Jyväskylän yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Jyväskylän yliopiston kasvitieteellinen puutarha | |
---|---|
Miesseminaarin oppilaita seminaarin puutarhassa. | |
Tyyppi | Kasvitieteellinen puutarha |
Sijainti | Seminaarinmäki, Mattilanniemi, Ylistönrinne |
Koordinaatit | 62°14′10″N 25°43′58″E / 62.23625°N 25.73267°E / 62.23625; 25.73267 |
Infobox OK |
Jyväskylän yliopiston kasvitieteellinen puutarha käsittää Seminaarinmäen, Mattilanniemen ja Ylistönrinteen kampusten viheralueet ja sen pinta-ala on 36 hehtaaria.
Historiaa
Jyväskylän seminaari sai uudet, Seminaarinmäelle sijoittuvat rakennukset 1880 -luvulla. Samassa yhteydessä alueelle sijoitettiin L. A. Jernströmin suunnittelema puutarha, joka valmistui 1883. Varsinainen puutarhaopetus aloitettiin 1898. Opetuksen lisäksi puutarhalla järjestettiin kesäisin noin kaksi viikkoa kestäviä puutarhakursseja seminaarin opiskelijoille.[1]
Varsinainen kasvitieteellinen puutarha Seminaarinmäelle perustettiin 1990. Sen tehtävä oli palvella biologian alojen tutkimusta ja opetusta. Kasvitieteelliseen puutarhan kasvikokoelma käsittää noin 570 lajia.
Nykyisin kasvitieteellinen puutarha on Jyväskylän museon kasvitieteellisen osaston yksikkö.
Lähteet
- ↑ Forsberg, Mari: 125 vuotta seminaarinmäen puistoalueiden historiaa, s. 16. Alval Aalto Säätiö, Alvar Aalto -museo, Senaatti-kiinteistöt, 2008.