Laura Gimmler

Laura Gimmler vuonna 2019.
Mitalit
Maa:  Saksa
Naisten maastohiihto
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Planica 2023 4 × 5 km viesti

Laura Gimmler (s. 5. joulukuuta 1993) on saksalainen maastohiihtäjä.[1]

Gimmler saavutti pronssia Liberecin nuorten MM-kilpailuissa 2013 Saksan viestijoukkueessa. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa 13:nneksi. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli kymmenes sekä perinteisen hiihtotavan sprintissä että 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän hiihti ensimmäisen osuuden Saksan hopeaa saavuttaneessa viestijoukkuessa ja sijoittui perinteisen sprintissä 11:nneksi.[1]

Maastohiihdon maailmancupissa Gimmler kilpaili ensimmäisen kerran tammikuussa 2015 Oberstdorfin prologissa, joka oli osa Tour de Skitä. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti helmikuussa 2017 oltuaan Pyeongchangin perinteisen hiihtotavan sprintissä kymmenes. Parhaimmillaan hän on sijoittunut neljänneksi Engadinin perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin yhteislähtökilpailussa maaliskuussa 2021.[1]

Lähteet

  1. a b c Laura Gimmler Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Laura Gimmler Wikimedia Commonsissa