Oslon yliopisto

Oslon yliopisto
Universitetet i Oslo
lat. Universitas Osloensis
Perustettu 1811
Rehtori Svein Stølen
Henkilökunta 6 600[1]
Opiskelijoita 28 000[1]
Sijainti Oslo, Norja
Sivusto http://www.uio.no/
Infobox OK

Oslon yliopisto (norj. Universitetet i Oslo) on Norjan pääkaupungissa Oslossa toimiva yliopisto.

Oslon yliopisto

Alun perin kuningas Fredrik VI:n mukaan nimetty Oslon yliopisto avattiin 1811[2]. Sitä ennen Kööpenhaminan yliopisto oli ollut Tanskan ja Norjan ainoa. Nykyisellä nimellään yliopisto on toiminut vuodesta 1939.

Oslon yliopisto on opiskelijamäärältään toiseksi suurin yliopisto vuodesta 2016, jolloin yhteenliitoksen seurauksena Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopisto (NTU) ohitti sen. Oslon yliopistossa oli vuonna 2017 kahdeksan tiedekuntaa, joissa opiskeli yhteensä noin 28 000 opiskelijaa ja 2 700 tohtoriopiskelijaa. Henkilökuntaa oli yhteensä noin 6 600, josta akateemista henkilökuntaa oli vajaa 3 800, tukihenkilökuntaa noin 950 ja toimistohenkilökuntaa 1 700.[1]

Maailmanlaajuisesti viisisataa huippuyliopistoa sisältävän Shanghain yliopistorankingn listalla (2017) Oslon yliopisto sijoittui sijalle 62. Pohjoismaisista yliopistoista se luokiteltiin tällä listalla neljänneksi; edellä olivat Kööpenhaminan yliopisto, Karoliininen instituutti ja Helsingin yliopisto.[1][3] Oslon yliopistossa ovat toimineet muiden muassa Nobel-palkinnon saaneet Fridtjof Nansen, Ragnar Frisch, Odd Hassel, Ivar Giæver ja Trygve Haavelmo.

Oslon yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on jakanut vuosittain Anders Jahren lääketieteellisen palkinnon vuodesta 1960 lähtien. Palkinto on merkittävimpiä pohjoismaisia tunnustuksia lääketieteen alalla. Vuonna 2017 Anders Jahren pääpalkinto oli arvoltaan kaksi miljoonaa Norjan kruunua.[4][5]

Lähteet

  1. a b c d UiO facts and figures 2017 Universitetet i Oslo, uio.no. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
  2. History highlights www.uio.no. Viitattu 10.9.2013. (englanniksi)
  3. Arkistoitu kopioAcademic Ranking of World Universities 2017 shanghairanking.com. Arkistoitu 19.1.2019. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
  4. Tidligere vinnere av Anders Jahres medisinske priser Universitetet i Oslo, uio.no. Viitattu 26.10.2017. (norjaksi)
  5. Anders Jahres store medisinske priser for 2017 Universitetet i Oslo, uio.no. Viitattu 26.10.2017. (norjaksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oslon yliopisto.
  • Viralliset sivut (norjaksi), (englanniksi)
  • Yliopiston kasvitieteellinen puutarha (norjaksi)
Norja
Yliopistot
Valtiolliset erityiskorkeakoulut
Alueelliset valtionkorkeakoulut
  • Akershusin valtionkorkeakoulu
  • Bodøn valtionkorkeakoulu
  • Buskerudin valtionkorkeakoulu
  • Etelä-Trøndelagin valtionkorkeakoulu
  • Finnmarkin valtionkorkeakoulu
  • Gjøvikin valtionkorkeakoulu
  • Harstadin valtionkorkeakoulu
  • Innlandetin korkeakoulu
  • Molden valtionkorkeakoulu
  • Narvikin valtionkorkeakoulu
  • Nesnan valtionkorkeakoulu
  • Oslon valtionkorkeakoulu
  • Pohjois-Trøndelagin valtionkorkeakoulu
  • Saamelainen korkeakoulu
  • Tromssan valtionkorkeakoulu
  • Vestlandetin korkeakoulu
  • Voldan valtionkorkeakoulu
  • Ålesundin valtionkorkeakoulu
  • Østfoldin valtionkorkeakoulu
Valtion taidekorkeakoulut
  • n
  • k
  • m
Euroopan pääkaupunkien yliopistojen institutionaalinen verkosto (UNICA)
Jäsenet
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Tšekki
    • 2
  • Australia
  • Kreikka
  • Kroatia
  • Puola
  • Vatikaani
Maantieteelliset
  • MusicBrainz place
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • ULAN
Henkilöt
  • Trove
  • Yle
Muut
  • IdRef