Leijona Catering

Leijona Catering Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 2012
Toimitusjohtaja Ritva Paavonsalo[1]
Puheenjohtaja Riitta Laitasalo
Kotipaikka Kuopio, Suomi
Toimiala ravitsemispalvelujen tuottaminen
Liikevaihto 71 milj. (2017)
Liikevoitto 2,8 milj. (2017)
Henkilöstö 421 (2017)
Omistaja Suomen valtio
Kotisivu www.leijonacatering.fi
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Leijona Catering Oy on Puolustusvoimien ravitsemispalvelujen yhtiöittämisen myötä vuonna 2012 syntynyt suomalainen ruokapalveluja tarjoava yritys. Sen suurin asiakas on Puolustusvoimat, jolle Leijona Catering toteuttaa kaikki ruokapalvelut.

Leijona Catering Oy aloitti toimintansa tammikuussa 2012. Yhtiön edeltäjä perustettiin, kun itsenäistyneen Suomen vasta perustetun armeijan ruokahuolto käynnistettiin helmikuussa 1918. Eduskunta päätti osakeyhtiön perustamisesta joulukuussa 2011. Yhtiöittämisen myötä Puolustusvoimien Ruokahuollon Palvelukeskuksen henkilökunta siirtyi Leijona Catering Oy:n palvelukseen.[2]

Vuonna 2017 yhtiöllä oli toimintaa yli 50 toimipisteessä eri puolella Suomea Dragsvikistä Sodankylään. Vuonna 2019 Leijona Catering oli 75,5 miljoonan euron liikevaihdollaan Suomen neljänneksi suurin ravitsemisalan yritys Compass Groupin, Sodexon ja Finnair Kitchenin jälkeen[3].

Varuskuntaravintolat

Yhtiön ravintolat toimivat entisissä varuskuntien muonituskeskuksissa, ensimmäisenä on mainittu sijaintikunnan nimi[4]:

Henkilöstöravintolat

  • Elna, Tuusula
  • Helmi, Helsinki
  • Keltasirkku, Helsinki
  • Kivenkolo, Tikkakoski
  • Kuparitorni, Lakiala (Ylöjärvi)
  • Pulteri, Jyväskylä
  • Visiitti, Tikkakoski

Lähteet

  • Vuosikertomus 2014 (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

  1. OrganisaatioArkistoitu kopio Leijona Catering. Arkistoitu 26.10.2014. Viitattu 27.10.2014.
  2. Valtioneuvoston Viestintäyksikkö: Leijona Catering Oy aloittaa toimintansa. (Arkistoitu – Internet Archive) Valtioneuvosto.fi 2.1.2012. Valtioneuvosto. Viitattu 13.2.2014.
  3. Marski, Lea: ”Liite 2. Liikevaihdoltaan suurimmat majoitus- ja ravitsemistoimialan yritykset”, Matkailun suuntana kestävä ja turvallinen tulevaisuus. TEM toimialaraportit 2021:1. Työ- ja elinkeinoministeriö, 2021. ISBN 978-952-327-773-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 8.9.2021).
  4. Ravintolat yhtiön verkkosivuilla
  • n
  • k
  • m
Erityistehtävät
Strateginen
intressi
Sijoitusintressi
Solidium
Päivitetty: 29. tammikuuta 2024
  • n
  • k
  • m
Ministerit
Virkamiehet
Osastot
  • EU-asioiden osasto
  • Omistajaohjausosasto
  • Viestintäosasto
  • Strategiaosasto
  • Hallintoyksikkö
Hallinto
Tehtävät
Virastot
Yhtiöt ja liikelaitokset
Toimielimet
Toimitilat
Muuta