Hyvinvointitaloustiede

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Talous
Osa artikkelisarjaa

Haarat ja luokittelut Taloustieteen koulukunnat Taloustiede Ekonometria Kansainvälinen talous Mikrotaloustiede Makrotaloustiede
Käsitteet ja teoriat Kansantalouden tilinpito Kokeellinen taloustiede Markkinat Operaatioanalyysi Peliteoria Talousjärjestelmä Talouskasvu
Sovellutukset Alue Historia Hyvinvointi Julkinen Julkinen valinta Kauppa Kaupunki Kehitys Koulutus Käyttäytyminen Maantiede Oikeus Onnellisuus Politiikka Terveys Tieto Toimiala Työ Sosiaalinen Sosiologia Ympäristö
Tunnettuja taloustieteilijöitä François Quesnay Adam Smith David Ricardo Thomas Malthus John Stuart Mill William Stanley Jevons Léon Walras Alfred Marshall Irving Fisher John Maynard Keynes Arthur Pigou John Hicks Wassily Leontief Paul Samuelson
Lisää aiheesta Tuotanto Kulutus Pankki Taloudellinen toiminta Hyödyke Kannattavuus Talouskasvu Inflaatio Taantuma Lama Raha Suhdannevaihtelu Pankkikriisi Taloudellinen epätasa-arvo Investointi
n k m

Hyvinvointitaloustiede on taloustieteen haara, jossa käytetään mikrotaloustieteen menetelmiä makrotalouden tehokkuuden ja tulonjaon tutkimiseen. Hyvinvointitaloustieteessä pyritään saavuttamaan mahdollisimman korkea yhteiskunnallisen eli sosiaalisen hyvinvoinnin taso. Tähän tavoitteeseen liittyy olennaisesti sosiaalisen hyvinvoinnin määrittelyn ongelma.

Hyvinvointitaloustieteessä lähdetään siitä, että ihmiset pystyvät itse määrittelemään parhaiten oman hyvinvointinsa ja että ihmiset pyrkivät mahdollisimman suureen hyvinvointiin. Yksilön hyvinvointia kuvataan tavallisesti hyötyfunktiolla. Perimmäisenä kiinnostuksen kohteena on, miten yksilöiden hyödyt voidaan aggregoida koko yhteiskunnan tasolle, mutta aggregointiin liittyvistä ongelmista johtuen tätä lähestymistapaa käytetään harvemmin.

Kardinaalinen ja ordinaalinen hyöty

Yhteiskunnan hyvinvoinnin maksimoinnissa voidaan käyttää eri lähestymistapoja riippuen siitä, millaiseksi mitaksi hyöty oletetaan. Kardinaalinen hyötymitta on vertailtavissa yksilöiden välillä, kun taas ordinaalista hyötymittaa ei voida vertailla yksilöiden kesken.

Koska ordinaalista hyötyä ei voida vertailla yksilöiden välillä, voidaan yhteiskunnan hyvinvointia tarkastella vain epäsuorin keinoin. Tällaisia tarkasteluja ovat esimerkiksi Pareto-tehokkuus ja Kaldor–Hicks-kompensaatiotesti. Koska taustalla olevat oletukset ovat verrattain heikkoja, tämän lähestymistavan avulla voidaan lähinnä tarkastella tehokkuutta eikä niinkään tulonjakoa.

Kardinaalisen hyödyn tapauksessa voidaan määritellä sosiaalisen hyödyn mitta eli sosiaalinen hyvinvointifunktio, jonka argumentteina on kaikkien yhteiskunnan jäsenten hyötytasot. Tunnetuin hyvinvointifunktio on utilitaristinen hyötyfunktio, joka yksinkertaisesti summaa kaikkien yhteiskunnan jäsenten hyödyt yhteen.

Utilitaristinen hyötyfunktio ei ota kantaa siihen, kenellä hyöty on. Tällöin on siis mahdollista, että maksimoitu hyvinvointifunktio tuottaa kaiken hyödyn yhdelle henkilölle ja jättää muut ilman hyötyä. Toisena ääripäänä voidaan pitää max-min-hyötyfunktiota, joka perustuu filosofi John Rawlsin työhön. Sen perusteella sosiaalisen hyvinvoinnin määrää yhteiskunnan heikoimman jäsenen hyöty. Tämä tarkoittaisi käytännössä esimerkiksi keskittymistä yhteiskunnan köyhimpien jäsenten aseman parantamiseen.