Lauri Pohjanpää
Lauri Henrik Pohjanpää (vuoteen 1906 Nordqvist, 16. heinäkuuta 1889 Helsinki – 2. heinäkuuta 1962 Helsinki[1]) oli suomalainen runoilija, uskonnon lehtori ja teologian kunniatohtori. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1925.
Ura
Pohjanpää tuli ylioppilaaksi vuonna 1908 Tampereen lyseosta ja aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa. Hänen lähimmät lyseoaikaiset luokkatoverinsa ja ystävänsä olivat Frans Emil Sillanpää ja Arvo Sotavalta, joista jälkimmäisen kodissa Lempäälän Sotavallan kartanossa Pohjanpää ja Sillanpää viettivät myös lomiaan.
Pohjanpää tunnetaan ennen muuta faabelirunoilijana, tiivisrytmisten eläinrunojen tekijänä. Pohjanpään laajaan runotuotantoon kuuluu lyyrisiä luonnontunnelmia, tiiviitä mieterunoja ja uskonnollista runoutta. Hänelle myönnettiin Aleksis Kiven palkinto vuonna 1957[1].
Lauri Pohjanpään tytär on kirjailija Helena Anhava. Myös Pohjanpään veli Arvi Pohjanpää oli kirjailija.
Tuotantoa
Runoteoksia
- Mielialoja (1910)
- Uusi kevät (1917)
- Ristiritari (1920)
- Metsän satuja (1924)
- Graalin malja (1926)
- Oodi elämälle (1928)
- Kiurun tupa (1930)
- Kärsimys ja elämä (1936)
- Mustarastas (1941)
- Aamu ja ilta (1949)
- Mestari (1952)
- Meren kaupunki (1954)
- Jänis ja kilpikonna (1956)
Romaaneja
- Kesäyön laulu (1937)
- Päivä menee pilveen (pienoisromaani, 1946)
- Päivä ja yö (1957)
- Kaksi sukupolvea (1960)
Kokoomateoksia
- Valitut runot (1943)
- Kauneimmat runot (1958)
- Valikoima runoja (1958)
- Kaipuu ylitse ajan. Valitut runot 1910–1954 (1989)
Palkinnot
Lähteet
- ↑ a b Pohjanpää, Lauri Kirjasampo.fi. Viitattu 31.7.2022.
Aiheesta muualla
- Sala, Kaarina: Pohjanpää, Lauri (1889–1962). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Lauri Pohjanpää.
| ||||||||||||||||||
