Kaija Kärkinen

Kaija Kärkinen vuonna 2009.

Kaija Hannele Kärkinen (s. 9. syyskuuta 1962 Sodankylä)[1] on suomalainen laulaja, sanoittaja ja näyttelijä.

Vuonna 1982 Kärkinen muutti Rovaniemelle, jossa hän opiskeli kasvatustiedettä Lapin yliopistossa. Rovaniemellä hän aloitti uransa Lato-yhtyeen solistina ja oli mukana myös ylioppilasteatterissa. Vuonna 1986 Kärkinen pääsi opiskelemaan Teatterikorkeakouluun, josta hän valmistui vuonna 1990.[2] Hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa 1991 kappaleella "Hullu yö". Laulusta alkoi yhteistyö puoliso Ile Kallion kanssa. He ovat siviilielämässäkin olleet pari siitä lähtien ja heillä on kaksi poikaa.[3]

Kärkinen on Suomen Musiikintekijät ry:n (aik. Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry) puheenjohtaja maaliskuusta 2012 lähtien. Hänen edeltäjänsä oli Janne Louhivuori.[4]

Dubbaukset

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Katso myös

Lähteet

  1. Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 244. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
  2. Tony Latva ja Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, s. 223–224. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004.
  3. Sydän-lehti[vanhentunut linkki]
  4. Kaija Kärkinen, Elviksen hallituksen puheenjohtajaksi. Lyhyesti, Helsingin Sanomat 26.3.2012 s. C1

Aiheesta muualla

  • Kaijan ja Ilen kotisivut
  • Kannoin pienehkön muuttokuormani Rovaniemelle (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kaija Kärkinen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Kaija Kärkisen esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
  • Ylen Elävä arkisto – Kaija Kärkinen: Hullu yö


  • n
  • k
  • m
Suomen euroviisuedustajat
1960-luku
Suomen Euroviisulogo
1970-luku
1980-luku
1990-luku
2000-luku
2010-luku
2020-luku
Yliviivattu vuosiluku tarkoittaa, että Suomi ei osallistunut kilpailuun kyseisenä vuonna.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Elonet
  • Yle
Muut
  • Europeana
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.