Lokakuun palatsi

Ukrainan ammattiyhdistysten liiton kansainvälinen kulttuuri- ja taidekeskus Міжнародний центр культури і мистецтв Федерації профспілок України
Kiovan jalosukuisten neitojen instituutti Київський інститут шляхетних дівчат
Palatsi heinäkuussa vuonna 2017
Osoite	vulytsja Instytutska 1[1] tai Aleja Herojiv Nebesnoji Sotni 1 (ukr. Алея Героїв Небесної Сотні 1)[2][3]
Sijainti	Kiova, Ukraina
Koordinaatit
Rakennustyyppi	oppilaitos nyk. kulttuuri- ja taidekeskus, teatteri, konserttitalo[2] ja kirjasto[4]
Valmistumisvuosi	1843[5]
Suunnittelija	Vincent Beretti
Omistaja	Kiovan aateliskokous[6] nyk. Ukrainan ammattiyhdistysten liitto[4]
Julkisivumateriaali	tiili[7]
Kerrosluku	3 + kellari[8]
Lokakuun palatsi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Ukrainan kansainvälinen kulttuuri- ja taidekeskus (ukr. Міжнародний центр культури і мистецтв Федерації профспілок України, Mižnarodnyi tsentr kultury i mystetstv Federatsiji profspilok Ukrajiny), entiseltä nimeltään Kiovan jalosukuisten neitojen instituutti (ukr. Київський інститут шляхетних дівчат, Kyjivskyi instytut šljah’etnyh’ divtšat) ja Lokakuun palatsi (ukr. Жовтневий палац, Žovtnevyi palats) on entinen tyttökoulu ja sisäoppilaitos kirjastoineen, myöhemmin oppilaitos ja virastotalo, konsertti-, kokous- ja kulttuuripalatsi, kaupungin ensimmäinen muotielokuvateatteri ”Kinopalats” ja nykyisin Ukrainan ammattiyhdistysliiton kulttuuri- ja esittävän taiteen keskus lähellä Itsenäisyyden aukiota Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa.^[9][10]

Tämä kookas rakennus on Vincent Berettin suunnittelema ja kukkulan rinteeseen rakennuttama arkkitehtoninen monumentti Institutskajan tai Taivaallisen sankarikomppanian puistokadulla^[2] lähellä Kiovan pääaukiota.^[9]

Rakennusta kutsuttiin kauan Lokakuun palatsiksi, mutta paikallishistorioitsijoille tällä monumentaalisella rakennuksella kauas näkyvine valkoisine pylväineen^[11] on merkitystä vuosina 1838–1843 rakennettuna Kiovan jalosukuisten neitojen instituuttina^[7] eli alun perin aatelisten perheiden tytöille tarkoitettuna sisäoppilaitoksena.^[4] Myöhemmin tämä tyttökoulu muutettiin sotilaskouluksi että virastotaloksi ja kunnostettiin lopuksi kulttuuripalatsiksi, jonka teatterikatsomoon mahtui yli kaksituhatta katsojaa.^[12] Vuodesta 1991 lähtien palatsissa on toiminut Ukrainan Ammattiliittojen yhteistyöjärjestön tai ammattiyhdistysten liiton^[4] kansainvälinen kulttuuri- ja taidekeskus^[13], johon mm. kuuluu kirjasto, jonka kokoelma yltää yli 70 000 julkaisukappaleeseen.^[12] Joulukuussa vuonna 2013 mielenosoittajat vaativat Kiovan Lokakuun palatsin nimeämistä Vapauden palatsiksi.^[14]

