suurlähettiläs Wilhelm von Munthe af Morgenstierne
•  Portugali – allekirjoittajat ulkoministeri José Caeiro da Mata ja suurlähettiläs Pedro Teotónio Pereira
•  Ranska – allekirjoittajat ulkoministeri Robert Schuman ja suurlähettiläs Henri Bonnet
•  Tanska – allekirjoittajat ulkoministeri Gustav Rasmussen ja suurlähettiläs Henrik Kauffmann
•  Yhdistynyt kuningaskunta – allekirjoittajat ulkoministeri Ernest Bevin ja suurlähettiläs Oliver Franks, Baron Franks
•  Yhdysvallat – allekirjoittaja ulkoministeri Dean Acheson

Myöhemmin liittyneet

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjois-Atlantin sopimus Wikimedia Commonsissa

• Lisää luettavaa aiheesta Pohjois-Atlantin sopimus on Wikiaineistossa