Maanpuolustuskurssi

Maanpuolustuskurssi on Suomen puolustusvoimien toteuttama koulutus, jonka avulla halutaan muun muassa antaa johtavassa asemassa oleville sotilas- ja siviilihenkilöille kokonaisnäkemys ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.[1] Tarkoitus on, että myös kriisitilanteiden aikana eri organisaatioiden johto säilyy niiden henkilöiden käsissä, joilla se on normaalioloissa.

Maanpuolustuskorkeakouluun hallinnollisesti kuuluva Maanpuolustuskurssit vastaa kurssien toimeenpanosta ja järjestelystä sekä kurssien toiminnan suunnittelusta ja ohjauksesta.

Historia

Puolustusneuvosto hyväksyi vuonna 1960 esityksen yhteisten koulutustilaisuuksien järjestämisestä siviili- ja sotilashenkilöille. Koulutustilaisuuksien (maanpuolustuskurssit) ylin valvonta kuului puolustusneuvostolle ja niiden toimeenpanovastuu puolustusvoimain komentajalle.

1960-luvun lopulla kurssien osallistujien puoluetausta kiintiöitiin vastaamaan eduskunnan voimasuhteita. 1970-luvulla suurimman osallistujaryhmän, lähes kolmanneksen kurssilaisista, muodostivat talouselämän ylin ja keskijohto. Poliitikoilla ja hallinnon edustajilla oli kummallakin noin 15 prosentin edustus, tiedeyhteisöillä 12 prosenttia ja Puolustusvoimilla kuusi prosenttia. Historioitsija Jukka Tarkan mukaan maanpuolustuskurssit levittivät tehokkaasti sitä sanomaa, että Suomen puolustuksesta huolehtiminen ei ollut ristiriidassa hyvien ulkosuhteiden kanssa, ja kohottivat puolustusvoimien arvostusta myös äärivasemmistossa.[2]

60. maanpuolustuskurssin edustajia oli 3. lokakuuta 1978 palaamassa tutustumismatkalta Kuopiosta ja Siilinjärveltä, kun heitä kuljettanut DC-3-lentokone putosi Juurusveteen heti lentoonlähdön jälkeen. Turmassa kuolivat kaikki koneessa olleet 15 henkilöä. Kurssin emäntä Tarja Halonen oli jäänyt lennolta pois lääketieteellisistä syistä.

Valtakunnallisia maanpuolustuskursseja on järjestetty yli 200 kertaa ja niillä on koulutettu yli 8 000 henkilöä. Lokakuussa 2012 alkanut kurssi oli järjestyksessä 203.

Tavoitteet

Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin tavoitteena on:

  • Antaa johtavassa asemassa oleville siviili- ja sotilashenkilöille kokonaisnäkemys Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä kokonaismaanpuolustuksen ja muun yhteiskunnan eri alojen järjestelyistä, valmiudesta ja kehittämisestä normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa
  • Perehdyttää osanottajat kokonaismaanpuolustuksen eri alojen tehtäviin ja niiden toteuttamismahdollisuuksiin sekä keskinäisiin vaikutussuhteisiin normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa
  • Edistää maanpuolustuksen ja häiriötilanteissa sekä poikkeusoloissa koko yhteiskunnan eri alojen keskeisissä tehtävissä toimivien tai näihin suunniteltujen henkilöiden ja heidän edustamiensa yhteisöjen keskinäistä yhteistoimintaa.

Valinnat ja kurssin toteutus

Valtakunnalliselle kurssille valitaan kerrallaan noin 50 henkilöä, joista kolmannes edustaa elinkeinoelämää ja loput poliittisia päättäjiä, hallintoa, tiedotusvälineitä, tiedettä ja kulttuuria sekä Puolustusvoimia ja Rajavartiolaitosta.

Maanpuolustuskurssien käytössä on Helsingin Maneesikadulla sijaitseva Uudenmaan kasarmiin kuulunut entinen maneesi. Maanpuolustuskursseja johtaa Maanpuolustuskorkeakoulun organisaatioon kuuluva upseeri, apunaan upseeristoon kuuluva apulaisjohtaja ja aliupseeristoon kuuluva esikuntamestari.[3]

Valtakunnalliset kurssit valitsevat keskuudestaan oltermannin, emännän ja isännän.[4][5]

Kurssin käyneille järjestetään säännöllisesti jatkokursseja ja täydennyskursseja. Lisäksi järjestetään maanpuolustuksen erikoiskursseja, joissa käsitellään ajankohtaisia, valtakunnallisesti merkittäviä teemoja.

