Katolinen kirkko Kreikassa

Osa artikkelisarjaa
Katolinen kirkko
maittain
Distribution of Catholics around the world
Afrikka
  • Angola
  • Mali
  • Marokko
  • Mauritius
Aasia
  • Japani
  • Mongolia
  • Thaimaa
Lähi-Itä
  • Arabiemiraatit
  • Irak
Eurooppa
Pohjois-Amerikka
  • n
  • k
  • m

Katolinen kirkko Kreikassa on osa maailmanlaajuista katolista kirkkoa. Kreikan väestöstä katoliseen kirkkoon kuuluu noin 50 000 henkeä eli noin 0,5 %. Katolilaiset ovat näin Kreikassa uskonnollinen vähemmistö, kun suurin osa kreikkalaisista kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, mutta eivät etninen vähemmistö. Katolilaisten määrä on ollut jonkin verran nousussa maahanmuuton myötä. Maassa vakituisesti tai tilapäisesti asuvien kreikkalaisten ja ulkomaisten katolilaisten kokonaismääräksi on arvioitu noin 350 000.[1]

Historia

Idän ja lännen kirkkojen erottua toisistaan Kreikka muodostui osaksi ortodoksisen kirkon aluetta. Katolilaisuus saapui Kreikkaan lännestä pysyvämmin neljännen ristiretken myötä vuonna 1204. Tuolloin monissa osissa maata, erityisesti saaristossa, alkoi niin kutsuttu frankkivallan aika, jolloin alueita hallitsivat ennen kaikkea genovalaiset ja venetsialaiset. Tämä juurrutti katolilaisuuden ennen kaikkea Kykladien saarille, Jooniansaarille, Chíokselle, Ródokselle ja Kreetalle. Muun muassa Kykladien Sýroksella ja Tínoksella on edelleen joitakin käytännössä kokonaan katolilaisia kyliä. Nykyisin suurin katolilaisten keskittymä on Ateenassa.[1]

Hiippakunnat

Katolisen kirkon hiippakunnat Kreikassa.

Katolisen kirkon hallinnossa Kreikassa on neljä arkkihiippakuntaa, neljä muuta hiippakuntaa ja yksi apostolinen vikariaatti.[1] Nämä kattavat koko Kreikan alueen lukuun ottamatta munkkivaltio Athosta, joka on täysin ortodoksinen alue.

Piispainkokous

Pyhän Dionysios Areopagitan katedraali Ateenassa.

Katoliseen piispainkokoukseen kuuluvat kaikkien mainittujen hiippakuntien piispat ja apostoliset administraattorit sekä lisäksi bysanttilaisen riituksen eksarkki eli titulaaripiispa, jonka istuin on Ateenassa, sekä armenialaisen riituksen ordinaatti, jonka istuin on myös Ateenassa.[1]

Lähteet

  1. a b c d Catholic Church in Greece Η Καθολική Εκκλησία στην Ελλάδα – Catholic Ecclessia in Greece. Arkistoitu 7.8.2020. Viitattu 1.9.2020.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta katolinen kirkko Kreikassa Wikimedia Commonsissa