Rakentaminen

Joidenkin lähteiden mukaan aatelisneitojen sisäoppilaitosta eli instituuttia varten rakennettiin iso rakennus Institutskajakadulle nro 1–3.^[15] Ennen samalla paikalla H’reštšatykin yläpuolella kukkulan rinteessä sijaitsi Kiovan hyväntekijänä tunnetun kenraalimajurin Dmitri Matvejevitš Begitševin kolmikerroksinen puinen kartano. Pian Kiovan kenraalikuvernöörin aloitteesta entinen vapaamuurarien kartano luovutettiin tyttöjen eliittikoulutuslaitokselle ja vuonna 1838 Begitševin talo purettiin. Instituutin rakennuksen suunnittelu tilattiin arkkitehtuurin akateemikolta Vincent Berettilta, joka jo aiemmin oli suunnitellut Kiovan yliopiston rakennuksen ja observatorion. Projektin kehittämisvaiheessa V.I. Berettin sanotaan huomioineensa kahta seikkaa: ensinnäkin, että rakennus sijaitsisi korkealla vuorella H’reštšatykin yläpuolella, ja toiseksi, luopuessa tarpeettomasta monumentaalisuudesta, hän säästi ympäröivän alueen maalauksellisen luonnonmaiseman ja kirjaimellisesti sen jokaisen puun. Vincent Berettin kuoltua 18. elokuuta 1842 rakennuksen viimeistely- ja sisustamistyöt uskottiin hänen pojalleen Alexander Berettille. Rakennustyöt kestivät yhteensä viisi vuotta ja rakennus valmistui vuonna 1843.^[13]

Tuonaikaisen instituutin tiilirakennus rakennettiin Berettille ominaisessa empiretyylissä^[6], myöhäisklassismin arkkitehtuuria^[9] edustavana ja kolmikerroksisena, jossa yhdeksi kerrokseksi laskettiin myös kellari. Suunnitelmaltaan se oli hyvin pitkänomainen suorakaiteen muotoinen talo valkoisine seinineen. Symmetriseksi sommiteltuun julkisivuun kuului kaksi suorakaiteen muotoista risaliittia ja kultainen kirjoitus ”Jalosukuisten neitojen instituutti”. Alkuperäisen suunnitteluratkaisun mukaan keskimmäinen pääsisäänkäynti puuttui ja sisäänkäyntien järjestely keskittyi päätyihin. Rakennuksen keskellä oleva myöhäisempi sisäänkäynti koristeltiin symmetrisellä puolirotundalla korinttilaisilla pylväillä ja reliefein koristellulla friisillä, joka kuvasi poikasiaan ruokkivaa pelikaania. Puolirotundassa oli kaksi kerrosta, joista alemmassa sijaitsi katolinen kappeli ja ylemmässä Aleksanterin ortodoksinen kirkko.^[7]

Palatsin ensimmäisen kerroksen puolipyöreät ikkuna-aukot koristeltiin arkkivolteilla ja muiden kerrosten ikkunat kolmikulmaisilla vaakasuorilla sandriksilla. Rakennuksen julkisivua jäsensivät profiloidut, rakennuksen ympäri ulottuvat vaakalistoitukset ja parvekkeilla suojaa antoivat taidevalurautaiset turva-aidat.^[7] Palatsin huoneet olivat ryhmitelty talon läpi kulkevan käytävän molemmille puolille. Aikoinaan instituutin tilajakoa ja sisäasua pidettiin selkeänä, jolloin sisätiloihin oli sijoitettu kaikkialle arvokkaita huonekaluja ja mattoja lattioille, siellä oli runsaasti peilejä ja pronssikoristeita sekä seinillä että katoissa. Päärakennuksen lisäksi sivurakennuksia olivat kivitalo, pesulat kuivaustiloineen, talli ja kaivo. Instituutin rakennusta ympäröi varjoisa ja kumpuinen puutarha, jossa kasvoi puita, jotka olivat kuuluisia pitkästä kukinnastaan ja pakkaskestävyydestään.^[13]

