Jukka-Pekka Seppo

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten jääkiekko
Alle 20-v. MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Tšekkoslovakia 1987 jääkiekko

Jukka-Pekka Seppo (s. 22. tammikuuta 1968 Vaasa) on ammattilasuransa lopettanut suomalainen jääkiekkoilija.

Ura

Seppo aloitti jääkiekon pelaamisen kotikaupunkinsa Vaasan Sportin riveissä, josta hänet valittiin Suomen joukkueeseen nuorten EM-kilpailuihin 1986. Kilpailut sujuivat erinomaisesti sillä hänet valittiin tähdistökentälliseen. Samana kesänä Philadelphia Flyers varasi Sepon NHL:ään toisella kierroksella ja syksyllä 1986 Seppo siirtyi pelaamaan Tapparan joukkueeseen, jossa hän voitti uransa ainoan Suomen-mestaruuden.

Vuonna 1987 Sepolla oli runsaasti edustustehtäviä maajoukkueessa, sillä hän pelasi MM-kultaa voittaneessa Suomen joukkueessa nuorten MM-kilpailuissa, aikuisten MM-kilpailuissa sekä Kanada-cupissa. Noihin aikoihin Seppo pelasi Suomessa Vaasan Sportin riveissä I-divisioonaa. Kaudeksi 1988–1989 Seppo siirtyi HIFK:n riveihin, jossa pelasi viisi kautta. Viimeisen kerran Seppo edusti Suomea jääkiekon arvoturnauksessa kevään 1989 MM-kilpailuissa.

HIFK-kausiensa jälkeen Seppo pelasi vielä SM-liigaa HPK:n sekä TuTon riveissä, jossa pelatessaan sijoittui liigan pistepörssin viidenneksi kaudella 1994–1995. 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun Seppo kiersi pelaamassa Euroopassa muun muassa Saksassa, Tšekissä ja Italiassa. Hän teki paluun SM-liigan HIFK:n riveihin kesken kauden 2001–2002 ja pelasi 24 ottelua. Pelaajauransa jälkeen Seppo on toiminut muun muassa Vaasan Sportin valmennusryhmässä.

Aiheesta muualla

  • Tilastot Eurohockey.net-sivustolla (englanniksi)

1 Kamppuri | 2 Numminen | 3 Laksola | 5 Kuusisto | 6 Ruotanen | 7 Jutila | 8 Ojanen | 10 Susi | 12 Jalonen | 13 Jalo | 14 Kurkinen | 15 Järvi | 16 Virtanen | 17 Järvelä (C) | 19 Myllys | 20 Ruuttu | 22 Seppo | 23 Virta | 24 Mikkolainen | 25 Summanen | 26 Torkki | 29 Skriko | 30 Tammi | Valmentaja Rauno Korpi

1 Ketterer | 2 Narvanmaa | 3 Blomqvist (C) | 4 Lehtonen | 5 Kuusisto | 7 Saarinen | 9 Eloranta | 10 Susi | 11 Tikkanen | 12 Jalonen | 14 Järvinen | 15 Järvenpää | 17 Kurri | 19 Lindfors | 20 Vilander | 22 Vuori | 23 Virta | 24 Mikkolainen | 26 Keskinen | 29 Ruotsalainen | 30 Tammi | 31 Järvi | 33 Seppo | Valmentaja Pentti Matikainen

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.