Levite

Tuorejuustoa bagel-leivän päällä.

Levite[1] on ruoka-aine, jota levitetään yleensä veitsellä viljatuotteiden, kuten leivän tai suolakeksien, päälle.

Yleisimpiä levitteitä ovat rasvalevitteet, kuten voi, margariini, laardi ja rasvaseokset kuten Oivariini. Muita levitteitä ovat esimerkiksi tuorejuusto, maksapasteija ja mätitahna sekä palkokasveista valmistetut tahnat kuten maapähkinävoi, hummus ja seesaminsiemenistä valmistettu tahini. Myös hiivasta valmistetaan levitetahnoja, kuten Marmite ja Vegemite.

Lisäksi on olemassa makeita suklaalevitteitä, sekä sokerista valmistettuja siirappi- ja vaahtokarkkilevitteitä[2].

Terveysvaikutukset

Tahinin päivittäiskäyttöä ei suositella, koska seesaminsiemenet sisältävät alumiinia[3]. Monissa yleisissä rasvapohjaisissa levitteissä on runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja sisältäviä kovia rasvoja, joita pidetään suurina määrinä kulutettuna terveydelle haitallisina.[4]

Kaupallisesti tuotettujen levitteiden lisäksi levitteitä tehdään myös kotona omaan käyttöön.[5]

Lähteet

  1. levite Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 19.1.2016.
  2. Joulufudge (Lähde suomenkieliselle nimelle vaahtokarkkilevite, eng. marshmallow fluff.) Valio. Viitattu 19.1.2016.
  3. Öljysiementen kartoitus- ja valvontahanke – loppuraportti. https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/yritykset/elintarvikeala/toiminnan-aloittaminen/valvonta/tutkimukset-ja-projektit/oljysiemenet/oljysiementen-kartoitus-ja-valvontahanke---loppuraportti1.pdf
  4. Levitteet Syö hyvää. Kuluttajaliitto. Viitattu 19.1.2016.
  5. Lehikoinen, Päivi: Terveellisiä levitteitä leivälle Keskisuomalainen. 31.3.2009. Arkistoitu 26.1.2016. Viitattu 19.1.2016.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Levite Wikimedia Commonsissa
Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.