Kasvukeskus

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Jyväskylä on yksi Suomen kasvukeskuksista.

Kasvukeskus määritellään usein kaupungiksi tai muuksi keskukseksi, jossa väkiluku ja työpaikkojen määrä kasvavat.

Suomessa merkittävimpiä kasvukeskuksia ovat Helsingin, Tampereen ja Turun seudut, joille asutuksen ennustetaan keskittyvän entistä voimakkaammin. Helsingin keskustajaamassa asuu 1,250 miljoonaa asukasta, eli lähes neljäsosa koko Suomen väestöstä. Entiset kasvukeskukset Seinäjoki, Vaasa, Lahti ja Joensuu menettävät asukkaita vuoden 2019 väestöennusteiden mukaan. Helsingin, Turun ja Tampereen ennustetaan olevan ainoat kasvukeskukset tulevaisuudessa.[1][2][3]

Katso myös

  • Kaupungistuminen

Lähteet

  • Markku Sotarauta & Kimmo Viljamaa (toim.): Tulkintoja kaupunkiseutujen kehityksestä ja kehittämisestä (pdf) 2003. Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry. Viitattu 15.4.2009.

Viitteet

  1. Ennuste vuodelle 2040: Suomessa on vain kolme kaupunkiseutua, jotka kasvavat – muu maa näivettyy Rakennuslehti. 22.2.2019. Viitattu 24.11.2019.
  2. Kaksikymmentä vuotta ja Suomessa on vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua - ennuste lupaa muulle maalle synkkää kohtaloa www.iltalehti.fi. Viitattu 24.11.2019.
  3. Väestöennuste 2040 kymmenelle kaupunkiseudulle on julkaistu MDI. 22.2.2019. Viitattu 24.11.2019.

Aiheesta muualla

  • Suomen väestö pakkautuu kasvukeskuksiin Tekniikka & Talous 30.12.2011.
  • Tutkija arvostelee poliitikkoja: "Koko Suomea ei voida pitää asuttuna" Yle 25.9.2014.