Pekka Ojamaa

Pekka Edvard Ojamaa (11. kesäkuuta 1947 Helsinki – 9. joulukuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen skenografi eli lavastaja ja pukusuunnittelija.

Ojamaa toimi lavastajana vuodesta 1969 ja suunnitteli lavastuksia ja pukuja lähes kaikkiin Suomen teattereihin. Hän teki myös runsaasti vierailuja Pohjoismaihin, viime vuosinaan erityisesti Norjaan, sekä muualle Etelä-Amerikkaa myöten. Ojamaalla oli myös pitkä kokemus opetustehtävistä Taideteollisessa korkeakoulussa ja Teatterikorkeakoulussa. Ojamaa hoiti taiteilijaprofessuuria vuosina 1993–1998 ja toimi sen jälkeen lavastustaiteen professorina Taideteollisessa korkeakoulussa. Aivan viime vuosinaan Ojamaa toimi ennen kaikkea pienemmissä teattereissa Helsingin ulkopuolella.lähde?

Lähteet

  • Pekka Ojamaa Elonetissä.
  • Kuopion teatteri luettu 11.2.2008

Aiheesta muualla

  • Pekka Ojamaan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
  • Kuopion teatteri luettu 11.2.2008
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Elonet