Kurssin suorittaneiden yhteydenpito

Kurssin käyneiden yhdyssiteenä toimii valtakunnallinen Maanpuolustuskurssiyhdistys ry.

Johtajat

Maanpuolustuskurssien johtajana ovat toimineet seuraavat upseerit:

  • kommodori (2020) Kaarle Wikström 1. elokuuta 2021 alkaen
  • eversti (2016) Sami Nurmi 1. elokuuta 2019 – 31. heinäkuuta 2021
  • eversti (2016) Jukka Jokinen 1. elokuuta 2018 – 31. heinäkuuta 2019
  • eversti (2013) Mika Kalliomaa 1. helmikuuta 2016 – 30. kesäkuuta 2018
  • prikaatikenraali (2015) Heikki Välivehmas 1. elokuuta 2013 – 31. tammikuuta 2016
  • eversti (2007) Kim Mattsson 1. tammikuuta 2011 – 31. heinäkuuta 2013
  • eversti (2006) Kim Jäämeri 1. heinäkuuta 2007 – 31. joulukuuta 2010
  • kommodori (2003) Timo Junttila 1. lokakuuta 2004 – 30. kesäkuuta 2007
  • eversti (2000) Arto Räty 1. tammikuuta 2003 – 30. syyskuuta 2004
  • eversti (1997) Ilkka Aspara 1. huhtikuuta 2000 – 31. joulukuuta 2002
  • eversti (1996) Kari Siiki 1996–2000
  • eversti (1994) Kari Rimpi 1994–1996
  • kommodori (1991) Esko Illi 1991–1994
  • eversti (1988) Jussi Hautamäki 1990–1991
  • kommodori (1986) Sakari Visa 1986–1989
  • eversti (1978) Seppo Räisänen 1982–1986
  • eversti (1982) Hannu Särkiö 1980–1982
  • eversti (1973) Risto Setälä 1977–1980
  • kommodori (1973) Jan Klenberg 1974–1977
  • eversti (1968) Jaakko Valtanen 1970–1974
  • eversti (1966) Vilho Tervasmäki 1967–1969
  • eversti (1962) Olavi Lehti 1965–1968
  • eversti (1962) Niilo Riuttala 1961–1965

Kritiikki

Vasemmistoliiton kansanedustajan Eila Tiaisen mielestä Puolustusvoimien järjestämä maanpuolustuskurssi on ”käsittämättömän tehokasta aivopesua”. [6] Tiainen on kurssin käytyään sanojensa mukaan ymmärtänyt, miksi Suomessa ollaan niin yhtä mieltä maanpuolustukseen liittyvistä kysymyksistä.

Lähteet

  1. Maanpuolustuskurssit Puolustusvoimat. Viitattu 23.7.2012.
  2. Jukka Tarkka: Karhun kainalossa: Suomen kylmä sota 1947–1990, s. 208–209. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25796-7.
  3. Maanpuolustuskurssit / Yhteystiedot Puolustusvoimat.fi. Puolustusvoimat. Viitattu 13.6.2022.
  4. Laakso, Aapo & Niinivuo, Samuli: Näin salonkisotilaat verkostoituvat eliitin maanpuolustuskursseilla – ”Rajatonta riemua koimme pitkien pöytien äärellä”. Seura, 23.3.2018.
  5. Kaarakainen, Henri: Oltermanneille on kunniatehtävä pitää kurssi koossa. Ruotuväki.fi, 10.5.2017.
  6. Lobbauksesta sanottua: "Maanpuolustuskurssi aivopesua", "Eero Lehti paras lobbari" Yle.

Kirjallisuutta

  • Laura Kolbe: Yhteistä turvallisuutta rakentamassa. Maanpuolustuskurssiopetuksen ja -yhdistyksen vaiheita 1961–2011. Helsinki 2011.
  • n
  • k
  • m
Rehtorit
MPKK:n logo
Yksiköt
  • Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos (JOSPEL)
  • Sotataidon laitos (SOTATL)
  • Sotatekniikan laitos (STEKNL)
Osastot
Muuta