Max Arhippainen

Max Joakim Arhippainen (s. 16. kesäkuuta 1963 Helsinki)[1] on suomenruotsalainen toimittaja ja ekonomisti. Hän oli Hufvudstadsbladetin vastaava päätoimittaja vuosina 2002–2008. Vuodesta 2013 Arhippainen on työskennellyt puolustusministeriön viestintäjohtajana.

Arhippainen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1982, valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1990 ja lisensiaatiksi vuonna 1994 Helsingin yliopistosta. Hän on suorittanut myös ortodoksisen teologian perusopinnot Joensuun avoimessa yliopistossa vuonna 2001. Arhippainen on toiminut puheenjohtajana Finlands Svenska Skolungdomsförbundissa (1982–1983), RKP:n nuorisojärjestö Svensk Ungdomissa (1985–1987) ja Suomenruotsalaisilla kansankäräjillä (1989–1993). Hän on ollut myös RKP:n puoluehallituksen (1985–1987) ja työvaliokunnan (1985–1999) jäsen.[1]

Vuonna 1983 Arhippainen työskenteli Svensk Presstjänstin toimittajana. Vuosina 1989–1992 hän oli ministereinä toimineiden Christoffer Taxellin ja Ole Norrbackin erityisavustajana. Arhippainen työskenteli vuosina 1992–1993 Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen projektitutkijana, 1994–1998 vierailevana tutkijana ja 1998–2002 ekonomistina. Vuosina 1994–1996 hän oli Suomen Akatemian tutkimusassistentti ja 1996–1998 Svenska handelshögskolanin kansantaloustieteen assistentti.[1]

Arhippaisella oli vain satunnaista kokemusta toimitustyöstä kun hänet valittiin Hufvudstadsbladetin vastaavaksi päätoimittajaksi vuonna 2002. Vuonna 2008 hän oli myös HBL:n toimitusjohtaja.[1] Elokuussa 2008 Hannu Olkinuora valittiin HBL:n toimitusjohtajaksi ja vastaavaksi päätoimittajaksi ja Arhippainen ilmoitti ettei jatka enää lehden palveluksessa.[2]

Hufvudstadsbladetin jälkeen Arhippainen toimi valtioneuvoston kanslian talousneuvoston toimintaa arvioivan työryhmän asiantuntijasihteerinä 2009–2010,[3] Kvarteret Victoria ry:n asiamiehenä 2009–2011, Englantilaisen koulun säätiön asiamiehenä 2010–2014 ja Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton yhteiskuntasuhteista ja viestinnästä vastaavana johtajana 2011–2013. Arhippainen työskenteli vuosina 2008–2011 myös freelancetoimittajana ja -kolumnistina muun muassa Suomen Kuvalehdessä, Seurassa, Aamun Koitossa ja Radio Vegassa.[1]

Puolustusministeri Carl Haglund (rkp) nimitti Arhippaisen syyskuun 2013 alusta puolustusministeriön viestintäjohtajaksi viiden vuoden määräajaksi.[3]

Lähteet

  1. a b c d e Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 55. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Olkinuorasta Hufvudstadsbladetin päätoimittaja Taloussanomat.fi. 15.8.2008. Viitattu 19.8.2015.
  3. a b Puolustusministeriön viestintäjohtajaksi Max Arhippainen – ministeriö kiistää puoluetaustan vaikutuksen HS.fi. 19.6.2013. Viitattu 19.8.2015.
HBL:n logo Edeltäjä:
Erik Wahlström
Hufvudstadsbladetin päätoimittaja
2002–2008
Seuraaja:
Hannu Olkinuora
  • n
  • k
  • m
Svensk Ungdomin puheenjohtajat
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Uppslagsverket Finland