Kalarin piiri

Kalarin piiri Taka-Baikalian aluepiirin kartalla.

Kalarin piiri (ven. Каларский район, Kalarski raion) on kunnallinen itsehallintoalue Taka-Baikalian aluepiirissä Venäjällä. Vuonna 1938 perustetun piirin pinta-ala on 56 800 neliökilometriä. Asukkaita on 9 600 henkeä (vuonna 2009).[1]

Kalarin piirin sijaitsee Taka-Baikalian aluepiirin pohjoisimmassa osassa. Pohjoisessa se rajoittuu Irkutskin alueeseen, koillisessa Sahan tasavaltaan, idässä Amurin alueeseen, kaakossa Taka-Baikalian Tungirin-Oljokman piiriin, koillisessa Tungokotšenin piiriin ja lännessä Burjatiaan. Nimensä piiri on saanut Vitimin sivujoesta Kalarista.

Piiriin kuuluu Novaja Tšaran kaupunkimainen taajama ja neljä maalaiskuntaa: Ikabja, Kuanda, Tšapo-Ologo ja Tšara. Hallinnollinen keskus on Tšaran kylä. Asutuskeskuksia on yhteensä 11.

Piirin kautta kulkee 1980-luvulla valmistunut Baikalin–Amurin rautatie. Piirikeskus sijaitsee 16 kilometriä Novaja Tšaran asemasta pohjoiseen. Matkaa aluepiirin pääkaupunkiin Tšitaan on suorinta tietä 690 kilometriä.

Seudun kanta-asukkaita ovat evenkit, joita on nykyään vain 5 % piirin väestöstä. Valtaosa asukkaista on venäläisiä.

Viime aikoihin saakka seudun pääelinkeinona oli poronhoito. Nykyään yhä suurempi merkitys on metsävarojen ja metalliesiintymien hyödyntämisellä.

Seudulla on lukuisia arkeologisia ja luonnonmuistomerkkejä. Novaja Tšarassa toimii kotiseutumuseo. Paikallislehtinä ilmestyvät Severnaja pravda (”Pohjoisen totuus”) ja Kalarskaja zvezda (”Kalarin tähti”).

Lähteet

  1. Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki: Tšislennost naselenija Rossijskoi Federatsii po gorodam, posjolkam gorodskogo tipa i raionam na 1 janvarja 2009 g. gks.ru. Arkistoitu 21.10.2011. Viitattu 24.12.2009. (venäjäksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalarin piiri.
  • Kalarin piiri Taka-Baikalian aluepiirin sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
  • Kalarin piiri Taka-Baikalian tietosanakirjassa (venäjäksi)
Taka-Baikalian piirit ja kaupunkipiirit