On a Plain

”On a Plain”
Nirvana
Kappaleen ”On a Plain” kansikuva
Kappaleen tiedot
 Albumilta Nevermind
 Julkaistu 24. syyskuuta 1991
 Tuottaja(t) Butch Vig
 Tyylilaji Grunge
 Kesto 03.16
 Levy-yhtiö Geffen
Nevermindin muut kappaleet
”Stay Away”
(10)
”On a Plain”
(11)
Something In The Way
(12)

"On a Plain" on yhdysvaltalaisen grunge-yhtye Nirvanan vuonna 1991 julkaistu kappale. Se julkaistiin yhtyeen toisella albumilla Nevermind.

Historia

"On a Plain" -kappaleen on sanoittanut Nirvanan keulahahmo Kurt Cobain vuonna 1990. Craig Montgomery nauhoitti kappaleen ensimmäisen kerran studiossa vuoden 1991 tammikuussa Seattlessa. Yhtye esitti kappaleen ensimmäisen kerran livenä toukokuussa vuonna 1991 Los Angelesissa.

Butch Vig nauhoitti "On a Plain" -kappaleen Nevermind-albumille toukokuussa tai kesäkuussa North Hollywoodissa. Kappaleesta julkaistiin promosingle kesällä vuonna 1992.

Akustinen versio kappaleesta nauhoitettiin Nirvanan MTV Unplugged -keikalla 18. marraskuuta 1993. Se julkaistiin sitten yhtyeen MTV Unplugged in New York -livealbumilla, joka julkaistiin marraskuussa vuonna 1994. Tässä versiossa oli sellonsoittajana Lori Goldston.

Toinen (sähköinen) liveversio kappaleesta julkaistiin vuonna 1994 yhtyeen Live! Tonight! Sold Out!! -VHS-kasetilla. Se nauhoitettiin Roskilde-festivaaleilla 16. kesäkuuta vuonna 1992 Roskildesta, Tanskasta.

Coverversiot

Seuraavat yhtyeet ovat soittaneet kappaleen cover-versiona:

  • Yhdysvaltalainen experimental rock -yhtye Animal Colletive.
  • Yhdysvaltalainen indie rock -yhtye Rogue Wave.

Listasijoitukset

Vuosi Single Lista Sijoitus
1992 "On a Plain" Modern Rock Tracks No. 25
Nirvana
Studioalbumit
Livealbumit
Kokoelmat

Nevermind It's an Interview | Incesticide | Nirvana | Sliver: The Best of the Box

EP:t

Blew | Hormoaning

Singlet

"Love Buzz" | "Sliver" | "Molly's Lips" | "Here She Comes Now" | "Smells Like Teen Spirit" | "Come as You Are" | "Lithium" | "On a Plain" | "In Bloom" | "Oh, The Guilt" | "Heart-Shaped Box" | "All Apologies" | "Rape Me" | "Pennyroyal Tea" | "About a Girl (Unplugged)" | "The Man Who Sold the World (Unplugged)" | "Where Did You Sleep Last Night" | "Lake of Fire (Unplugged)" | "Aneurysm (live)" | "Drain You (live)" | "You Know You’re Right"

Video- ja box set -julkaisut

Live! Tonight! Sold Out!! | Singles | With the Lights Out | Classic Albums - Nirvana - Nevermind

Muuta

Nirvanan diskografia | Grunge | X-sukupolvi | Courtney Love | Frances Bean Cobain | Kurt & Courtney | Last Days | Outcesticide | Fecal Matter | Foo Fighters | Sweet 75