Laura Linney

Laura Linney
Laura Linney vuonna 2016.
Laura Linney vuonna 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt5. helmikuuta 1964 (ikä 60)
New York, New York, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso David Adkins (1995–2000)
Marc Schauer (2009–)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK
Linney Toronton elokuvajuhlilla vuonna 2007.

Laura Leggett Linney (s. 5. helmikuuta 1964)[1] on yhdysvaltalainen teatteri-, televisio- ja elokuvanäyttelijä. Hänet on palkittu kolmesti Emmyllä ja kahdesti Golden Globella. Lisäksi hän on saanut Screen Actors Guild -palkinnon ja lukuisia palkintoehdokkuuksia.

Elämä

Varhaiset vaiheet

Linney syntyi New Yorkissa. Hänen isänsä Romulus Linney on näytelmäkirjailija ja professori, äiti Ann Perse (o.s. Leggett) sairaanhoitaja.[1] Vanhemmat erosivat hänen varhaislapsuudessaan.[2] Linneyn esi-isä Romulus Zachariah Linney edusti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa republikaanista puoluetta Yhdysvaltain kongressissa. Linneyllä on sisarpuoli Susan isän toisesta avioliitosta.

Linney opiskeli Northwestern-yliopistossa ja siirtyi Brownin yliopistoon, josta hän valmistui vuonna 1986. Hän opiskeli myöhemmin näyttelemistä Juilliard Schoolissa.

Näyttelijänura

Linneyllä oli sivurooleja useissa 1990-luvun alun elokuvissa, kuten Davessa (1993). Hän nousi pian julkisuuteen roolillaan television minisarjassa Kertomuksia kaupungista (Tales of the City), joka pohjautui Armistead Maupinin kirjoihin. Linney esiintyi Mary Ann Singletonina myös sarjan kahdessa jatko-osassa vuosina 1998 ja 2001. Vuonna 1998 hän esiintyi elokuvassa Truman Show ja vuonna 2005 komediadraamassa The Squid and the Whale.

Linneyllä oli merkittävät roolit elokuvissa Congo (1995), Alaston pelko (1996) ja Rajaton valta (1997). Hän oli ehdolla parhaan naispääosan Oscar-palkinnon saajaksi vuonna 2000 roolista elokuvassa Väärät ystävät ja vuonna 2007 elokuvasta The Savages. Hän on voittanut Emmy-palkinnot vuosina 2002 ja 2004 sekä ollut Tony-ehdokkaana vuosina 2002 ja 2005.

Linneyn tuoreempiin rooleihin kuuluvat muun muassa esiintymiset elokuvissa Breach (2007) ja Nanny Diaries (2007), Abigail Adams HBO:n minisarjassa John Adams (2008) sekä pääosa vuosien 2010–2013 televisiosarjassa Viimeistä päivää. Linney nähdään pääosassa myös heinäkuussa 2017 Netflixillä alkaneessa rikosdraamasarjassa Ozark[3].

Yksityiselämä

Linney oli viisi vuotta naimisissa näyttelijä David Adkinsin kanssa, mutta liitto päättyi eroon vuonna 2000. Telluriden elokuvajuhlilla Coloradossa Linney tapasi vuonna 2004 paikallisen kiinteistönvälittäjän Marc Schauerin, ja he menivät naimisiin 2009.[2] Heille syntyi poika tammikuussa 2014.[4]

Lähteet

  1. a b Laura Linney Biography (1964-) Film Reference. Advameg, Inc. Viitattu 1.8.2017. (englanniksi)
  2. a b Bruni, Frank: The Age of Laura Linney The New York Times Magazine. 28.7.2010. Viitattu 1.8.2017. (englanniksi)
  3. Tervonen, Kaisu: Ahne Marty joutuu koville – Ozark-sarjan maalaismaisemissa vieraanvaraisuus on Syvä joki -henkistä, Helsingin Sanomat 24.7.2017. Viitattu 1.8.2017. Vain tilaajille.
  4. Garcia, Jennifer: Laura Linney Welcomes Son Bennett Armistead People. 17.1.2014. Viitattu 1.8.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Laura Linney.
  • Laura Linney Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Laura Linney Elonetissä.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Australia
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • Emmy Awards
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Synchronkartei
  • Deutsche Biographie
  • Trove
  • Elonet
Muut
  • IdRef