Niko Kari

Niko Kari
Niko Kari vuonna 2018.
Niko Kari vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt6. lokakuuta 1999 (ikä 24)
Hyvinkää
Kansalaisuus  Suomi
Moottoriurheilija
Formula 3
Esikoiskausi 2019
Kilpailuja 18
Voittoja 0
Paalupaikkoja 0
Nopeimpia kierroksia 0
Paras sijoitus 12.
Aikaisemmat sarjat
2015
2016
2016–2018
2018
SMP Formula 4
Euroopan F3
GP3
Formula 2
Mestaruudet
2015 SMP Formula 4
Palkinnot
2013, 2014 AKK-Motorsportin vuoden karting-kuljettaja
Aiheesta muualla
nikokari.fi
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Niko Kari (s. 6. lokakuuta 1999 Hyvinkää[1]) on suomalainen autourheilija. Kari asuu Tuusulassa.[2] Kaudella 2015 Kari kilpaili uudessa Pohjois-Euroopan SMP Formula 4 -sarjassa[3] voittaen mestaruuden[4]. Kaudeksi 2016 Kari siirtyi ajamaan Euroopan Formula 3 -sarjaan Motopark-tallin väreissä. Kaksijakoisesti sujunut kausi päättyi sarjan 10. sijaan. Kari pääsi myös ajamaan Koiranen GP:n GP3-autolla kaksi osakilpailua ja siirtyi vakituisesti GP3-luokkaan kaudeksi 2017 Arden International -talliin.[5] Kaudella 2020 Karin piti ajaa FIA F3-sarjassa Charouz-tallissa[6], mutta juuri ennen ensimmäisen Itävallan osakilpailun alkua 2. heinäkuuta 2020 talli sanoi sopimuksen yksipuolisesti irti.[7]

Ura

Kari aloitti kartingin vuonna 2009 ja ajoi ensimmäisen kilpailunsa seuraavana vuonna.[8] Vuodet 2010–2013 hän kilpaili eri Suomen karting-luokissa ja vuonna 2014 ensimmäistä kertaa ulkomaisessa sarjassa, KF European -sarjassa.[3] Suomen autourheiluliitto AKK-Motorsport valitsi Karin vuoden parhaaksi karting-kuljettajaksi vuosina 2013 ja 2014.[2]

Kaudeksi 2015 Kari siirtyi ensimmäiseen formulaluokkaansa, Koiranen Motorsportin järjestämään uuteen SMP Formula 4 -sarjaan.[3] Syyskuussa 2015 Kari varmisti sarjan mestaruuden.[4] Hän voitti kauden aikana seitsemän kilpailua ja sijoittui palkintokorokkeella 19 kilpailussa 21:stä.[9]

Joulukuussa 2015 Kari liittyi maineikkaaseen Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmaan[9], mutta sai sieltä potkut syksyllä 2017.[10]

Euroopan Formula 3 (2016)

Kaudella 2016 Kari ajoi Euroopan Formula 3 -sarjassa Motopark-tallissa[9] kauden tulokkaana. Kari oli huhtikuussa Ranskassa ajetussa debyyttikilpailussaan kahdeksas.[11] Toisessa lähdössä hän sijoittui 16:ksi oltuaan mukana pienessä kolarissa.[12] Sateen liukastamassa Hungaroringillä ajetussa kolmannessa lähdössä Kari sijoittui Volkswagenillaan kahdeksannelle sijalle. Imolan ensimmäisessä lähdössä Kari lähti toisesta ruudusta kilpailuun, mutta onnistui ohittamaan uusintalähdössä kilpailua johtaneen Lance Strollin ja ajoi kilpailun voittoon ollen muilla palkintosijoilla neljästi.[13] Loppupisteissä Kari oli kymmenes.

GP3 (2016–2018)

Elokuussa 2016 Kari osallistui GP3-sarjaan Belgian osakilpailun ajaksi. Hän ajoi Koiranen GP -tallissa. Ensimmäisessä lähdössä Kari joutui keskeyttämään rengasrikkoon ja toisessa lähdössä hän sijoittui 14:ksi.

Kaudeksi 2017 Kari sai vakituisen paikan GP3-sarjaan.[5] Hän ajoi Arden International -tallissa.[14] Kari ajoi ensimmäisen voittonsa Abu Dhabin kilpailussa. Kauden jälkeen Arden ilmoitti ettei Kari jatka tallissa seuraavana vuonna.

