Kim Kristoffer Berg (s. 9. heinäkuuta 1974 Vaasa[1]) on suomalainen poliitikko. Berg valittiin SDP:n kansanedustajaksi eduskuntavaaleissa 2019. Berg on myös Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen ja toiminut ammattiyhdistysliikkeessä. Berg on varsinaiselta ammatiltaan röntgenhoitaja.[2]
Berg toimii eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä. Lisäksi hän toimii lakivaliokunnan varajäsenä. Hän on Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen. Helmikuussa 2022 Berg valittiin Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajaksi[1] ja huhtikuussa 2022 Pohjola-Nordenin puheenjohtajaksi.[3]
Berg erotettiin 28.lokakuuta 2022 yksimielisesti Tehyn valtuustoryhmästä "Yhdessä Eteenpäin" luottamuspulasta johtuen. Hän oli Tehyn valtuustoryhmän jäsen viidettä kautta. Berg oli aikaisemmin kansanedustajana äänestyksessä kannattanut hallituksen esitystä potilasturvalaiksi. Potilasturvalaki velvoitti Terveydenhoitoalan työtaistelussa 2022 työntekijäjärjestöt sopimaan suojelutyöstä.[4]
Lähteet
- ↑ a b Kim Berg Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Palkittu dekkaristi, entinen maajoukkuekoripalloilija ja Brother Christmas – HS esittelee eduskunnan ensikertalaiset Helsingin Sanomat. 16.4.2019.
- ↑ Gestrin-Hagner, Maria: Berg tar över ordförandeklubban i Pohjola-Norden. Hufvudstadsbladet, 22.4.2022, s. 6. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Nurmi, Lauri: Tehyn valtuustoryhmä kosti kansanedustaja Kim Bergille – erotettiin ilman kuulemista www.iltalehti.fi. Viitattu 31.10.2022.
Sosialidemokraattien kansanedustajat
|
---|
| Eduskuntaryhmä (40) | |
---|
| 1 Jutta Urpilainen valittiin joulukuussa 2019 komissaariksi Euroopan komissioon, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Matias Mäkynen. |
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (43) | |
---|
| 1 Sanna Marin nimitettiin syyskuussa 2023 Tony Blair Instituten strategiseksi neuvonantajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Lotta Hamari. |
|
Vaasan vaalipiirin kansanedustajat
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt | |
---|
|
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.