Jalkapallon alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 2018

2018 UEFA European Under-19 Championship
Jalkapallon alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 2018
Joukkueet 8
  54 karsijasta
Isäntämaa  Suomi
Ajankohta 16.–29. heinäkuuta 2018
Mitalistit
Kultaa  Portugali
Hopeaa  Italia
Ottelut 16
Maalit 58 (3,63 ottelua kohti)
Maalintekijä
← 2017 2019 →
Infobox OK

Jalkapallon alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 2018 pelattiin Suomessa 16.–29. heinäkuuta 2018 Seinäjoella ja Vaasassa. Turnaukseen osallistui kahdeksan maata, jotka arvottiin kahteen neljän joukkueen alkulohkoon. Euroopan jalkapalloliitto UEFA myönsi isännyyden Suomelle joulukuussa 2016.[1]

Turnaus toimi myös karsintana Puolassa vuonna 2019 järjestettäviin alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuihin. Molempien alkulohkojen kaksi parasta saivat paikan kisoihin. Lisäksi alkulohkojen kolmanneksi sijoittuneet pelasivat 26. heinäkuuta Seinäjoella karsintaottelun pääsystä MM-kisoihin.

Portugali voitti turnauksen voitettuaan loppuottelussa Italian jatkoajan jälkeen lukemin 4–3.

Karsinnat

Isäntämaa Suomen lisäksi turnaukseen osallistuvat seitsemän maata selvisivät kaksivaiheisen karsinnan jälkeen. Karsinnan ensimmäinen osa pelattiin syksyllä 2017, ja toinen osa maaliskuussa 2018.

Pelipaikat

Seinäjoki Vaasa
OmaSp Stadion Elisa Stadion
Kapasiteetti: 5 817 Kapasiteetti: 6 005

Lohkovaihe

Lohko A

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1  Italia 3 2 1 0 5 3 +2 7 Pudotuspelit ja
alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut 2019
2  Portugali 3 2 0 1 8 4 +4 6
3  Norja 3 1 1 1 5 6 −1 4 Alle 20-vuotiaiden MM-karsinta 2019
4  Suomi (I) 3 0 0 3 2 7 −5 0
Lähde: UEFA
(I) Isäntä.

Norja  v  Portugali

16. heinäkuuta 2018
15:00
Norja  1–3  Portugali
  • Markovic Maali 82'
Raportti
  • Trincão Maali 24'90+3'
  • Luís Maali 41'
Elisa Stadion, Vaasa
Tuomari: Manuel Schüttengruber (Itävalta)

Suomi  v  Italia

16. heinäkuuta 2018
20:00
Suomi  0–1  Italia
Raportti
Elisa Stadion, Vaasa
Tuomari: Juan Martinez Munuera (Espanja)

Suomi  v  Norja

19. heinäkuuta 2018
18:30
Suomi  2–3  Norja
Raportti
  • Hauge Maali 11'
  • Botheim Maali 90'
  • Borchgrevink Maali 90+2'
OmaSp Stadion, Seinäjoki
Tuomari: Jonathan Lardot (Belgia)

Portugali  v  Italia

19. heinäkuuta 2018
20:30
Portugali  2–3  Italia
  • Luís Maali 69'
  • Quina Maali 89'
Raportti
  • Capone Maali 53'
  • Scamacca Maali 78'
  • Frattesi Maali 84'
Elisa Stadion, Vaasa
Tuomari: Bartosz Frankowski (Puola)

Portugali  v  Suomi

22. heinäkuuta 2018
18:30
Portugali  3–0  Suomi
  • Filipe Maali 20'
  • Gomes Maali 33'
  • Dju Maali 90+4'
Raportti
Elisa Stadion, Vaasa
Tuomari: Sandro Schärer (Sveitsi)

Italia  v  Norja

22. heinäkuuta 2018
18:30
Italia  1–1  Norja
Raportti
OmaSp Stadion, Seinäjoki
Tuomari: Andrew Dallas (Skotlanti)