Tammikuussa 2018 Kari sai paikan GP3-talli MP Motorsportista.[15]

F2 (2018)

Kari pääsi ajamaan loppukaudeksi F2-luokan MP Motorsport -talliin.[16] Tammikuussa 2019 tiedotettiin Karin saaneen uuden päätukijan, Head Invest Oy:n, joka sopimus takaa hänen uransa jatkumisen, kun Karin edellinen päätukija Wihuri Oy sanoi pääsponsorisopimuksen irti.[17]

FIA F3 (2019)

Kaudelle 2019 Kari siirtyi GP3-sarjan korvaneeseen uuteen FIA F3-sarjaan Trident-tallissa.[6]

FIA F3 (2020)

Kaudella 2020 Karin oli tarkoitus jatkaa FIA F3-sarjassa. Tšekkiläinen Charouz-talli sanoi kuitenkin Niko Karin sopimuksen irti 2. heinäkuuta yksipuoleisella irtisanomisella juuri ennen kauden 2020 alkua. [6]

European Le Mans Series

Kari teki sopimuksen European Le Mans Series -sarjan ajamisesta LMP3-luokassa Eurointernational-tallille kaudella 2020.[18]

Formula 3 (2022)

Maaliskuussa 2022 kerrottiin, että Kari ajaa Formula 3 -sarjassa Jenzer Motorsport -tallissa kauden avauksessa Bahrainissa.[19]

Tulokset

Väri Tulos
Kulta Voittaja
Hopea Toinen sija
Pronssi Kolmas sija
Vihreä Pistesijoitus
Sininen Maaliin pistesijojen ulkopuolella
Ei sijoittunut (NC)
Violetti Keskeytti (Kesk.)
Punainen Karsiutui (DNQ)
Esikarsiutui (DNPQ)
Musta Hylättiin (DSQ)
Valkoinen Ei startannut (DNS)
Vaaleansininen Vain harjoituksissa (PO)
Perjantain testikuljettaja (TD)
Tyhjä Kilpailu peruttiin (C)
Ei harjoituksissa (DNP)
Loukkaantunut tai sairas (Louk.)
Kilpailukiellossa (EX)
Ei saapunut (DNA)
Vetäytyi (WD)
Lihavoitu Paalupaikka
Kursivoitu Nopein kierros
† – keskeytys
ajoi yli 90 % kilpailupituudesta ja sai tuloksen.
Yläindeksi numero – Pistesijoitus sprinttikilpailussa
Power Stage -erikoiskokeella.
* – Fanboost
G – Nopein aika-ajon lohkovaiheessa

GP3-tulokset

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Pisteet Sijoitus
2016 Koiranen GP ESP
FEA
 
ESP
SPR
 
AUT
FEA
 
AUT
SPR
 
GBR
FEA
 
GBR
SPR
 
HUN
FEA
 
HUN
SPR
 
GER
FEA
 
GER
SPR
 
BEL
FEA
Kesk.
BEL
SPR
14
ITA
FEA
 
ITA
SPR
 
MAL
FEA
 
MAL
SPR
 
ABU
FEA
 
ABU
SPR
 
0 26.
2017 Arden International ESP
FEA
15
ESP
SPR
14
AUT
FEA
Kesk.
AUT
SPR
18
GBR
FEA
5
GBR
SPR
3
HUN
FEA
9
HUN
SPR
6
BEL
FEA
9
BEL
SPR
9
ITA
FEA
15
ITA
SPR
C
JER
FEA
6
JER
SPR
19
ABU
FEA

1
ABU
SPR
13
63 10.
2018 MP Motorsport ESP
FEA
Kesk.
ESP
SPR
6
FRA
FEA

DSQ
FRA
SPR
Kesk.
AUT
FEA
11
AUT
SPR
8
GBR
FEA
11
GBR
SPR
Kesk.
HUN
FEA
Kesk.
HUN
SPR
Kesk.
BEL
FEA
14
BEL
SPR
12
ITA
FEA
10
ITA
SPR
10
RUS
FEA
 
RUS
SPR
 
ABU
FEA
 
ABU
SPR
 
6 17.

Formula 3 -tulokset

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Pisteet Sijoitus
2019 Trident ESP
FEA
8
ESP
SPR
3
FRA
FEA
18
FRA
SPR
24
AUT
FEA
11
AUT
SPR
8
GBR
FEA
18
GBR
SPR
19
HUN
FEA
14
HUN
SPR
12
BEL
FEA
19
BEL
SPR
Kesk.
ITA
FEA
Kesk.
ITA
SPR
15
RUS
FEA
3
RUS
SPR
5
36 12.
2022 Jenzer Motorsport BHR
SPR
26
BHR
FEA
14
EMI
SPR
 
EMI
FEA
 
ESP
SPR
 
ESP
FEA
 
GBR
SPR
 
GBR
FEA
 
AUT
SPR
 
AUT
FEA
 
HUN
SPR
 
HUN
FEA
 
BEL
SPR
 
BEL
FEA
 
NED
SPR
 
NED
FEA
 
ITA
SPR
 
ITA
FEA
 
0 30.

