Königsberg

Tämä artikkeli käsittelee historiallista saksalaista kaupunkia. Muita merkityksiä on lueteltuna täsmennyssivulla.
Königsberg
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Königsberg

Koordinaatit: 54°45′41″N, 20°30′34″E

Valtio – Saksalainen ritarikunta
– Preussin herttuakunta
– Preussin kuningaskunta
– Saksan valtakunta
– Suur-Saksan valtakunta
Saksalainen ritarikunta perusti 1255
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo









Königsberg (saksaa, ’Kuninkaanvuori’) oli Saksan ja Preussin käyttämä nimi kaupungista, joka on nykyään Kaliningrad, Venäjä.[1]

Historia

Saksalainen ritarikunta perusti Königsbergin Baltian ristiretkien aikana Böömin kuninkaan Ottokar II Přemyslin kehotuksesta vuonna 1255; kaupunki myös sai nimensä kuninkaan mukaan. Königsberg sai kaupungin oikeudet vuonna 1286, ja liittyi Hansaliittoon vuonna 1340. Vuodesta 1457 se oli Saksalaisen ritarikunnan suurmestarin asuinpaikkana, ja vuosina 1525–1618 puolestaan Preussin herttuakunnan herttuoiden asuinpaikkana.[1]

Preussin herttua Albrekt Brandenburgilainen perusti Königsbergin Albertus-yliopiston vuonna 1544 ”puhtaasti luterilaiseksi” oppimispaikaksi. Yliopiston professoreita olivat muun muassa paikallinen Immanuel Kant, Johann Gottfried von Herder, Friedrich Wilhelm Bessel ja Johann Friedrich Herbart.[1]

Pohjan sodan aikana vuosina 1655–1660 Königsberg kärsi vakavia vaurioita, mutta ennen vuosisadan loputtua palautui miltei ennalleen. Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik III kruunasi itsensä ensimmäiseksi Preussin kuninkaaksi ja otti nimekseen Fredrik I. Vuonna 1724 Preussin kuningas Fredrik Vilhelm I liitti läheiset Löbenichtin ja Kneiphofin kaupungit Königsbergiin.[1]

Napoleonin sotien aikana Königsberg kärsi vakavasti. Kaupungissa tapahtui preussilaisten onnistunut Napoleonin-vastainen kansannousu. 1800-luvulla Itä-Preussin ja Venäjän välisen rautatien ansiosta Königsbergin talous kehittyi entisestään.[1]

Königsbergin nykyaikaisempien linnoitusten rakentaminen aloitettiin vuonna 1843 ja saatiin valmiiksi vuonna 1905. Preussin ja myöhemmin Saksan aikana Königsberg oli Kielin jälkeen saksalaisten tärkein merivoimien tukikohta Itämerellä.[1]

Katso myös

Lähteet

  1. a b c d e f Kaliningrad Encyclopædia Britannica. 7.10.2023. Viitattu 8.11.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Königsberg Wikimedia Commonsissa
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa