Jani Rasimus

Jani Rasimus (s. 1976 Kalmar, Ruotsi)[1] on suomalainen tanssija, tanssinopettaja, koreografi ja muusikko.[2] Vuonna 2009 hän oli Suomen joukkueessa, joka sai kultaa latinalaistanssin maailmanmestaruuskisoissa.[3]

Yhdessä Milla Virtasen kanssa hän on kolminkertainen suomenmestari vuosina 2001, 2002 ja 2003.[4][5]

Rasimus lopetti kilpatanssin vuonna 2010 mutta jatkaa tanssinopettajana ja koreografina.[2]

Rasimus on myös opettanut julkkiksia tanssimaan ohjelmassa Tanssii tähtien kanssa. Vuonna 2008 hän putosi Vappu Pimiän kanssa 5. pudotuksessa, vuonna 2009 Bettina Sågbomin kanssa 4. pudotuksessa, vuonna 2010 Nasima Razmyarin kanssa 6. pudotuksessa ja vuonna 2011 hän putosi kilpailusta Siiri Nordinin kanssa 4. pudotuksessa. Vuonna 2013 hänen oppilaanaan oli Raakel Lignell ja he voittivat kauden. Vuonna 2014 Rasimus opetti näyttelijä Anu Sinisaloa ja he sijoittuivat kisassa toiseksi. Rasimus on kertonut viihtyvänsä teatterinlavoilla tanssimassa ja tekee myös mielellään koreografioita teatteriproduktioihin.

Rasimus laulaa ja soittaa bassoa Year Gone -rockyhtyeessä.

Lähteet

  1. Ohtamaa, Minna: Tanssija Jani Rasimus viihtyy kesäkaupungissaan Valkeakoskella – Postikorttimaisemat ja riippusillat veivät sydämen valkeakoskensanomat.fi. 22.7.2018. Viitattu 4.9.2022.
  2. a b Jani Rasimus - Basisti tanssii tähtien kanssa 2012. Gloom. Viitattu 22.12.2013.
  3. Tanssitähdille kultaa! Telvis. Viitattu 22.12.2013.
  4. Jani Rasimus - Milla Virtanen tulospalvelin.fi. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 22.12.2013.
  5. Telemark Team 40 v Oulun Telemark. Arkistoitu 3.3.2007. Viitattu 22.12.2013.
Auktoriteettitunnisteet: Taiteenala Muokkaa Wikidatassa
  • MusicBrainz