Noah Baumbach

Baumbach vuonna 2017.

Noah Baumbach (s. 3. syyskuuta 1969) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, joka tunnetaan muun muassa elokuvista The Squid and the Whale (2005) ja Frances Ha (2013). Hän on saanut vaikutteita Wes Andersonilta[1] ja tehnyt tämän kanssa myös yhteistyötä elokuvien Steve Zissoun vedenalainen maailma (2004) ja Fantastic Mr. Fox (2009) toisena käsikirjoittajana.

Baumbach syntyi New Yorkin Brooklynissä vuonna 1969 kahden elokuvakriitikon, Georgia Brownin ja Jonathan Baumbachin pojaksi.[2] Hänen juutalaistaustainen[3] isänsä tunnetaan myös kirjailijana. Poika opiskeli Vassar Collegessa ja sai opiskeluvuosistaan aiheen esikoiselokuvaansa Kicking and Screaming (1995). Omaelämäkerrallinen on myös hänen toinen pitkä elokuvansa, palkittu ja Oscar-ehdokkuudenkin käsikirjoituksestaan saanut The Squid and the Whale, jossa hän muistelee vanhempiensa avioeroa. Se käynnisti hänen uransa, ja sitä seurasivat muun muassa Margot at the Wedding (2007), Greenberg (2010), Frances Ha (2012) ja Meyerowitzin perheen tarinat (uudistettu painos) (Netflix 2017). Hänen vuoden 2019 elokuvansa Marriage Story oli parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen sekä parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaana.[4]

Baumbach kirjoittaa pakinoita The New Yorker -aikakauslehteen[5]. Hän on naimisissa ohjaaja-näyttelijä Greta Gerwigin kanssa. He tekevät myös usein töitä yhdessä[6]. Baumbach oli vuoteen 2013 asti naimisissa näyttelijä Jennifer Jason Leigh’n kanssa, ja heillä on yhteinen poika.[7]

Filmografia

Ohjaajana

  • Kicking and Screaming (1995)
  • Herra Mustasukkainen (Mr. Jealousy, 1997)
  • Highball (1997)
  • Conrad & Butler Take a Vacation (2000)
  • The Squid and the Whale (2005)
  • Margot at the Wedding (2007)
  • Greenberg (2010)
  • Frances Ha (2012)
  • While We’re Young (2014)
  • Mistress America (2015)
  • De Palma (2015)
  • Meyerowitzin perheen tarinat (uudistettu painos) (The Meyerowitz Stories (New and Selected), 2017)
  • Marriage Story (2019)
  • Valkoinen kohina (White Noise, 2022)

Käsikirjoittajana

  • Barbie (2023)

Lähteet

  1. Koivumäki, Emmi: Ystävyys kriisissä (elokuvan Frances Ha arvostelu) Film-O-Holic. Viitattu 28.10.2017.
  2. Aiden Mason: Five Things You Didn't Know About Noah Baumbach TVOvermind. 13.10.2017. Viitattu 7.12.2019. (englanniksi)
  3. Naomi Pfefferman: Prickly Fathers, Rebellious Sons Jewish Journal. 13.10.2005. Viitattu 7.12.2019. (englanniksi)
  4. Mattias Mattila: Oscar-ehdokkuudet jaettu – Todd Phillipsin ohjaamalle Jokerille 11 ehdokkuutta Yle. 13.1.2020. Viitattu 5.12.2021.
  5. Noah Baumbach The New Yorker. Viitattu 28.10.2017.
  6. Lehtonen, Veli-Pekka: "Toivon että olisin enemmän kirjoittaja kuin näyttelijä", sanoo tulevaisuuden suureksi filmitähdeksi povattu Greta Gerwig HS:n haastattelussa. Helsingin Sanomat, 20.10.2013. (vain tilaajille).
  7. Peltonen, Timo: Uusi näkymä eroperheeseen – Meyerowitzit ovat kuin Tursas ja valas -elokuvan perhe 30 vuotta myöhemmin Helsingin Sanomat. 18.10.2017. Viitattu 10.12.2020.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Noah Baumbach Wikimedia Commonsissa
  • Noah Baumbach Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Noah Baumbach Elonetissä.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
  • Museum of Modern Art
  • ULAN
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Elonet
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Noah Baumbach