Karikatyyri

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Karikatyyri (ital. caricare=lastata), joskus myös pilakuva, on tarkoituksellisesti liioiteltu kuva, jolla kiinnitetään huomiota joko todellisen tai mielikuvituksellisen henkilön johonkin ominaisuuteen tai toimintaan. Pilapiirroksissa esiintyy usein visuaalisesti karrikoituja hahmoja.

Historiaa

Karikatyyrin groteski alku

Groteskin käsitettä pidetään karikatyyrin alkujuurena^{kenen mukaan?}. Antiikin pienveistoksissa on joskus henkilön joitain vartalon osia liioittelevia piirteitä. Myös vedensyöksijät eli gargoilit, goottilaisten kirkkojen kattokourujen nokat muotoiltiin liioitteleviksi ja tahallisen kauhistuttaviksi. Khimairat olivat mielikuvitusolentoja, joita saatettiin tyylitellä voimakkaasti. Renessanssin taiteilijoilla, kuten Leonardolla tavataan tavallisesti henkilön kasvoja ja vartalon yläosia liioittelevia piirteitä korostavia piirustustutkielmia. Tässä yhteydessä groteski tarkoittaa irvokasta, outoa, rumaa, naurettavaa tai luonnottomasti liioiteltua.

Oman taiteenalan karikatyyristä kehitti bolognalainen historiamaalari Annibale Carracci (1560–1609). Hänen mielestään karikatyyri on kauneuden äärimmäinen vastakohta ja kuten kauneus taiteessa, se perustuu valintaan ja synteesiin. Ajatuksena oli tarjota katsojalle vaikutelma alkuperäisestä, joka on sykähdyttävämpi kuin muotokuva.

Groteski nainen, saviveistos Attikasta, n. 350–300 eaa.
Groteski terrakottanaamio Smyrnasta Rooman keisariajalta.
Poliittinen pilapiirros Pompeijista
Gargoili eli vedensyöksijä.
Khimaira
Leonardo da Vinci, Groteski pää, 1504–1507.
Annibale Carracci, Giovane che ride, 1583.
Gian Lorenzo Bernini, Groteski pää, 1625.

Hoveista sanomalehtiin

Eräs karikatyyrin edelläkävijöistä, Gian Lorenzo Bernini (1598–1680) tuli suosituksi paavin hovissa, koska hänellä oli kyky kuvata henkilön olemus kolmella tai neljällä viivanvedolla. Tästä juontuu karikatyyrin italiankielinen sana caricare, lastata tai ladata, jolla tarkoitetaan sitä, että karikatyristin tavoite on panostaa kuvaansa niin paljon merkitystä kuin mahdollista.

Karikatyyrit kohtasivat ensimmäiset menestyksensä Ranskan ja Italian suljetuissa ja aristokraattisissa hoveissa, joissa kierteli pilakuvia henkilöistä. Laajempi menestys karikatyyrillä oli Englannissa 1700-luvulla, jossa julkaistiin ensimmäinen kirja aiheesta, Mary Darlyn A Book of Caricaturas (n. 1762). James Gillray (1757–1815) on eräs 1700-luvun suuria englantilaisia pilapiirtäjiä.

Karikatyyrit yleistyivät tullessaan sanomalehtiin 1800-luvun alussa, jolloin suosioon tulivat poliittiset pilapiirrokset. Karikatyyrien kohteet saattoivat olla suuria vallanpitäjiä, jotka eivät useinkaan pitäneet piirustuksista. Pilakuvista tuli näin kepposten, kujeiden ja ilkikurisuuden temmellyskenttä.

Rooman paaviaasi. Uskonpuhdistusajan khimaira-karikatyyri.
Giuseppe Arcimboldo, Vihanneskauppias n. 1590.
William Hogarth, Characters & Caricaturas, 1743.
Thomas Rowlandson, Boney ja hänen uusi vaimonsa eli riita tyhjästä. (Napoleon ja hänen vaimonsa Itävallan Marie Louise), 1810.
James Gillray (1757–1815), Muodikasta vastakkainasettelua.
Francisco Goya, Yhteistä hyvää vastaan, 1810-luku. Sarjasta Sodan kauhut.
George Cruikshank, Radikaalin aseet, 1813.
George Cruikshank, Suuri voitonpylväs, 1815.
Charles Philipon, Kuningas Louis-Philippen muodonmuutos päärynäksi, luult. 1831.
Honoré Daumier, Victor Hugo, 1849.
Gustave Doré (1832–1883), Ristiretkeläisten vihollinen, kuvitusta Ristiretket -kirjaan.
Julien Then, Manipulaatio, 2006.

Pilalehdet

Eri maissa julkaistut pilalehdet alkoivat ilmestyä 1800-luvulla. Ranskan La Caricature alkoi ilmestyä 1830, Englannin Punch 1841 ja Saksan Fliegende Blätter 1844 ja Simplicissimus (ilmestyi 1896–1944) ja Ruotsin 1862 perustettu Söndags-Nisse.

Taiteenala koki renessanssin ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Pilakuva Rossinista ranskalaisessa Le Hannetonissa, 1824.
André Gill, Charles Darwinin karikatyyri apinana, La Petite Lune, Pariisi 1880-luku.
Caran d'Ache (1858–1909), Tutkimusmatkailijat, Le Rire, Ranska, 1901.
Tsaarin tanssijatar, Ferdinand von Reznicekin piirros Simplicissimus pilalehteen, 1906.

Karikatyyri ja taide

Karikatyyri on ollut kautta historian läheisesti tekemisissä muun kuvataiteen kanssa. Esimerkiksi ekspressionistit 1900-luvun alussa käyttivät maalauksissaan liioittelua ja vahvoja ääriviivoja, siis samoja tehokeinoja kuin karikatyristit. Claude Monet aloitti taiteilijauransa karikatyristinä.

Helene Schjerfbeck ihaili ranskalaista 1800-luvun kuvittajaa Constantin Guysia ja teki muutamia maalauksiaan hänen piirustustensa mukaan. Suomalainen ekspressionisti Tyko Sallinen toimi Hancockissa, Michiganissa vuosina 1912–1913 amerikansuomalaisen lehden pilapiirtäjänä.

Lähteet

Marja Ylönen: Suomalainen haarukassa – Mitä pilapiirros kertoo Suomen historiasta? Tieteessä tapahtuu. 2001/8. Viitattu 11.4.2009. ^{[vanhentunut linkki]}