Lars Edlund

Lars Edlund (1922 Karlstad – 21. joulukuuta 2013) oli ruotsalainen säveltäjä, kirkkomuusikko ja musiikkipedagogi.[1][2][3]

Edlund aloitti uran kirkkomuusikkona 1940-luvun lopussa ja opetti sittemmin Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa.[4] Vuodesta 1971 hän omistautui päätoimisesti säveltämiselle. Suuri osa hänen tuotannostaan on hengellistä.[1] Useita Edlundin sävellyksiä otettiin vuoden Ruotsin kirkon vuoden 1986 virsikirjaan,[4] virret 343, 381, 392, 613. [5]

Hän sävelsi teoksia muiden muassa Gunnar Ekelöfin ja Tomas Tranströmerin sanoihin, ja hänen tekemiinsä sovituksiin kuuluvat sovitukset kolmesta gotlantilaisesta kansanlaulusta. Edlund asui 1970-luvulla pysyvästi Gotlannissa ja työskenteli kuoronjohtajana Visbyssä; hän pysyi kaakkoisen Gotlannin Laun kesäasukkaana.[2] Vuodesta 1980 hänen pääasiallinen asuin- ja työskentelypaikkansa oli Uppsala.[3] Hän kääntyi myöhemmässä elämässään katolilaiseksi.[1] Lopulta hän luopui säveltämisestä aivoverenkiertohäiriön takia tehtyä operaatiota seuranneen tinnituksen takia.[3]

Edlundin pedagogiset teokset Modus Vetus ja Modus Novus otettiin musiikkiopiskelijoiden käyttöön Ruotsissa.[2] Edlund oli vuodesta 1975 Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen.[4]

Lähteet

  1. a b c Swedish composer Lars Edlund Died Pizzicato.lu
  2. a b c Tonsättaren Lars Edlund har avlidit Sveriges Radio
  3. a b c Tonsättaren Lars Edlund död Upsala Nya Tidning
  4. a b c Tonsättaren Lars Edlund död Svenska Dagbladet
  5. Ruotsin kirkon virsikirja, s. 1901. Sävelmien säveltäjät tai sävelmien alkuperä. Verbum, 2002. ISBN 91-526-5510-5.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Japani
  • Tšekki
  • Australia
  • Alankomaat
  • Puola
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Trove
Muut
  • SNAC