Pihatatar
| Pihatatar | |
|---|---|
 | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Tatarkasvit Polygonaceae |
| Suku: | Niveltattaret Polygonum |
| Laji: | aviculare |
| Kaksiosainen nimi | |
| Polygonum aviculare | |
| Katso myös | |
| | |
| Infobox OKNimi-testi OK | |
Pihatatar eli isopihatatar eli kotipihatatar (Polygonum aviculare) on nurmikoilla kasvava vaatimaton ruohovartinen yksivuotinen tatarkasvi. Se on Suomessa muinaistulokas. Pihatattarella on lukuisia alalajeja, joista viittä tavataan Suomessa: isopihatatar (Polygonum aviculare subsp. aviculare), pohjanpihatatar (Polygonum aviculare subsp. boreale), suippupihatatar (Polygonum aviculare subsp. rurivagum), kaitapihatatar (Polygonum aviculare subsp. neglectum) ja tannerpihatatar (Polygonum aviculare subsp. microspermum).[1][2]
Ulkonäkö ja koko
Varsi ja lehdet
Pihatattaren varret ovat 10–40 senttimetriä korkeita, mutta joskus metrinkin pituisia. Ne ovat suikertavia tai kohenevia, tyviosasta nivelikkäinä, usein haarovina versoina. Sen kierteisesti kasvavat lehdet ovat 3–20 millimetriä pitkiä. Niissä on 3–12 millimetriä pitkä korvaketuppi. Lehtilapa on muodoltaan pitkän soikea ja suikea tai vastapuikea, väriltään vihreästä–harmaanvihreään. Lehtilaita on ehyt.[1][2]
Kukat ja hedelmä
Pihatatar kukkii kesä–syyskuussa. Sen kukinnot kasvavat lehtihangoista pieninä harsuina tähkämäisinä viuhkoina joissa on 3–8 kukkaa. Kukat ovat pieniä noin 2,5–5,5 millimetriä millimetrin pitkiä ja väriltään valkoiset, punavalkeat tai punaiset. Kehälehtiä on viisi joista kaksi sisempää muita pienempiä. Emiö muodostuu kolmesta yhteen kasvaneesta lehdestä. Emin vartaloita on kolme. Heteitä on 5–8.[1][2]
Hedelmä on kolmisärmäinen ruskea pähkylä.[1][2]
Levinneisyys ja kasvupaikat
Pihatatarta tavataan Pohjoismaissa tunturialueita lukuun ottamatta, muualla Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, sekä Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa samoilla leveysasteilla.[3]
Pihatattaren siemenet vaativat valoa, joten sen kasvupaikat ovat avoimia paikkoja.[1] Se kasvaa muun muassa joutomailla, pelloilla, pihoilla, merenrannoilla, tienvarsilla.[1][2][4] Pihatatar kasvaa pientareilla ja nurmikon seassa. Se kestää hyvin tallaamista.[1]
Muita nimiä
Pihatatarta on kutsuttu myös jäsenheinäksi, kananruohoksi, kartanoheinäksi, kusiruohoksi, pihanurmeksi ja sianheinäksi.[4] Sen ruotsinkielinen nimi trampört, tallausyrtti, kertoo kasvin tallauksen sietämisestä.
Lähteet
- ↑ a b c d e f g Pihatatar Polygonum aviculare -ryhmä LuontoPortti. Viitattu 27.8.2020.
- ↑ a b c d e Pihatatar Polygonum aviculare Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Viitattu 27.8.2020.
- ↑ Anderberg, Arne: Den virtuella floran Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 24.7.2007. (ruotsiksi)
- ↑ a b Pihatatar Farmit. Viitattu 24.7.2007.
Aiheesta muualla
- Kasviatlas 2022: Isopihatattaren (Polygonum aviculare) levinneisyys Suomessa.
- Suomen Lajitietokeskus: Isopihatatar – Polygonum aviculare
- Pihatatar (Polygonum aviculare) Valokki – Nettikasvio. Viitattu 27.8.2020.
- Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Polygonum aviculare (TSN 20876) itis.gov. Viitattu 27.8.2020. (englanniksi)
- Polygonum aviculare L. prostrate knotweed USDA Natural Resources Conservation Service. Viitattu 27.8.2020. (englanniksi)
- Polygonum aviculare Flora of North America. Viitattu 27.8.2020. (englanniksi)
- Polygonum aviculare Flora of China. Viitattu 27.8.2020. (englanniksi)
|
