Jórunn Viðar

Jórunn Viðar (7. joulukuuta 1918 Reykjavík – 27. helmikuuta 2017) oli islantilainen säveltäjä ja pianisti.[1]

Jórunn aloitti musiikkiopintonsa Islannissa ja jatkoi pianonsoiton opiskelua 1930-luvun lopussa Berliinin musiikkikorkeakoulussa. Vuosina 1943–1945 hän opiskeli sävellystä Vittorio Gianninin johdolla Juilliard Schoolissa. Islantiin palattuaan Jórunn aloitti työskentelyn pianistina ja säveltäjänä. Hän oli elokuvamusiikin ja baletin edelläkävijä maassaan. Hänen käsialaansa on esimerkiksi ensimmäinen islantilainen baletti Eld. Jórunn sävelsi myös esimerkiksi Slátta-konserton pianolle sekä useita kansallisesti tunnettuja lauluja ja sovitti kansanlauluja.[1]

Jórunn teki pianistina usein yhteistyötä laulaja Þuríður Pálsdóttirin kanssa. Hän kuului Islannin säveltäjäliittoon noin kahdenkymmenen vuoden ajan sen ainoana naispuolisena jäsenenä. Hän sai useita palkintoja ja tunnustuksia, kuten Islannin Haukan ritarikunnan kunniamerkin vuonna 1989. Hän oli naimisissa Lárus Fjeldstedin (1918–1985) kanssa ja sai kolme lasta.[1]

Lähteet

  1. a b c Jórunn Viðar Íslenskur músík- og menningararfur
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Puola
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • Europeana