Katja Kannonlahti

Katja Kannonlahti (s.1971 Jalasjärvi) on Tampereen kaupungin viestintäjohtaja Julkisuudessa hänet tunnetaan parhaiten toimittajana eri viestintävälineissä, viimeisimpänä MTV3:ssa. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri.

Ura

Lukion jälkeen Kannonlahti opiskeli Jyväskylässä puheviestintää, suomen kieltä ja aikuiskasvatusta. Sieltä hän siirtyi Vaasaan syventämään viestinnän opintojaan. Syyslukukauden 1993 hän opiskeli San Franciscossa Kaliforniassa yritysviestintää. Kannonlahti suoritti opintoja myös Saksassa.

Valmistuttuaan Kannonlahti sai toimitusharjoittelijan paikan Torontosta Kanadasta suomalaisten siirtolaisten lehdestä. Puoli vuotta kestäneen jakson jälkeen hän työskenteli toimittajana helsinkiläisessä Radio Alexissa. Myöhemmin hän siirtyi MTV Oy:n palvelukseen. Kannonlahtea kuultiin muun muassa yhtiön Radio Nova -kanavalla. Vuodesta 1998 hän työskenteli MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Vuonna 2007 Kannonlahti ankkuroi saman kanavan iltauutisia. Kannonlahti toimi 45 minuuttia -ohjelman juontajana keväällä 2010.

Muuta

Kannonlahti kilpaili Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa vuonna 2006.

Lähteet

  • Uwasa.fi
  • Tanssiurheilu.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Apu.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Saanko luvan? Mtv3.fi
  • Mtv3.fi - Viihdeuutiset[vanhentunut linkki]
  • Tamperelainen.fi[vanhentunut linkki]

Viitteet