Koskenniska

Tämä artikkeli kertoo virtaveden osasta. Erisnimenä Koskenniska on muun muassa kylä Iitissä.
Koskenniska Peltojoessa Inarissa.

Koskenniska eli kosken niska on kosken alku- eli yläosa, johon virtaveden rauhallisempi osuus päättyy [1]. Uoman koskiosuus päättyy suvantoon tai uoman rauhallisempaan osuuteen, joten nämä kaksi kohtaa merkitsevät vesilläliikkujalle keskeytys- ja jatkamiskohtia. Niskalla vesi on usein matalaa, sillä virtaveden uomassa on siinä eroosiolle kova kynnyskohta. Matalan joen niskalla on usein ollut kahluupaikka.

Koskenniska paikannimenä

Jotkut asumispaikat ovat sijainneet kosken niskalla ja ne ovat saaneet siitä nimensä. Tällaisia paikkoja löytyy esimerkiksi:

  • Kiuruveden kirkonkylän luoteispuolelta laskee Koskenjoki, jonka alajuoksulla esiintyy kaikki kosken osat paikanniminä: mylly, koskenniska, vuolle ja suvanto.[2]
  • Vuolenkoski, joka on syntynyt Kymijoen niskalle.
  • Koskenniska[3] on kylä Pohjois-Iitissä.
  • Huutokoskessa on talo Koskenniska.[4]
  • Öllölässä on Koskenniskan kulmakunta, jossa Öllölänjärvestä laskee Myllykoski Alajärveen.[5]
  • Sodankylässä Kitisen Kelukosken voimalaitoksen yläpuolella sijaitsee Koskenniskan talo.[6]

Katso myös

  • koskenlasku
  • tukinuitto

Lähteet

  1. Viljanen, Ada: Virtavesikunnostusten vaikutus melontaan (PDF) opinnäytetyö. 2016. Forssa: Hämeen ammattikorkeakoulu. Viitattu 17.2.2020.
  2. Koskenjoki, Kiuruvesi (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 18.2.2020.
  3. Koskenniska, Vuolenkoski (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.2.2020.
  4. Huutokoski, Joroinen (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.2.2020.
  5. Myllykoski, Koskenniska (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.2.2020.
  6. Kelukosken voimala, Sodankylä (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 18.2.2020.