Käyttö ja kunnostukset

Seuraavina vuosina rakennuksessa ja sen viereisellä alueella tehtiin useita kunnostustöitä. Vuonna 1851 aatelisvaltuusto päätti, että instituutin puutarha ja sitä ympäröivä aita tulee saattaa käytännöllisempään kuntoon. Jo samana vuonna päärakennuksen pohjakerrokseen järjestettiin esimerkillinen keittiö, joka tutustutti oppilaat ruoanlaittotaiteeseen. Vuonna 1854 puutarhaan rakennettiin katettu galleria kesäistä ulkotoimintaa mm. aamuista ja lounaista ateriointia varten. Samana vuonna koko rakennukseen asennettiin Ammosov-uunit. Taloudellisesti niukemmat olosuhteet 60-luvulla johtivat siihen, että osa puiston viereisestä alueesta jouduttiin myymään ja täysihoitolan maksua nostettiin 280 ruplaan. Musiikin lisäopetuksien kera maksu nousi 330 ruplaan.^[16] Vuonna 1871, kun kaupunkiin perustettiin vesihuoltojärjestelmä, se asennettiin myös instituutin rakennukseen, mikä helpotti veden saantia ja mahdollisti laadukkaamman puhtauden ylläpidon. Vuonna 1872 yhdessä asuntolassa nostettiin kattoa ja vuonna 1874 päärakennukseen kuuluva asuttava siipirakennus kunnostettiin ja varustettiin juoksevalla vedellä. Vuonna 1883 asuntoloita laajennettiin ja musiikkitunteja varten järjestettiin useita erityistiloja. Vuonna 1843 instituutin neuvosto, huomioidessa tarpeen laajentaa sekä kiinteistöä että puutarhaa, hyväksyi silloisen valtioneuvoston jäsenen Pasenkon ehdotuksen ja osti häneltä 1745 neliömetrin tontin kaikkine sen päällä olevine rakennuksineen. Vuonna 1884 opiston rehtorin aloitteesta uudelleensuunniteltiin puutarhassa oleva kesägalleria, jossa lapset olivat aiemmin vastahakoisesti vierailleet ja joka oli toiminut enemmän vanhojen huonekalujen varastona. Myöhemmin siitä tuli oppilaiden suosikkipaikka kesätunneilla. Samana vuonna 1884 rakennuksen eteläpuolelle valmistui kuja istutuksineen ja johtajan asunnon viereen pieni puutarha. Vuonna 1888 varustettiin piirustusluokka.^[13]

Instituutin pihan itäosassa pitkään olleet puiset maatalousrakennukset purettiin 1890-luvulla ja niiden tilalle rakennusinsinöörin ja arkkitehdin J.A. Tolstoin hankkeen mukaan nousi kaksikerroksinen tiilirakennus, jossa oli kellarikerros ja portiikki neljän toskanalaistyyliin pylvään kera. Siinä sijaitsivat työntekijöiden asunnot, ruokasali ja pieni sali. Laajennus oli kaarevalla käytävällä yhdistetty päärakennuksen toiseen kerrokseen.^[9][11]

Sisällissodassa vaurioitunut instituutin rakennus korjattiin ja otettiin julkislaitosten käyttöön. Vuodesta 1918 alkaen täällä majaili mm. korkeampi sotilaskoulu ja jonkin aikaa rakennus toimi sotilaskomissariaatin tukikohtana. Vuonna 1923 sotilaspedagogiikkaan perehdyttävä korkeakoulu sijaitsi tässä entisessä instituutissa. Yhtenä osastonjohtajana työskenteli täällä Mihail Bulgakovin sisaren aviomies Leonid Karum, jota kirjailija kuvasi Sergei Talbergina romaanissaan "Valkokaarti". Keväällä 1924 instituutin päärakennukseen siirrettiin Ilmalaivaston sotakoulu ja jo seuraavan vuoden maaliskuussa sitä vaati käyttöönsä kansallisten vähemmistöjen neuvosto, joka aikoi avata tähän Itään kansojen talon. Kiovan maakunnan toimeenpaneva komitea hylkäsi vetoomuksen ja neuvoi etsimään muita tiloja. Heinäkuussa tänne päätettiin sijoittaa H’reštšatykilla sijainneet kunnallispalvelutoimikunta, kunnallisyritysten ja piirin e. alueellinen arkkitehtuurihallinto.^[17] Vuodesta 1925 tässä työskenteli paikallispiirin kunnallispalveluosasto. Tänne rakennettiin yksi niistä asuntoloista, jossa asuivat kaupungin useiden instituuttien ja teknisten koulujen opiskelijat.^[18]

