Pertti Välimäki

Pertti Sakari Välimäki (31. toukokuuta 1950 Tyrvää – 10. toukokuuta 2022 Bryssel[1] [2]) oli suomalainen lakimies[3] ja korkeimman oikeuden jäsen. Hän valmistui 1995 oikeustieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta.

Välimäki toimi omistamansa asianajotoimiston osakkaana ja asianajajana vuosina 1977–1989. Hän toimi jo tuolloin Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnassa käytännön asianajotoiminnan tuntiopettajana. Vuonna 1989 Välimäki lopetti asianajajana toimimisen ja siirtyi yliopistolle, toimien ensin perhe- ja perintöoikeuden assistenttina ja loppuvaiheessa apulaisprofessorina.

Välimäki valittiin vuonna 1999 lyhyeksi ajaksi korkeimman oikeuden esittelijäneuvokseksi, josta virasta hänet nimitettiin korkeimman oikeuden jäseneksi vuonna 2000. Hän jäi virasta eläkkeelle 1. tammikuuta 2017.[4]

Julkaisuja

  • Osituksen sovittelu avioeroon perustuvassa toimitusosituksessa (1995), ISBN 951-640-822-2
  • Holhoustoimilain pääpiirteet (1999), ISBN 951-45-8883-5
  • Pesänselvityksen ongelmakohtia (yhdessä Tapani Lohen kanssa) (1999), ISBN 952-14-0208-3
  • Holhoustoimen pääpiirteet (2001), ISBN 951-670-051-9
  • Edunvalvontaoikeus (2013), ISBN 978-952-6321-85-1
  • Pesänjakaja (2021), ISBN 978-952-14-3199-9

Lähteet

  1. Fredman, Markku: Oikeusneuvos Pertti Välimäki on kuollut Suomen Asianajajaliitto. 13.5.2022. Viitattu 17.5.2022.
  2. Häyhä, Juha – Timonen, Pekka: Pertti Välimäki 1950–2022 Helsingin Sanomat. 30.5.2022. Viitattu 30.5.2022.
  3. Tolonen, Jaana (toim.): Suomen lakimiehet – Finlands jurister 1988, s. 1230. Suomen Lakimiesliiton kirjasarja, 99. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1988. ISSN 0585-9530. ISBN 951-640-395-6.
  4. Jäsenen virkoihin esitetään hovioikeudenneuvos Kirsti Uusitaloa ja käräjätuomari Lena Engstrandia 28.10.2016. Korkein oikeus. Viitattu 28.10.2016.

Aiheesta muualla

  • Pertti Välimäki: Valituslupajärjestelmästä ja valituslupahakemuksen sisällöstä.
  • Pertti Välimäki: Miten siviilijuttua pitäisi ajaa KKO:ssa ja sitä ennen.