Kristinusko Pohjois-Carolinassa

Osa artikkelisarjaa
Kristinusko Yhdysvalloissa
Osavaltiot ja liittopiiri
Saarialueet
  • Amerikan Samoa
  • Guam
  • Pohjois-Mariaanit
  • Puerto Rico
  • Yhdysvaltain Neitsytsaaret
  • n
  • k
  • m

Tämä artikkeli kertoo kristinuskosta Pohjois-Carolinan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Vuoden 2014 väestötutkimuksen mukaan kristinusko on Pohjois-Carolinan suurin uskonto. 77 prosenttia Pohjois-Carolinan väestöstä kuuluu kristillisiin kirkkoihin.[1]

Tunnustuskunnat

Väestötutkimuksen mukaan suurin kristinuskon suuntaus on protestantismi: evankelista protestantismia tunnustaa 35 prosenttia väestöstä. Päälinjan protestantismia tunnustaa 19 prosenttia väestöstä. Mustaan kirkkoon kuuluu 12 prosenttia väestöstä.[1]

Katoliseen kirkkoon kuuluu 9 prosenttia väestöstä.[1]

Yhdysvalloissa kristillisiin kirkkoihin lasketaan kuuluvaksi myös mormonit ja Jehovan todistajat. Molempiin liikkeisiin kuuluu noin prosentti väestöstä.[1]

Historia

Siirtokunta-kausi (1663–1729)

Kuningas Kaarle II lahjoitti Carolinan siirtokunnan englantilaisille magnaateille. Nämä toivat siirtokuntaansa sekä Englannin kirkon, että suvaitsevaisuuden kannustaakseen kauppaa ja maan asuttamista. Siirtokunnan perustuslaissa (1669) määrätttiin, että seitsemän henkeä voi anoa lupaa seurakunnan perustamiseen.[2]

Lähteet

  • Christensen, Torben & Göransson, Sven: Kirkkohistoria 2. Paavin jumalanvaltiosta uskonnonvapauteen. Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-057-4.

Viitteet

  1. a b c d Religious landscape study 2014: North Carolina Pew Research Center. 2014. Viitattu 26.9.2023.
  2. Christensen & Göransson 1974, s. 464