Lex Lang

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Lex Lang
Lex Lang vuonna 2013
Lex Lang vuonna 2013
Henkilötiedot
Syntynyt12. marraskuuta 1965 (ikä 58)
Yhdysvallat Hollywood, Kalifornia
Ammatti Musiikkituottaja,
lauluntekijä,
ääninäyttelijä
Siviilisääty Naimisissa
Puoliso Sandy Fox
Aiheesta muualla
Kotisivu
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Walter Alexis Lang (s. 12. marraskuuta 1965 Hollywood, Kalifornia) on yhdysvaltalainen musiikintuottaja, lauluntekijä ja ääninäyttelijä.

Ura

Lang on toiminut viihdealalla 1990-luvulta lähtien esiintyen niin teatterissa, kuin televisiossa ääninäyttelijänä, toiminut hetken aikaa koomikkona, sekä tuottanut musiikkia. Hän opiskeli Arizonassa musiikkia Scottsdale Community Collegessa, josta Lang valmistui vuonna 1988. Tämän jälkeen hän muutti Kaliforniaan opiskelemaan Musicians Instituteeseen kitaran soittamista.

Valmistumisensa jälkeen Lang esiintyi elokuvassa Upporikas, rutiköyhä vuonna 1991, jonka jälkeen hän teki ensimmäisiä ääniroolejaan vuonna 1993. Tämän jälkeen Lang on tehnyt lukuisia äänirooleja animaatioihin ja videopeleihin, kuten Digimoniin, .hack//SIGNiin, Narutoon, Avattareeseen, Crash of the Titansiin, Legion of Super Heroesiin, Batmaniin ja Justice League: The New Frontieriin sekä Crash Bandicoottiin.

Lang on esiintynyt laulajana ja kitaristina perustamassaan yhtyeessä LeXLangissa, jonka kanssa hän teki kiertueita Kaliforniassa ja Nevadassa. Yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 2001. Hän tekee myös mainosjuontoja ja toimii televisio-ohjelmien kertojaäänenä. Lang oli muun muassa Playboy video calendarsseissa kertojaäänenä 2000-luvulla.

Aiheesta muualla

  • Lex Lang Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Lex Lang Myspacessa (englanniksi)
  • Crystalacids
  • TV.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Anime News Network
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
Taiteenala
  • MusicBrainz
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.