Palosirkka
| Palosirkka | |
|---|---|
 | |
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Vaarantunut [1] | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Suorasiipiset Orthoptera |
| Alalahko: | Caelifera |
| Yläheimo: | Acridoidea |
| Heimo: | Heinäsirkat Acridae |
| Suku: | Psophus |
| Laji: | stridulus |
| Kaksiosainen nimi | |
| Psophus stridulus | |
| Katso myös | |
| | |
| Infobox OKNimi-testi OK | |
Palosirkka (Psophus stridulus) on uhanalainen heinäsirkkalaji. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu vaarantuneeksi (VU).[2]
Koko ja ulkonäkö
Laji on kookas heinäsirkka, jonka naaras on koirasta isompi. Väriltään palosirkka on ruskeankirjava koiraiden ollessa sävyltään naaraita tummempia, ja yksilöitä on vaikea erottaa maasta. Sen sijaan lennossa koiras on helposti tunnistettavissa oransseista takasiivistä sekä luonteenomaisesta, rätisevästä lentoäänestä. Sirkan etusiivet ovat ruskeat ja peittävät lepoasennossa kokonaan räikeän oranssinpunaiset, ruskeakärkiset takasiivet. Etuselän keskiharjanne on palosirkalla selvästi koholla eikä siinä näy kuoppia.[3]
Levinneisyys
Lajin levinneisyysalue ulottuu Keski-Euroopasta Kiinaan ja Koreaan.[3] Palosirkka esiintyi aikaisemmin Suomessa Oulun lääniin saakka, mutta nykyisin tunnetaan vain kymmenkunta erillistä esiintymää Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa.[4][5]
Elinympäristö ja elintavat
Palosirkka on paahdeympäristöjen asukki. Laji viihtyy kuivissa kanervikoissa, kedoilla ja hiekkarinteillä loppukesällä. Lajin vaatimat elinympäristöt ovat nykyisin harvinaisia ja sirkka onkin Euroopassa laajalti uhanalainen tai kokonaan hävinnyt. Elinpaikkavaatimusten lisäksi palosirkka ei yleensä ole yksittäisillä esiintymispaikoilla kovin runsaslukuinen.[3] Sirkat ovat herkkiä kylmälle säälle ja huonoina vuosina niiden kehitys voi jäädä kesken, jolloin lisääntyminenkään ei onnistu.[6]
Palosirkan kehitys on kaksivuotinen munan talvehtiessa kaksi kertaa. Toisin kuin herkästi lentoon lähtevät koiraat, naaraat eivät erityisemmin liiku ja niiden löytäminen maastosta on hankalaa. Sirkat eivät varsinaisesti siritä, mutta koiras tuottaa lentäessään rätisevää ääntä, jonka merkitystä ei tunneta. Saattaa olla että se saa naaraat tuottamaan feromonia, jonka perusteella koiraat löytävät naaraiden luokse.[3]
Suomessa laji on vaarantunut[2], Ruotsissa se on erittäin uhanalainen[6]. Suomessa osa palosirkan esiintymistä on suojeltuja. Esiintymiä hoidetaan ympäristön sopivuuden takaamiseksi ja lajin säilymistä sen tunnetuilla esiintymispaikoilla seurataan[2]. Suomessa palosirkkoja lisäksi siirtoistutettiin Ruokolahdella sijaitsevaan harjuympäristöön vuonna 2000, mutta lajia ei ole havaittu alueella enää vuoden 2006 jälkeen.[3][7][8]
Lähteet
- ↑ Sami Karjalainen, Heidi Viljanen, Pasi Sihvonen: Palosirkka – Psophus stridulus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b c Ilpo Mannerkoski, Petri Ahlroth & Anders Albrecht 2010. Suorasiipiset, pihtihäntäiset ja torakat. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. (Arkistoitu – Internet Archive) s. 391–396
- ↑ a b c d e Sami Karjalainen: Suomen heinäsirkat ja hepokatit. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4483-8. s. 124–127
- ↑ Palosirkan levinneisyyskartoitus
- ↑ Tutkijat kaipaavat tietoja palosirkasta. Ymparisto.fi. 1.8.2006. Arkistoitu 29.4.2013.
- ↑ a b SLU: Artfaktablad (ruotsiksi)
- ↑ Helsingin Sanomat 29.8.2000: Uhanalaisia palosirkkoja istutetaan Ruokolahdelle. Viitattu 6.5.2020.
- ↑ Suomen ympäristökeskuksen raportteja: Suomen uhanalaisia lajeja: Palosirkka (Psophus stridulus). Viitattu 6.5.2020.
Aiheesta muualla
- Hepokatti.net - näyte palosirkkakoiraan lentoäänestä (Arkistoitu – Internet Archive)
- Palosirkat viihtyvät perinnemaisemassa
- Orthoptera Species File (englanniksi)
|