Formula 2 -tulokset

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pisteet Sijoitus
2018 MP Motorsport BHR
FEA
 
BHR
SPR
 
AZE
FEA
 
AZE
SPR
 
ESP
FEA
 
ESP
SPR
 
MON
FEA
 
MON
SPR
 
FRA
FEA
 
FRA
SPR
 
AUT
FEA
 
AUT
SPR
 
GBR
FEA
 
GBR
SPR
 
HUN
FEA
 
HUN
SPR
 
BEL
FEA
 
BEL
SPR
 
ITA
FEA
 
ITA
SPR
 
RUS
FEA
Kesk.
RUS
SPR
Kesk.
ABU
FEA
15
ABU
SPR
Kesk.
0 24.

European Le Mans Series -sarjan tulokset

Vuosi Talli Luokka Runko Moottori 1 2 3 4 5 Sija Pisteet
2020 Eurointernational LMP3 Ligier JS P320 Nissan VK56DE 5.6L V8 LEC
6
SPA
3
LEC
7
MNZ
2
ALG
6
4. 55

Tilastot

Kausi Sarja Talli Sijoitus Osakilpailut Pisteet Voitot Palkinto-
sijat
Paalu-
paikat
Nopeimmat
kierrokset
2015 SMP Formula 4 Koiranen GP 1. 21 449 7 19 4 9
2016 Euroopan Formula 3 Motopark 10. 30 129 1 4 0 0
Formula 3 Masters Motopark 2. 1 N/A 0 1 0 0
GP3 Koiranen GP 25. 2 0 0 0 0 0
2017 GP3 Arden International 10. 15 63 1 2 0 1
2018 GP3 MP Motorsport 17. 14 6 0 0 0 0
Formula 2 MP Motorsport 24. 4 0 0 0 0 0
2019 Formula 3 Trident 12. 16 36 0 2 0 0

Lähteet

  1. Niko Kari SMP Formula 4. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  2. a b http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/260437-suomen-lahjakkain-karting-kuljettaja-siirtyy-formuloihin (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b c http://smpf4championship.com/driver/niko-kari/
  4. a b Kari sinetöi Formula 4 -tittelinsä Moskovassa Turun Sanomat (ts.fi). 6.9.2015. Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 9.9.2015.
  5. a b Niko Karin F1-unelma askeleen lähempänä – Red Bull -pomo vahvistaa ylennyksen MTV.fi. 25.11.2016. Arkistoitu 26.11.2016. Viitattu 25.11.2016.
  6. a b c Trident names Kari as first F3 signing for 2019 www.motorsport.com. Viitattu 21.2.2019. (englanniksi)
  7. F3-kuljettaja Niko Karille sokkiuutinen - talli antoi potkut juuri ennen kauden avauskilpailua www.iltalehti.fi. Viitattu 2.7.2020.
  8. http://www.nikokari.eu/index.php?page=2&lang=fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. a b c New names injected into the Red Bull Junior Team Red Bull. 11.12.2015. Viitattu 12.1.2016.
  10. Red Bull kertoi todella kylmästi suomalaisen formulalupauksen potkuista - ”Suurin painolasti katosi siinä samalla” iltalehti.fi. Viitattu 8.2.2018.
  11. Suomen formulalupauksella värikäs F3-debyytti: "Tuli vähän ahdasta" Iltalehti. Viitattu 3.4.2016.
  12. Suomen formulalupauksen kisa pilalle: "Kaveri käänsi etusiipeen" www.iltalehti.fi. Viitattu 3.4.2016.
  13. Niko Karin F1-unelma askeleen lähempänä – Red Bull -pomo vahvistaa ylennyksen mtv.fi. Arkistoitu 26.11.2016. Viitattu 25.11.2016.
  14. Red Bull Junior Team: Red Bull Junior Team announcement 2017 | Red Bull Junior Team Red Bull Junior Team. Viitattu 22.1.2017. (englanniksi)
  15. Niko Karin virallinen nettisivu: Arkistoitu kopioSOPIMUS JULKI: NIKO KARI JATKAA GP3-SARJASSA 2018 MP MOTORSPORTIN RIVEISSÄ! Niko Karin virallinen nettisivu. Arkistoitu 16.1.2018. Viitattu 15.1.2018.
  16. Yllätyspesti! Formulalupaus Niko Kari loikkaa jo nyt F2-sarjaan yle.fi. Viitattu 25.9.2018.
  17. F1-unelma pelastettu? 19-vuotiaan Niko Karin ura jatkuu - suomalainen miljonääri ryhtyi yllättäen tukijaksi www.iltalehti.fi. Viitattu 17.1.2019.
  18. Ida Wood: Niko Kari lands ELMS seat after FIA F3 exit formulascout.com. 15.7.2020. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
  19. Niko Kari tekee yllätyspaluun formuloihin mtvuutiset.fi. 14.3.2022. Viitattu 29.12.2022. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

  • Niko Karin virallinen verkkosivusto