Vuonna 1934 täällä sijaitsi Stanislav Kosiorin mukaan nimetty korkeampi maatalouskoulu ja sen kirjasto. Kun kesäkuussa vuonna 1934 Ukrainan pääkaupunki siirrettiin Harkovasta Kiovaan, kolmikerroksinen päärakennus ja kaikki muut kartanon rakennukset siirrettiin Ukrainan SNT:n poliittiselle hallinnolle. Josif Stalinin hallituskaudella vuosina 1934–1941 ja Natsi-Saksan miehitysvuosina rakennus oli sekä NKVD:n että Gestapon käytössä^[19], jolloin niiden sisäinen vankila sijaitsi talon kellarikerroksessa^[20] Siinä sekä suoritettiin "kansan vihollisten" kuulustelut että toteutettiin teloitukset. Nykyaikaisten historioitsijoiden mukaan rakennuksessa joko tapettiin tai kidutettiin kuoliaaksi noin 30 tuhatta ihmistä. Joitakin ihmisiä muurattiin elävänä rakennuksen kellareihin, joista 2000-luvun alussa alkoi löytyä surmattujen jäännöksiä.^[18]

Toisen maailmansodan aikana entinen instituutti, kuten monet muut rakennukset, tuhoutui ja paloi lähes kokonaan. Räjähdyksien ja tulipalon seurauksena katot ja takaseinä romahtivat ja useita vuosia vapautumisen jälkeen tällä paikalla seisoi raunioita. Joihinkin paremmin säilyneisiin tiloihin asettuivat ja heidät jopa rekisteröitiin asumaan useita kotinsa menettäneitä kiovalaisia perheitä.^[20] Vuonna 1952 arkkitehti Aleksei Ivanovitš Zavarovin johdolla aloitettiin laajamittainen rakennus- ja kunnostustyö. Rakennuksen pohjaratkaisu muuttui täysin ja tähän rakennettiin iso, noin 1900^[21] tai 2020^[13]–2200^[7]-paikkainen auditorio, jossa oli teatteri permantoineen ja kaksikerroksine parveineen. Päärakennukseen lisättiin keskimmäinen sisäänkäynti ja tilavat eteiset. Entisessä asuinrakennuksessa aloittivat toimintansa 320-paikkainen luento- ja urheilusali. Sisätilat koristeltiin 1950-luvun tyylisillä listoilla ja suunnittelussa käytettiin laajalti erilaisia keinotekoisesta marmorista tehtyjä koristeellisia yksityiskohtia.^[7] V. I. Berettin suunnittelemaan rakennukseen lisättiin graniittiportaat keskikaiteineen.^[13] Kunnostuksen jälkeen 24. joulukuuta 1957 pidettiin avajaiset ja uutta rakennusta alettiin kutsua Lokakuun kulttuuripalatsiksi. Ennen Ukraina-palatsin avaamista vuonna 1970 paikalla koristeltiin kaupungin tärkein joulukuusi lasten uudenvuoden lomien aikana. Huhtikuussa 1966 kosmonautin Juri Gagarinin sanotaan osallistuneen siellä komsomolkokoukseen.^[22] Noin 1970-luvun puoliväliin rakennuksessa järjestettiin balettiesityksiä, klassisen, sinfonisen ja jazzmusiikin konsertteja^[3], kokouksia ja konferensseja.^[5] Useat tunnetut taiteilijat ovat aloittaneet uransa siellä.^[23]

Legenda

Friisin pelikaanikuvan sanotaan symboloivan vanhempien rakkautta ja itsensä uhrautumista, joka aikoinaan inspiroi Berettiä.^[22] Legendan mukaan naaraspelikaani tukahduttaa poikansa rakkaudenpyrähdyksessään, mutta kolme päivää myöhemmin paikalle saapunut perheenisä elvyttää jälkeläisensä repimällä nokallaan itselle haavan ja ruokkimalla poikaisia omalla verellään.^[22]Tämä legenda voi kuitenkin olla muunnos keskiajalla vallinneesta harhaluulosta, jonka mukaan pelikaaniemo ruokkii poikasiaan omalla verellään.^[24][25]

Lähteet

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lokakuun palatsi.