Legitimiteetti

Legitimiteetti on yksinkertaisimmillaan järjestelmän hyväksymisenarvoisuutta kansalaisten silmissä. Tässä tapauksessa legitiimi järjestelmä ei perustu pakkoon, vaan kansalaisten velvollisuudentuntoon järjestelmää ja sen sääntöjä kohtaan. Käsitettä käytetään politiikan tutkimuksessa ja oikeusfilosofiassa. Sitä tutkitaan tavallisesti suhteessa poliittisen järjestelmän tai muun yhteiskunnallisen instituution toimintaan.[1]

Näkökulmia

Empiirinen legitimiteetti

Legitimiteetti voidaan nähdä kansalaisten tosiasiallisena hyväksyntänä järjestelmää kohtaan. Tällaista legitimiteettikäsitystä kutsutaan empiiriseksi. Muiden muassa Max Weberin ja Niklas Luhmannin legitimiteettikäsitykset pohjautuvat empiiriseen näkemykseen legitimiteetistä.

Normatiivinen legitimiteetti

Legitimiteetti voidaan nähdä myös normatiivisesta näkökulmasta. Tällöin järjestelmän legitimiteetti edellyttää järjestelmän laillisuutta eli legaalisuutta. Tästä lähtökohdasta käsin katsottuna legitiiminä on pidettävä lainmukaista järjestelmää. Normatiivista näkökulmaa ovat edustaneet muiden muassa Jean-Jacques Rousseau, Immanuel Kant ja Jürgen Habermas.

Kaksikantainen legitimiteetti

Välittävän kannan mukaan legitimiteetti edellyttää kumpaakin: sekä tosiasiallista hyväksyntää että normatiivista lainmukaisuutta.

Lähteet

  1. ↑ Jan-Magnus Jansson: Politiikan teoria, s. 127. Helsinki: Tammi, 1969. ISBN 951-30-1065-1.

Kirjallisuutta

  • Eriksson, Lars D.: Encyclopedia Iuridica Fennica (EIF) VII. Legitimiteetti. Jyväskylä 1999 p. 438–443.

Aiheesta muualla

  • Peter, Fabienne: Political Legitimacy The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.