Pekka Eronen

Pekka Eronen
Henkilötiedot
Syntynyt1961
Helsinki
Ammatti elokuvakriitikko, laulaja, lauluntekijä
Muusikko
Taiteilijanimi E. Sarmo (1987–1990)
Aikuinen (2015–)
Petri Kolja (1997–2011)
Laulukielet suomi
Tyylilajit Pop
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Pekka Jarmo Veikko Eronen (s. 1961 Helsinki) on suomalainen sanoittaja ja elokuvakriitikko, jonka arvosteluja julkaisee muun muassa Aamulehti.

Musiikkiura

1980-luvulla Eronen teki musiikkia E. Sarmo & Elite -yhtyeen nimissä jolloin hän julkaisi kaksi levyä joiden kappaleista suurin osa oli Erosen tekemiä. Eronen esiintyi E. Sarmo -taiteilijanimellä ja lisäksi hän teki E. Sarmo -nimellä biisejä mm. TikTakille, Aija Puurtiselle ja XS-yhtyeelle.[1][2][3]

Eronen työskentelee myös lauluntekijänä ja laulunkirjoittamisen kouluttajana. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Robinin, TikTakin, Indican, Haloo Helsingin, Irinan, Sirun, Stina Girsin, Topi Sorsakosken, Jani & Jetsettersin, Pentti Hietasen ja Aki Sirkesalon kanssa sekä lastenlauluja muun muassa Munamiehen, Jani-Petterin ja Smurffien levyille.[4] Vuonna 2009 Eronen ja säveltäjä Jussi Rasinkangas voittivat Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun kappaleella ”Häätango”.[5] Vuonna 2015 hän osallistui taiteilijanimellään Aikuinen Uuden Musiikin Kilpailuun, kappaleella ”Kyynelten lahti”.[6] Lisäksi Aikuinen on julkaissut myös muutamia muita singlejä.

Vuonna 2021 Eronen perusti Petri Savolaisen kanssa B-kasetti -yhtyeen.[7][8]

Diskografia

E.Sarmo & Elite

Aikuinen

  • Partajaana (single, 2014)
  • Kyynelten lahti (single, 2015)
  • Hyttynen (single, 2015)
  • Tautinen olo (single, 2016)
  • Pehmonalle (single, 2019)

Lähteet

  1. Levylautakunta - vieraana Samae Koskinen areena.kokeile.yle.fi. 22.11.2014. Viitattu 3.4.2015.
  2. E. Sarmo & Elite -yhtyeen tekijätiedot Fono.fi.
  3. Sarmo, E. - Finna Kansalliskirjasto. Viitattu 12.3.2017.
  4. Smurffien henkilöllisyys selvisi 18.2.2005. Viihdelehti Stara. Viitattu 21.2.2015.
  5. Kangas, Jarkko: Rasinkangas otti tangokisan voiton duurilla eikä tuurilla 15.7.2009. Kaleva. Viitattu 21.2.2015.
  6. Sanoittaja teki biisin itselleen – Mies tuttujen hittien takana 14.1.2015. Aamulehti. Arkistoitu 3.2.2015. Viitattu 14.1.2015.
  7. http://www.instagram.com/bkasettivirallinen
  8. B-Kasetti Spotify. Viitattu 9.11.2023.

Aiheesta muualla

  • Pekka Erosen sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
  • Pekka Eronen Elonetissä.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Elonet