Lohko B

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1  Ukraina 3 2 1 0 4 2 +2 7 Pudotuspelit ja
alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut 2019
2  Ranska 3 2 0 1 11 2 +9 6
3  Englanti 3 1 1 1 4 8 −4 4 Alle 20-vuotiaiden MM-karsinta 2019
4  Turkki 3 0 0 3 2 9 −7 0
Lähde: UEFA

Turkki  v  Englanti

17. heinäkuuta 2018
18:30
Turkki  2–3  Englanti
  • Yalçın Maali 2'
  • Güçlü Maali 57'
Raportti
  • Tanganga Maali 22'
  • Brereton Maali 45+2'
  • Embleton Maali 54'
OmaSp Stadion, Seinäjoki
Tuomari: Sandro Schärer (Sveitsi)

Ranska  v  Ukraina

17. heinäkuuta 2018
20:30
Ranska  1–2  Ukraina
  • Guitane Maali 23'
Raportti
  • Tsitaishvili Maali 13'
  • Buletsa Maali 86'
Elisa Stadion, Vaasa
Tuomari: Andrew Dallas (Skotlanti)

Ukraina  v  Englanti

20. heinäkuuta 2018
18:30
Ukraina  1–1  Englanti
  • Supriaha Maali 39'
Raportti
  • Tavernier Maali 8'
OmaSp Stadion, Seinäjoki
Tuomari: Manuel Schüttengruber (Itävalta)

Turkki  v  Ranska

20. heinäkuuta 2018
20:30
Turkki  0–5  Ranska
Raportti
  • Guitane Maali 5'
  • Gouiri Maali 22'33'
  • Diaby Maali 58'
  • Cuisance Maali 90+2'
Elisa Stadion, Vaasa
Tuomari: Juan Martinez Munuera (Espanja)

Ukraina  v  Turkki

23. heinäkuuta 2018
18:30
Ukraina  1–0  Turkki
  • Buletsa Maali 8'
Raportti
OmaSp Stadion, Seinäjoki
Tuomari: Jonathan Lardot (Belgia)

Englanti  v  Ranska

23. heinäkuuta 2018
18:30
Englanti  0–5  Ranska
Raportti
  • Alioui Maali 28'56'
  • Maolida Maali 41'
  • Gouiri Maali 63'69'
Elisa Stadion, Vaasa
Tuomari: Bartosz Frankowski (Puola)

Pudotuspelit

Alle 20-vuotiaiden MM-karsinta

Alkulohkojen kolmanneksi sijoittuneet pelaavat 26. heinäkuuta Seinäjoella karsintaottelun pääsystä vuoden 2019 alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin.

Norja  v  Englanti

26. heinäkuuta 2018
13:00
Norja  3–0  Englanti
  • Botheim Maali 35'
  • Markovic Maali 86'
  • Hauge Maali 89'
Raportti
OmaSp Stadion, Seinäjoki
Tuomari: Bartosz Frankowski (Puola)

Välierät

Ukraina  v  Portugali

26. heinäkuuta 2018
15:00
Ukraina  0–5  Portugali
Raportti
  • Correia Maali 2'
  • Filipe Maali 19'21'
  • Francisco Maali 28'30'
Elisa Stadion, Vaasa
Tuomari: Manuel Schüttengruber (Itävalta)

Italia  v  Ranska

26. heinäkuuta 2018
19:00
Italia  2–0  Ranska
  • Capone Maali 27'
  • Kean Maali 30'
Raportti
Elisa Stadion, Vaasa
Tuomari: Jonathan Lardot (Belgia)

Loppuottelu

Italia  v  Portugali

29. heinäkuuta 2018
19:30
Italia  3–4 (ja.)  Portugali
Raportti
  • Filipe Maali 45+1'104'
  • Francisco Maali 72'
  • Correia Maali 109'
OmaSp Stadion, Seinäjoki
Tuomari: Juan Martinez Munuera (Espanja)

Lähteet

  1. Jalkapallon nuorten EM-turnaus Vaasaan ja Seinäjoelle: "Tämä on erinomainen uutinen" 9.12.2016. Ilkka. Viitattu 18.3.2018.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jalkapallon alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 2018 Wikimedia Commonsissa
  • Turnauksen virallinen kotisivu UEFA.