Jalkapallon Maakuntasarja

Jalkapallon Maakuntasarja oli Suomen jalkapallon kolmanneksi korkein sarjataso. Suomen Palloliiton vuosikokouksessa 25-26.1.1936 päätettiin, että aloitetaan C-kilpailu, ja että se suoritetaan karsintajärjestelmän mukaisesti 11 piirin kesken.[1] SPL:n liittohallituksen kokouksessa 1.3.1936 C-kilpailun nimeksi päätettiin lopulta Maakuntasarja.[2] Maakuntasarjaa pelattiin 1970-luvulle asti, kunnes sen nimeksi vuonna 1970 muutettiin III divisioona.

Maakuntasarja oli Suomen Palloliiton sisäinen sarja aina kauteen 1954 saakka, jolloin Työväen Urheiluliiton sarjat myös alempien sarjojen osalta yhdistettiin SPL:n sarjoihin. Aiemmin TUL:n joukkueet pelasivat omassa maakuntasarjaa tasoltaan vastaavassa Suursarjassa, jonka lohkovoittajat karsivat yhdessä maakuntasarjan lohkovoittajien kanssa pääsystä Suomensarjaan, joka oli liittojen yhteinen sarjataso jo vuodesta 1948 lähtien.

Kun Palloliitto uusi 1973 sarjajärjestelmäänsä, muodostettiin I divisioona Mestaruussarjan ja silloisen II Divisioonan väliin. II divisioonan nimi säilyi, mutta se muuttui samalla kolmanneksi korkeimmaksi sarjatasoksi.[3] Vuonna 1994 II divisioonan nimeksi vaihtui Kakkonen.

Maakuntasarjan kaudet (1936-1972)

Sarjojen lohkovoittajat on esitetty yhteenvetona alla (vuonna 1944 cupkilpailun parhaat). Kaudet on käsitelty tarkemmin omissa artikkeleissaan. Niistä käy ilmi mm. pelatut ottelut, sarjataulukot sekä nousija- ja putoajaseurat.

Lähteet

  1. Suomen Urheilulehti nro 8/27.1.1936
  2. Suomen Urheilulehti nro 23/2.3.1936
  3. Finland – List of Third Level Champions RSSSF. Viitattu 23.7.2013. (englanniksi)
  4. Suomen Palloliiton vuosikertomus toimintavuodelta 1950, sivut 24-27; Urheilumuseon arkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Suomen Palloliiton vuosikertomus toimintavuodelta 1951, sivut 23-26; Urheilumuseon arkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Suomen Palloliiton vuosikertomus toimintavuodelta 1952, sivut 25-30 (pdf 46-49/50); Urheilumuseon arkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Suomen Palloliiton vuosikertomus toimintavuodelta 1953, sivut 21-32 (pdf 11-17/50); Urheilumuseon arkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Suomen Palloliiton vuosikertomus toimintavuodelta 1954, sivut 28-36 (pdf 9-13/50); Urheilumuseon arkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Suomen Palloliiton vuosikertomus toimintavuodelta 1955, sivut 32-37 (pdf 20-22/50); Urheilumuseon arkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Suomen Palloliiton vuosikertomus toimintavuodelta 1956, sivut 64-71 (pdf 30-33/50); Urheilumuseon arkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Suomen Palloliiton vuosikertomus toimintavuodelta 1957, sivu 69 (pdf 38/50); Urheilumuseon arkisto (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

  • SPL toimintakertomukset, Suomen Urheiluarkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.